Tilastoja ateismista ja uskonnollisuudesta

Tuore The Global Index of Religiosity and Atheism on mielenkiintoista luettavaa siitä, miten ihmiset identifioivat itseään.

Tilastoja voi aina epäillä, ja usein on syytäkin epäillä. Niin tässäkin tapauksessa. Kuitenkin niitä tarvitaan, kun haluamme sanoa jotain erilaisten ilmiöiden yleisyydestä ja kun haluamme profiloida erilaisia joukkoja. Samalla on muistettava, että niistä saatava tieto on monin tavoin rajallista.

Uskonnollisuutta ja ateismia koskevat tilastot ovat erityisen haastavia länsimaiden ulkopuolella, koska käsitteet saattavat tarkoittaa jotain muuta kuin mitä kysyjät olettavat. Siksi ne sopivat parhaiten länsimaiden tilanteen hahmottamiseen – tai minkä tahansa maan, jossa uskontodiskurssi on riittävän samankaltainen kuin länsimaissa.

Aiheesta kiinnostuneita suosittelen lukemaan raportin, mutta poimin tähän muutamia havaintoja.

Suomessa uskonnollisia on 53, uskonnottomia 38 ja ateisteja 6 prosenttia. Loput eivät tiedä. Tämän mukaan uskonnollisuus on kasvanut 2 prosenttia vuodesta 2005, mutta aikaisempi luku (51 prosenttia) on silti muutaman prosentin pienempi kuin saman kysymyksen eri vuosina esittäneissä World Values tutkimuksissa. Oma tulkintani on, ettei uskonnolliseksi identifioitumisessa ole tilastojen valossa tapahtunut merkittävää muutosta viimeisen 15 vuoden aikana.

Siis 6 prosenttia suomalaisista identifioi itsensä ateisteiksi. Kun lukua verrataan edelliseen vuoden 2005 tutkimukseen, jossa luku oli 7, suomalainen ateismi on niukassa laskussa. Kuitenkin muut tutkimukset, joissa on esitetty täsmälleen samat vaihtoehdot – uskonnollinen, uskonnoton, ateisti – ovat antaneet järjestelmällisesti tulokseksi 3 prosenttia. Oma tulkintani on, että jos tuoreeseen raporttiin on uskominen, ateistiksi identifioituminen on kasvanut. Haluan kuitenkin nähdä vielä tulevia tilastoja, ennen kuin lähden esittämään väitteitä, sillä sen verran näissä luvuissa on heittoa World Values tutkimuksiin.

Globaalisti uskonnollisia on 59, uskonnottomia 23 ja ateisteja 13 prosenttia. Loput eivät tiedä. Prosentuaalisesti eniten ateisteja on Kiinassa, 47%. Vähiten niitä on Ghanassa, Tunisiassa, Azerbaidzanissa, Malesiassa, Afganistanissa, Irakissa ja Vietnamissa (0%).

Näistä varsinkin Vietnam on kiinnostava. Ateisteja ei ole, mutta uskonnollisia on vain 30 prosenttia. Jopa 65 prosenttia identifioi itsensä ei-uskonnolliseksi. Tämä kertoo kenties siitä, ettei Vietnamissa ole ateismidiskurssia. Tai sitten ateismi assosioituu johonkin hyvin kielteiseen, mutta jos näin olisi, uskonnollisen identifikaation olettaisi olevan korkeampi. Mielenkiintoista ja sekavaakin.

Kysymyksen ongelmallisuudesta kertoo myös se, että jopa 23 prosenttia japanilaisista vastasi kysymykseen ”en tiedä” tai jätti vastaamatta.

Tutkimuksessa mukana olleista Euroopan maista Tsekki on vähiten uskonnollinen. Vain joka viides kertoo olevansa uskonnollinen. Ateisteiksi identifioituu 30 prosenttia. Yleinen linja Euroopassa on uskonnollisen identiteetin heikentyminen ja ateismin hienoinen kasvu. Muutokset erityisesti uskonnollisuuden laskussa ovat merkittäviä Sveitsissä (-21%), Ranskassa (-21%) ja Islannissa (-17%), mutta myös Itävallassa (-10%) ja Saksassa (-9%). Tosin muutokset ovat niin rajuja lyhyessä ajassa, siis seitsemässä vuodessa, että pieni skeptisyys tuloksia kohtaan on paikallaan.

