Teoriapeli, osa 1

Eräänä iltana, muutamien tuoppien jälkeen rupesimme pelaamaan: yksi sanoi teoreetikon nimen, muut yrittivät arvata syntymävuoden (terveisiä Jussi ja Milla!). Tässä on toisenlainen versio. Arvaa tai tiedä, kuka kirjoitti. Tietäminen vaatii jonkinlaista perehtyneisyyttä kulttuuriteoriaan. Osa lainauksista sisältää ajattelijan olennaisen pointin tai väittämän, osa ei. Vastaukset ovat kommenttiosiossa. Rohkeat voivat kertoa tuloksensa.


1. - - sana humanismi käytännössä, siis teoissa on porvarillisen ideologian käytössä sen taistellessa erästä toista, totta ja proletariaatille elintärkeää sanaa vastaan ja siis pyrkiessä ottamaan sen hengiltä; tuo sana on luokkataistelu.

a) Antonio Gramsci, b) Louis Althusser, c) Fredric Jameson


2. ’Haluan sinut’ on rivoa. ’Miellytät minua’ on taitavampaa – se ei tee toisesta halun objektia vaan mielihyvän kieliopillisen subjektin.

a) Jean Baudrillard, b) Judith Butler, c) Jacques Lacan


3. To treat beliefs not as representations but as habits of action, and words not as representations but as tools, is to make it pointless to ask, ‘Am I discovering or inventing, making or finding?’

a) Richard Rorty, b) Gilles Deleuze, c) Stuart Hall


4. My life changed dramatically after I got my driver’s licence – very late, since I was already 35. An indirect consequence is that I become more independent, which eventually led, among other things, to a divorce.

a) Terry Eagleton, b) Félix Guattari, c) Edward Said


5. Sillä mikäli ajatukset ovat aikaan sidottuja ammuksia, ne eivät voi olla ’oikeita’ eivätkä ’vääriä’.

a) Jean-François Lyotard, b) Michel Foucault, c) Rosi Braidotti


6. Now I have no objection to incompetence but I do object when incompetence is accompanied by boredom and self-righteousness.

a) Paul Feyerabend, b) Alain Badiou, c) Gayatri Spivak


7. Fantasy concerns not so much the idea of observing Others having sex but, rather, the opposite. The most elementary structure of fantasy is that when I have sex I fantasize that somebody is observing me.

a) Guy Debord, b) Luce Irigaray, c) Slavoj Žižek


8. Jos ajattelisimme, ettemme koskaan ole olleet moderneja – ainakaan sillä tavoin kuin kritiikki asian esittää – kiduttava suhde, joka meillä on ollut muihin luonto-kulttuureihin, alkaisi myös muuttaa muotoaan.

a) Zygmunt Bauman, b) Bruno Latour, c) Donna Haraway


9. If applying psychoanalytic method can furnish a fresh argument against the truth content of religion, tant pis for religion, but defenders of religion are equally entitled to use psychoanalysis to do full justice to the affective significance of religious doctrine.

a) Sigmund Freud, b) Julia Kristeva, c) Jürgen Habermas


10. To study the nation through its narrative address does not merely draw attention to its language and rhetoric; it also attempts to alter the conceptual object itself.

a) Giorgio Agamben, b) Homi Bhabha, c) Antonio Negri

Uskonto mediassa -projekti

Ihmiset kyselevät silloin tällöin työstäni, että mistä siinä projektissa onkaan kyse. Seuraavassa on lyhennetty ja minimaalisesti muokattu versio tekstistäni, joka on julkaistu Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen tiedotuslehdessä (Henrikinkadun helmi 1/2009). Siitä saa yleiskäsityksen.

Kuva: Cartoon by Nicholson from “The Australian” newspaper: http://www.nicholsoncartoons.com.au/ (-"The media's stereotyping Muslims.", -"Oh well, Muslims stereotype us...", -"I bet they say we're all beer-swilling yobbos.", -"I'll drink to that.")

* * *

”Ai, ne halusivat suomalaisen uskontotieteilijän Englantiin lukemaan sanomalehtiä ja katsomaan televisiota.” Näin kommentoi eräs ruotsalainen kollega kuullessaan Leedsin yliopistossa Englannissa alkavasta tutkimusprojektista.

Syyskuussa 2008 alkoi kaksivuotinen projekti ”Media Portrayals of Religion and the Secular Sacred”, jossa olen palkattuna tutkijana. Siinä selvitetään, miten brittiläisen median uskontokuvaukset ovat muuttuneet neljännesvuosisadan aikana.

