maanantai 1. helmikuuta 2021

Sinimusta suomenusko?


Sinimustan liikkeen julkistettua nyt puolueohjelmansa jokainen voi halutessaan käydä tutustumassa sen sisältöön. Itse käsittelen sitä ainoastaan uskontopolitiikan osalta. Siinä erityistä mielenkiintoa herättää suomenuskon mainitseminen. 

Ohjelma esittää aluksi tukevansa luterilaista kirkkoa: 

”Historiallisista ja kulttuurillisista syistä puolueemme kokee suomalaisen uskonelämän rakentuvan erityisesti luterilaiselle kansalliselle kirkolle, jonka jumalanpalveluselämä toteutetaan suomeksi ja jonka oppia tulisi tulkita tunnustuskirjojen ja kristillisen perhe-elämän näkökulmasta.” 

Sen jälkeen nostetaan esiin suomenusko: 

”Puolueemme tunnustaa myös esikristilliset juuremme, ja haluaa tukea suomenuskon tutkimista, tulkintaa ja harjoittamista siltä osin, kuin se on katkenneiden perinteiden jälkeen mahdollista. Puolueemme haluaa sisällyttää suomenuskon osaksi kouluissa järjestettävää uskonnonopetusta, jotta suomalaiset lapset ja nuoret voisivat hyödyntää kansallisista myyteistämme kumpuavaa symboliikkaa ja opetuksia oman identiteettinsä rakennusaineena.” 

Lopuksi otetaan suoran kielteinen kanta tiettyihin uskonnollisesti perusteltuihin käytäntöihin, kuten ympärileikkaukseen ja rituaaliteurastukseen, oletetaan joidenkin uskonnollisten liikkeiden olevan uhka ”suomalaiselle elämäntavalle” ja maan edulle sekä vastustetaan moskeijoita ja minareetteja: 

”Puolueemme suhtautuu kielteisesti niihin uskonnollisiin liikkeisiin, jotka muodostavat uhan suomalaiselle elämäntavalle ja kansallisille intresseille. […] Vastustamme myös vieraiden uskontojen näkyvää läsnäoloa julkisessa tilassa, emmekä siksi hyväksy moskeijoiden ja minareettien rakentamista maahamme.” 

Muut osaset olivat täysin arvattavissa, mutta suomenuskon verrattain vahva puolustus oli pieni yllätys. Ei se täysin outoa ole, kyllähän kuviteltujen kansallisten perinteiden ja valikoitujen kristillisten elementtien yhdistelmä on tuttu historiasta, myös natsi-Saksasta. 

Kiinnostavaa on se, että suomenusko-termiä on käyttänyt käytännössä kaksi yhteisöä, vuonna 2007 perustettu Taivaannaula ry ja vuonna 2013 uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitynyt Karhun kansa. Kummallakin on ambivalentti suhde termiin. Taivaannaula luopui termin käytöstä muutama vuosi sitten. 

Näin he itse kuvailevat ratkaisua verkkosivullaan: 

”Suomenusko-sanan sijaan puhumme Taivaannaulassa mieluummin kansanuskosta ja kansanperinteistä, tai perinnekulttuurista ja henkisistä perinteistä. Pitkä vastaus: Suomenusko-sana on osa Taivaannaulan historiaa ja olemme olleet aktiivisesti mukana tuomassa kyseistä uudissanaa osaksi julkista keskustelua. Vuosien saatossa, perinnetiedon karttuessa ja toiminnan kehittyessä olemme kuitenkin kokeneet sanan ongelmalliseksi.” 

Kuvaus jatkuu: 

”Suomenusko-sanalla ei ole koskaan viitattu kansallismielisyyteen tai Suomen valtioon, mutta nämä asiat siitä tulevat monelle mieleen. Perinteet eivät jakaudu nykyaikaisten valtionrajojen mukaan ja siksi on harhaanjohtavaa ja jopa loukkaavaa puhua vaikkapa karjalaisesta perinteestä ”suomenuskona”. Lisäksi uuden ja varsin epämääräisen suomenusko-sanan alle mahtuu Suomessa monenlaista toimintaa, joka ei aina vastaa Taivaannaulan luonnetta ja tavoitteita. Tämä on johtanut välillä väärinkäsityksiin ja olemme joutuneet avaamaan toimittajille omaa tulkintaamme sanan merkityksestä jopa kyllästymiseen asti. Näistä syistä johtuen päätimme luopua suomenusko-sanasta järjestömme viestinnässä keväällä 2017.” 

Kuvauksen lopussa ei nimetä yksittäisiä toimijoita, mutta todetaan, että termin alle mahtuu ”monenlaista toimintaa” ja että yhdistys itse on joutunut selventämään omaa tapaansa käyttää termiä, mikä tarkoittanee tätä: haluamme erottua tietyistä seikoista, joita toiset termiin liittävät. Ei tarvitse olla mikään supertulkki olettaakseen, että tässä puhutaan etnonationalismista ja ylipäätään siitä, että yhdistys ei halua tulla yhdistetyksi äärioikeistolaiseen kansallismielisyyteen, johon ”suomenusko” toisinaan assosioidaan. 