Jos mediassa on tapana olettaa, että kaikki muslimit ovat jotenkin hartaita omassa uskonnollisuudessaan, on hyvä muistuttaa, että tämän raportin mukaan yhteensä 23 prosenttia muslimeista sanoo olevansa uskonnoton tai ateisti. Juutalaisilla vastaava luku on odotetun korkea (56%) alhaisesta otoksesta huolimatta, kristityillä yllättävän matala (15–18 prosenttia suuntauksesta riippuen), Hinduilla 15 prosenttia ja buddhalaisilla omituisen matala – vain 2 prosenttia. Buddhalaisista identifioitui ateistiksi nolla prosenttia, mikä on hyvin yllättävää, sillä länsimaissa korostetaan niin paljon nykytieteen ja buddhalaisuuden yhteensopivuutta sekä buddhalaisuuden ei-teististä luonnetta.

Raportin mukaan globaalisti köyhät ja kouluttamattomat ovat uskonnollisempia. Tätä tosin olisi mielenkiintoisempi tarkastella maakohtaisesti.

Raportissa on kuitenkin yksi todella erikoinen piirre. Sen mukaan miehet identifioituvat niukasti enemmän uskonnolliseksi (miehet 60%, naiset 57%). Samoin naiset identifioituvat niukasti useammin ateisteiksi (14%) kuin miehet (12%). Uskonnottomia on sama prosenttimäärä (23%). Tulokseen on kuitenkin suhtauduttava erityisen varauksellisesti, sillä suunnilleen kaikki näkemäni tilastot väittävät selkeästi toista.

Jos sukupuolta koskeva tulos tulee toistumaan tulevissa kyselyissä, moni teoreetikko voi heittää vanhat tutkimuksensa hylättyjen teorioiden pinoon ja käyttää aikaansa näkemysten päivittämiseen. Jäädään odottelemaan tulevia tuloksia, sillä tässäkin pitäisi katsoa erikseen länsimaita, mutta siihen raportti ei anna mahdollisuuksia.

Miten uutisoida islamista?

Onko islamin mediakuva länsimaissa läpikotaisin vääristynyt ja kielteinen? Voitaisiinko jotain tehdä toisin? Näitä kysymyksiä pohtii viime vuoden puolella ilmestynyt islamia ja muslimeja brittimediassa käsittelevä teos Pointing the Finger: Islam and Muslims in the British Media (toim. Julian Petley & Robin Richardson).

Mainitaan heti alkuun, että teosta värittää hieman kummallisesti painottunut lähtökohta. Paikoitellen tulkinnoissa kenties ylikorostetaan mediakuvan kielteisyyttä, erityisesti käyttämällä tabloideja ja konservatiivista Telegraphia esimerkkitapauksina. Tästä huolimatta eri tutkimuksissa on tullut selväksi, että mediavälitteinen yleiskuva muslimeista on kielteinen.

Tutkimukset keskittyvät usein juuri islamiin ja muslimeihin, kuten tämäkin, mutta laajemman kuvan saamiseksi olisi tarpeen vertailla niitä vastaaviin ryhmittymiin. Vasta silloin tiedetään, onko islamin ja muslimien mediakuva erityinen. Lisäksi teos haluaa edesauttaa ”monikulttuurista demokratiaa”, mutta ei perustele lähtökohtaansa.

Artikkelit kuitenkin perustuvat monenlaisin menetelmin tarkasteltuihin aineistoihin pitkän aikavälin lehtijuttujen määrällisestä sisällönanalyysista kohdennettuihin tapaustutkimuksiin.

Robin Richardson tarjoaa artikkelissaan ”Big Pictures and Daily Details” tiiviin listan muslimeja koskevan uutisoinnin tyypillisistä kielteisistä olettamuksista. Näistä voi koota muistilistan toimittajille. Täydennän Richardsonin kuuden kohdan listan ”korjausliikkeillä”.