Jo vähäinen sanomalehtien ja television seuraaminen osoittaa, että uskonto ei ole kadonnut mediasta ja julkisuudesta. Viime vuosien näkyvimpiä esimerkkejä ovat syyskuun 11. 2001 tapahtumia seurannut keskustelu islamista ja kristillisen kirkon kiistat seksuaalisuudesta ja naispappeudesta.

Uskonto on esillä mediassa muutenkin kuin konflikteissa ja sensaatiohakuisissa otsikoissa. Yliopistomaailmassa työskentelevät saattavat ajatella, että median uskontokuvauksia tutkitaan yllin kyllin. Niin kuvittelin minäkin, ennen kuin aloin tutustua aiheeseen tarkemmin.

Mediaa tarkastellaan joskus esimerkiksi uskonnon korvikkeena. Myös uskonnollisia medioita tutkitaan. Lisäksi mediavetoisiin uskonnollisiin ilmiöihin, kuten televangelismiin, on perehdytty laajasti erityisesti Yhdysvalloissa. Uskonnollisten yhteisöjen internet-sivustoja tutkitaan paljon kuin myös internetin vaikutusta uskonnollisuuteen. Tavallisia ovat myös yleisluonteiset pohdinnat median suhteesta uskontoihin.

Perusteelliset median uskontokuvaukset ovat keskittyneet pääosin islamiin. Vain vähän on tutkittu koko kirjoa vakiintuneista uskonnollisista instituutioista kansanomaisiin uskonnollisuuden ilmauksiin. Vielä vähemmän on tutkittu systemaattisesti median uskontokuvaston muutosta – eikä varsinkaan määrällisesti ja laadullisesti samassa projektissa.

Uskontokuvausten muutoksen systemaattinen tutkiminen on mahdollista siksi, että vuosina 1982–1983 on ollut samankaltainen tutkimushanke. Sen tulokset ovat pääosin julkaisemattomia. Nykyinen projekti toistaa sen soveltuvin osin. Näin voidaan verrata mennyttä nykyiseen.

Aikaisempi hanke keskittyi kolmeen erilaiseen sanomalehteen kahden kuukauden ajan, yhden viikon ajan kolmen televisiokanavan kaikkiin ohjelmiin ja yhden tapahtuman kattavampaan analyysiin. Sama pätee nykyiseen projektiin. Ensisijaisen tarkastelun kohteena ovat hyvin erilaiset sanomalehdet: perinteikäs ja arvostettu asialehti The Times, sensaatio- ja juorulehden maineessa oleva The Sun ja alueellinen Yorkshire Evening Post.

Lukijoidenkin reaktiot ovat kiinnostuksen kohteena. Sanomalehtien verkkoversioiden keskustelu- ja palautepalstoja seurataan. Sen lisäksi haastatellaan kohdennettuja yleisöjä.

Projektin kuluessa kirjoitetaan kirja, joka yhdistää neljännesvuosisadan takaisen ja nyt tehtävän tutkimuksen tulokset. Ensisijaisesti akateemiselle lukijakunnalle kohdennettua kirjaa tulee täydentämään journalisteille tarkoitetut informaatiopaketit ja kurssit.

Tutkimusprojektia johtaa Leedsin yliopiston uskontotieteen professori Kim Knott. Hän on monille suomalaisille uskontotieteen opiskelijoille ja tutkijoille tuttu vieras. Hän on opettanut oppiaineessa ja vieraillut seminaareissa muutamia kertoja. Projektissa on mukana myös Elizabeth Poole, Staffordshiren yliopiston mediatutkimuksen lehtori. Hän on Englannin keskeisimpiä islamin ja erityisesti brittiläisten muslimien mediakuvausten tutkijoita.

Uskontososiologina varhaisen uransa luonut ja sittemmin 20 vuotta riippumattoman televisiotoimikunnan tutkimusjohtaja toiminut Robert Towler on projektin konsultti. Hän johti vuosina 1982–1983 vastaavaa projektia Leedsin yliopiston sosiologian laitoksella. Tuolloin projektissa oli paikallani Kim Knott.

Vaikka kyse onkin kohtuullisen pienen joukon projektista, mukana on välillisesti lukuisia. Näistä muista kenties tärkein on ohjausryhmä. Siihen kuuluvat esimerkiksi maailman johtava uskonnon ja median tutkija, yhdysvaltalainen Stewart Hoover, uskontoon populaarikulttuurissa erikoistunut Gordon Lynch sekä uutisanalyysien tutkimusmenetelmiin ja islamin mediakuvauksiin perehtynyt John Richardson. Mukana on myös etnisyyttä ja monikulttuurisuutta mediassa laajasti tutkinut sosiologi Marie Gillespie sekä uskonnon ja median suhteisiin erikoistunut Jolyon Mitchell. Mielenkiintoisen vaihtelun ohjausryhmän akateemiseen ulottuvuuteen tuo arvovaltaisen The Timesin uskontojen uutisoinnista vastaava Ruth Gledhill.