Taivaannaulan ratkaisun jälkeenkin Karhun kansa on käyttänyt suomenuskon käsitettä. Kuitenkin viime syksynä, kun vierailin Docventures-lähetyksessä, keskustelin ennen ohjelmaa Karhun kansan kuulumisista yhteisössä aktiivisessa roolissa alusta pitäen olleen Miika Vanhapihan kanssa. Hän kertoi, että Karhun kansakin on luopumassa suomenuskon käsitteestä. Kyselin myös syytä tai syitä ja pyysin vielä Vanhapihaa lähettämään perustelut sähköpostilla, jonka julkaisemiseen hän antoi luvan. 

Vanhapiha kirjoittaa: 

”Käytännössä yhdyskuntana olemme jättäneet termin ”suomenusko” käytöstä pois jo pari vuotta sitten. Tämä tulee heijastumaan uudistettuun ja tarkennettuun yhdyskuntajärjestykseen, joka on ollut oikeastaan valmiiksi hiottuna jo jonkin aikaa.” 

Hän jatkaa, että termi koetaan hankalaksi seuraavista syistä: 

”’Suomenusko’ tarkoittaa karjalaisalueilla vanhastaan luterilaisuutta. Sana ”Suomi” liittyy ihmisten mielissä satavuotiseen valtioon, eikä perinteellämme ole lyhytikäisten valtioprojektien kanssa mitään tekemistä. ”Suomi” yhdistetään ”suomalaisuuteen”, eikä sitä taas voi äkkiseltään määritellä muuten kuin kansalaisuuden (Suomen passi) tai kansallisuuden (etnisiteetti) kautta. Molemmat ovat uskomusperinteemme kannalta haasteellisia tapoja ”suomalaisuuden” tarkasteluun. […] Hyvä myös muistaa, että uskomusperinteemme on pitkälti yhteneväistä laajemmalla itämerensuomalaisella alueella, eikä ”Suomen” toitottaminen vaikkapa virolaisten tai inkeroisten näkökulmasta ole tässä yhteydessä välttämättä kivaa.” 

Lopuksi hän nimeää yhdeksi syyksi sen, mitä nyt luemme sinimustien puolueohjelmasta: 

”Pyrimme välttämään äärikansallismielisten pyrkimyksiä perinteemme käsitteiden kaappaamiseen. Etnonationalistit vaanivat käsitteiden ”Suomi” ja ”suomalaisuus” takana, ja siten myös ”suomenusko” voi olla turhan altista riistaa kulttuurisodissa.” 

Liittämällä suomenuskon puolueohjelmaansa sinimustat toivat ”etnonationalismille” erävoiton. Käsite alkaa mahdollisesti yhdistyä entistä vahvemmin etnonationalismiin ja fasismiin. Tällä hetkellä yksikään ”perinneyhdistys” tai ”uskonto” ei tietääkseni identifioi itseänsä suomenuskoiseksi. Termi on yksittäisten ihmisten käytössä – ja nyt myös sinimustan liikkeen puolueohjelmaansa omaksuma nimike. 

Toki suomenuskossa on aina ollut etnonationalistinen klangi, joten ei käsitteen kaappaaminen aivan tyhjästä synny. Silti suomenuskoiseksi on itsensä katsonut monenlaisia poliittisia kantoja kannattavia ihmisiä. Onko termi nyt lopullisesti äärioikeistolaistunut vai onko seuraavia peliliikkeitä tulossa, jää nähtäväksi. Voi olla, että harvat haluavat enää yrittää uudelleen artikuloida suomenuskoa toisenlaiseen politiikkaan, koska selittelytyötä joutuu tekemään enemmän kuin aikaisemmin. 

https://sinimustaliike.fi/ohjelma/uskontopolitiikka/

2 kommenttia:

  1. Tässä Miika Vanhapihan kommentti aiheeseen (Karhun kansan jäsenenä, ei yhdyskunnan edustajana), kahdessa osassa blogialustan asetusten vuoksi:

    OSA I

    "Karhun kansa on yhdyskuntana virallisesti luopunut "suomenusko" termin käytöstä. Emme myöskään käytä käsitettä "väenusko" tai mitään muutakaan yhden sanan kokoavaa erisnimeä. Sen sijaan olemme päättäneet runsas vuosi sitten voimaan tulleen uudistetun yhdyskuntajärjestyksemme myötä käyttää vakaumuksestamme kuvailevia, usein monisanaisia yleiskielisiä muotoiluja. Samalla jäsenemme voivat yksityisissä yhteyksissä käyttää harjoittamastaan perinteestä mitä termejä itse haluavat.