1 Kaikki ovat samanlaisia. Maailman muslimeja käsitellään massana. Korjausliike: tee juttu, jossa korostetaan monenlaisia käytäntöjä, tapojen ja uskomusten valtavaa kirjoa.

2 Kaikki ovat uskonnollisesti motivoituneita. Korjausliike: tee juttu sekulaarimuslimeista.

3 Kaikki ovat täysin toisenlaisia. Niillä ei ole ei-muslimien kanssa yhteisiä arvoja, intressejä ja huolia. Korjausliike: tee juttu, jossa korostetaan samoja arkisia intressejä ja huolia koulutuksesta työpaikkaan ja yhteiskunnan organisointiin, vapaa-ajanvietosta asuinalueen pihatalkoisiin. Jätä kiinnostus jalkapalloon tällä kerralla pois.

4 Kaikki ovat vähempiarvoisia. Korjausliike: olisiko mahdollista tehdä juttu muslimista, joka on jossain asiassa erittäin hyvä, mutta silti välttyä tekemästä kohteesta eksoottista luonnonoikkua, harjoitusnarkomaania tai yhden tempun hevosta?

5 Jokainen on uhka. Korjausliike: tee juttu, jossa naapurin muslimi tai paikallisyhteisön imaami ei ole potentiaalinen jihadisti.

6 Yhteistyö on mahdotonta. Korjausliike: tee juttu, jossa muslimit tekevät tasa-arvoisesti yhteistyötä länkkäreiden kanssa, esimerkiksi yrityskumppaneina, ja kykenevät neuvottelemaan asioista sekä tekemään kompromisseja.

Richardson listaa myös länsimedian tyypillisiä muslimeihin kohdistuvia syytöksiä. Poimin niistä kolme keskeistä. Niiden mukaan muslimit

1 ovat kykenemättömiä ja haluttomia sopeutumaan

2 vaativat tolkuttomia (rakennuslupia moskeijoihin jne.)

3 ovat lojaaleja moneen suuntaan (asuinmaahan mutta myös islamin ”ummaan”)

Toimittajalle nämä voivat toimia muistilistana: jos juttu sisältää jonkin näistä, pohdi, onko se todella perusteltu olettamus.

Mielestäni mistä tahansa ryhmästä on voitava tehdä kriittisiä, haastavia ja informatiivisia uutisjuttuja. Silloin kaikkia ei voi miellyttää, mutta se ei ole tarkoituskaan (paitsi myyntilukuja tuijottavien näkökulmasta).

Siksi korjausliikkeet eivät voi olla yleinen linjaus sille, miten muslimeista tulisi uutisoida. Mutta jos kuvaukset ovat niin yksipuolisia kuin tutkimuskirjallisuus antaa ymmärtää, yleiskuvaa voisi monipuolistaa.

”Syksy etsii mua”

Näin syksystä lauloi Kollaa Kestää koveroidessaan Magazinen timanttisen rallin ”Shot by Both Sides”. Kesä on jo melkein vierähtänyt enkä sen aikana ole jaksanut päivittää blogia aktiivisesti. Mutta nyt on jo vähitellen aika kääntää katse kohti syksyä.

Syksyssäni ei ole paljon etsimistä, sillä sen vietän pääasiallisesti Edinburghissa Skotlannissa. Olen jouluun asti vierailevana tutkijana Edinburghin yliopiston uskontotieteen oppiaineessa (sijaitsee kuvassa etualalla olevassa New Collegessa).

Edinburgh on pinnallisesti tuttu kaupunki. Olen vieraillut siellä viitisen kertaa, mutta ne ovat menneet pääasiallisesti akateemisissa tapahtumissa. Nyt ehtii tutustumaan kaupunkiin laajemmin.

Akateemisessa mielessä vierailu Edinburghiin edistää ainakin verkostoitumista. Ja koska saarivaltakunta ei ole maantieteellisesti massiivinen, ei Edinburghista ole kovin vaikeaa matkustella muualle. Toivon myös oppivani lisää yliopiston kuvioista, opiskelijoista ja erityisesti jatko-opiskelijoiden tutkimusaiheista. Pääasiallinen tehtävä on kuitenkin oman tutkimuksen edistäminen.