Hanke on osa laajaa ja monitieteistä, Suomen Akatemiaa briteissä vastaavan Arts & Humanities Research Councilin ”Religion and Society” -tutkimusohjelmaa. Linda Woodheadin johtamassa tutkimusohjelmassa on rahoitettu erilaisia projekteja tämänkaltaisista aina tutkimusverkostoihin sekä yksittäisiin väitöskirjahankkeisiin. Ohjelma alkoi syksyllä 2007 kaksipäiväisellä seminaarilla Lancasterissa, jonne kokoontui tutkijoita kaikista rahoitetuista projekteista.

Näinpä näin

Varoituksen sanat: tulossa on mainos. Filosofisen Niin & Näin -aikakauslehden tuorein numero on Pop. Pakettiin sisältyy myös kepeä kirjoitukseni ”Poplyriikan vieras kieli”. Siinä käsitellään otsikon mukaisesti poplyriikkaa, Pixiesiin kohdentuen. Yritin ujuttaa samaan syssyyn minijohdannon populaarimusiikin tutkimuksen historiaan kulttuurintutkimuksen osalta, sikäli kuin pari viittausta siihen riittää. Eihän se riitä. Siinä se mainos.

Jutussani lienee yksi virhe. Oletan London Callingin olevan ”luultavasti” Clashin tunnetuin ralli. Mitä tuohon lisäisi? Borat-henkisesti… NOOOT. Tai: Should I Stay or Should I Go. Paitsi että ihmiset eivät välttämättä tiedä SISoSIG:n olevan Clashia. Niin tai näin.

Yksi yö vierähti lehden parissa, ja kokonaisuus on mielenkiintoinen – mikäli poppi sytyttää. Lehdellä on luultavasti useita vakiolukijoita, jotka pitävät teemaa vähemmän tarpeellisena. He voivat kuitenkin lohduttautua sillä, että seuraavaa yhtä suurelle yleisölle suunnattua teemaa ei taida tulla hetkeen. Idea kirjoittaa popmusiikista tavalla, jota ei löydä varsinaisista musiikkilehdistä, oli hyvä. Siksi halusin olla mukana.

Pidin useista teksteistä. Oli hauskaa lukea hehkutuksia esimerkiksi Camper Van Beethovenista ja Jesus & Mary Chainin Psychocandysta. Mutta Anna Lahelman ”Brittipopin cheerleaderit” oli erilaisella tavalla mainio. Se on omakohtainen muistelu suomalaisesta brittipopkulttuurista, naisnäkökulmasta. Nuo kuviot olivat tärkeä osa kasvamistani varhaisessa aikuisiässä 1990-luvulla. Siitä huolimatta, että olin kerettiläinen pitäessäni enemmän yhdysvaltalaisista yhtyeistä. Teksti kuitenkin palautti mieleen nuo söpöt ja vähän höpsöt pinnipäät, joita muistelen vain ystävyydellä ja lämmöllä.

Alan jo odottaa aikaa, jolloin tuosta ajasta tulee kustannuskelpoista muistelukirjallisuutta.

Katsellessani lehteen ujutettuja ”filosofia ja pop” -listoja aloin etsiä Eppu Normaalin Urheiluhullua. Sieltä se löytyi, mutta silvottuna versiona. Siinähän lauletaan seuraavat säkeet:

”Luin Sartrea, Nietzscheä, Hegeliä, Kanttia
Se oli kyllä tavallaan kovin intressanttia
Että toiset vei naiset
Oli jokaisella heili, ne näet urheili

Ennen uskoin älyn voittoon
Oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon
Kunnes paikalle tuli, kas, sulkapallokuningas
Sanoi minulle: huhuu, se on liha joka puhuu
Ja se meidät yhdistää
Must on tullut urheiluhullu...”

Tekstissä yhdistyy hienosti marttisyrjämaiset kanttia-santtia kiusalliset/nerokkaat loppusoinnut ja sisältö, jonka fundeeraaminen jaksaa naurattaa. Ne bodaavat kiekkoilijat, vievät naiset ja työpaikat. Tai ehkä vain missit.