    Alla esimerkkiote uudesta yhdyskuntajärjestyksestä:
    "Karhun kansa katsoo jatkavansa itämerensuomalaista uskonnollista perinnettä nykymaailmassa."

    Yhdyskuntajärjestyksessä ei siis enää mainita "suomenuskoa", "väenuskoa" tai muita vastaavia käsitteitä.

    Aihetta käsitelleen kokouksen pöytäkirjan kohta 11 kertoo: "Väistyvän hallituksen työryhmän ehdotuksien käsittelyä jatkettiin edelleen, nyt sääntöjen kohdassa 2., liittyen termiin ´suomenusko´. Päätettiin yksimielisesti korvata sana ´suomenusko´ soveltuvissa kohdissa termillä ´itämerensuomalainen´, sekä ilmaisuilla, jotka viittaavat itämerensuomalaisen kulttuuripiirin uskomusperinteisiin. Tämä tapa päätettiin ulottaa yhdyskunnan sääntöihin kokonaisuudessaan."

    Korostimme ao. kokouksen puheenvuoroissa, että jäsenet puhukoot asioista itselleen mieluisimmilla termeillä, mutta yhdyskuntana emme enää käytä erisnimien tapaisia käsitteitä uskomuksellista perinnejatkumoamme kuvaamaan.

    Havaintojeni ja jäsenistön keskuudessa käytyjen epävirallisten keskustelujen perusteella karhunkansalaiset kokevat Sinimustan liiton hiljattain julkisuuteen tulleen puolueohjelman "suomenuskoa" koskevan kohdan ongelmalliseksi. Tämä siksi, että käsite "suomenusko" on ollut monien jäsentemme puheenparressa vanhastaan, ja joidenkin jäsentemme käytössä yksityisissä yhteyksissä edelleen. Asetelma on mielestäni hieman sama mitä pohjoisgermaanisen kulttuuripiirin perinteisiin liittyen voi havaita esikristillisiä uskomusperinteitä noudattavien ihmisten ja yhteisöjen, sekä samasta lähteestä kumpuavaa symboliikkaa ja myyttejä hyödyntävien äärioikeistotahojen välillä. Näissä vanhoja uskomusperinteitä koskevissa kulttuurisodissa uusnatsit yms. tahot edustavat vastakkaista ihmiskuvaa mitä samojen perinteiden huomaan aiemmin muodostuneet, yleisiä ihmisoikeuksia kannattavat yhteisöt edustavat.

    VastaaPoista
  2. OSA II

    Miika Vanhapiha jatkaa:

    ”Etnonationalistinen tasapäistäminen ja äärikansallismielisyyteen nojaava kohtalonoppi, sekä rasismi tai muu syrjintä ei kuulu Karhun kansan toimintaan. Jos karhunkansalainen sattumalta käyttää omassa arjessaan käsitettä "suomenusko", ei hän liitä "suomenuskoisia” perinteitä (taikka itseään osana ao. perinnejatkumoa) Sinimustan liiton edustamaan politiikkaan tai maailmankuvaan.

    Erästä jäsentämme lainaten, "Kuten yhdyskunnan perustamisesta lähtien on ollut, kannatamme uskonnonvapautta. Toimintamme periaate ei ole nationalistinen, vaan pikemminkin meille arvokas myyttiaineisto on kehittynyt laajalla Itämeren alueella. On totta, että kansallisen heräämisen aikaan ja valtioinstituutiota perustettaessa on perinneaineistoa käytetty kansallisen itsetunnon kohottamiseksi ja yhtenäisen suomikuvan luomiseksi. Yhdyskunnan vanhassa yhdyskuntajärjestyksessä käytetty käsite ´suomenusko´ ei kuitenkaan ole missään vaiheessa viitannut tämän poliittisen konstruktion palvontaan, eikä sillä ole ollut tarkoitus viitata nationalistisiin pyrkimyksiin. Pikemminkin sillä on pyritty ilmaisemaan minkä maantieteellisen alueen kulttuuriperinnöstä on kyse harjoituksen taustalla. Käsite ei yksittäisenä sanana tyhjentävästi kuvaa koko kontekstia, mutta eipä ´kristinusko´ myöskään sellaisenaan kerro mitään ihmisten henkilökohtaisesta uskosta ja sen alueellisista erityispiirteistä.

    Koska jäsenillämme on käytössä monenlaisia sanoja oman vakaumuksensa ilmaisuun, on yhdyskunta luopunut toiminnan määrittelemisestä yksittäisellä termillä yhdyskuntajärjestyksessään. Koemme tärkeämmäksi yhdyskunnan yhteisen uskon periaatteiden ja toiminnan kuvailun sen kaikessa laaja-alaisuudessaan, ja pidämme oleellisena vapautta ihmisten omaehtoiseen itsemäärittelyyn itselleen sopivimmilla käsitteillä."

    VastaaPoista