Syksyssä on muutakin odottamisen arvoista. Vihdoinkin saamme ensimmäiset julkaisut ulos Leedsin projektista. Lokakuussa pitäisi ilmestyä Jolyon Mitchellin ja Owen Gowerin toimittama Religion and the News (Ashgate), jossa on artikkelimme ”Religion in the British Media Today”. Lisäksi teoksessa on minun ja Jolyon Mitchellin kokoama kommentoitu bibliografia, ”Religion and the News: Annotated Bibliography”. Silti teoksen ei voi sanoa olevan läpikotaisin akateeminen. Se nimittäin sisältää tekstejä uskonnosta kirjoittavilta toimittajilta, ajatushautomojen aktiiveilta ja uskonnollisten ryhmien edustajilta. Sellaisena se tarjoaa myös ”aineistoa”, tietoa siitä, miten keskeistoimijat itse hahmottavat uskonnon ja median suhteita.

Toinen yhteisartikkeli, ”Christianity, Secularism and Religious Diversity in the British Media”, ilmestyy kustantajan alustavan tiedon mukaan joulukuussa. Se on osa teosta Social Media, Religion and Spirituality (De Gruyter), jonka ovat toimittaneet David Herbert, Anita Greenhill ja Marie Gillespie. Yhteisartikkelien samankaltaisista otsikoista huolimatta sisällöt poikkeavat toisistaan huomattavan paljon.

Näillä näkymin kolmas yhteisartikkeli, ”Researching Religion in British Newspapers and Television”, ilmestyy keväällä 2013 Linda Woodheadin toimittamassa teoksessa Innovative Methods in the Study of Religion: Research in Practice (Oxford University Press) – jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti. Artikkelin metodisen innovatiivisuuden arvioinnin jätän muille, mutta tuossa tekstissä käydään läpi joitakin Leedsin projektiin liittyviä konkreettisia menetelmällisiä ongelmia ja ratkaisuja.

Projektista on tulossa myös kirja, mutta siinä on vielä hiomista, joten julkaisuajankohta lienee vuoden 2013 lopussa Ashgaten kustantamana. Syksyn puuhiin kuitenkin kuuluu kirjan lukujen viimeistelyä.

Tänä vuonna on ilmestynyt jo kaksi ateismia käsittelevää tutkimusartikkeliani, mutta kolmas on tulossa Mathew Guestin & Elisabeth Arweckin toimittamassa teoksessa Religion and Knowledge: Sociological Perspectives (Ashgate). Kirjoitukseni ”The New Atheism as Identity Politics”  pitäisi ilmestyä marraskuussa. Neljäskin ateismia käsittelevä teksti on jo kirjoitettu, mutta sen julkaisuajankohta ei ole tiedossa.

Näissä julkaisuissa näkyvät hyvin kaksi viime vuosina työstämääni tutkimusaihetta: uskonto mediassa ja ateismi. Kolmas aihe on ollut uskonnon kategorian tutkiminen yhteiskunnallisissa ja julkisissa konteksteissa. Siitäkin aiheesta on tulossa kaksi tai kolme tekstiä, mutta ei vielä syksyn aikana.

Vielä ennen Edinburghiin lähtöä on kaksi kiinnostavaa tapahtumaa. Ensiksi Turussa järjestetään Aboagora, jonka teemana on The Power of the Sacred and the Secular. Myöhemmin elokuussa on Euroopan uskontotieteen järjestön vuosittainen konferenssi Tukholmassa. Saatan kirjoittaa niistä jotain tänne, mikäli koen, että on jotain jaettavaa.

Syksyn aikana keskityn alussa mainitun verkostoitumisen lisäksi koodaamaan suomalaista sanomalehtiaineistoa, erityisesti uskontoaiheisia mielipidekirjoituksia. Täytyy vain toivoa, että kosteasta Edinburghista löytyy lämmin nurkkaus, jossa näpit eivät palellu sisätiloissa.