tiistai 7. tammikuuta 2020

Katsomusaine, redux

Taas keskustellaan uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetuksesta. Tällä kerralla Yle uutisoi aiheesta oman kyselynsä pohjalta (7.1.2020). Kommentoin uutista ja sitä kautta käy ilmi myös oma kantani asiaan.

Ylen oman kyselyn mukaan 70 prosenttia kannattaa yhteistä katsomusainetta. Kysymyksen muotoilussa tuli selväksi, että uusi aine korvaisi uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon, mutta samalla painotettiin, että uudessa aineessa ”tutustutaan maailman uskontoihin oppilaan omasta vakaumuksesta riippumatta”.

Tulos ei ole yllättävä. Tiedämme aikaisemmistakin kyselyistä, että kaikille yhteistä katsomusainetta kannattaa suomalaisten enemmistö. Sitä kuitenkin vastustavat keskeiset intressiryhmät, kuten uskonnolliset yhteisöt, jotka haluavat pitää kiinni ”oman uskonnon opetuksesta”, ja uskonnottomien etujärjestöt, jotka haluavat pitää kiinni elämänkatsomustiedosta. Enemmistön ääni ei kuitenkaan hallitse keskustelua, koska intressiryhmien ääni kuuluu voimakkaammin.

Tutkijat, opettajat ja virkamiehet eivät ole yksimielisiä. Ylen juttu kertoo, että uskonnonopettajista lähes puolet kannattaa kaikille yhteistä katsomusainetta. Suuri osa vastustamisesta tulee kuitenkin intressiryhmiltä.

Vastustamiselle on melko vähän asiapohjaa. Se perustuu ensisijaisesti siihen, että haetaan perusteita valmiille kannalle. Ruohonjuuritason vallankumous – koulukohtaiset kokeilut mahdollisimman pitkälle viedystä yhteisopetuksesta – on ollut pääosin toimiva ratkaisu eri opetusasteilla.

Kiinnostavaa on, miten puolueet, kristillisdemokraatit pois lukien, selvästi kannattavat yhteistä ainetta. Jopa perussuomalaisissa kannatus on 59 prosenttia ja keskustassa 66 prosenttia. Lopuilla suurempi.

Ylen esittämän kysymyksen muoto on kuitenkin ongelmallinen, koska siinä oletetaan maailman uskontoihin tutustumisen olevan yhteisen aineen ikään kuin ainoa sisältö. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla eikä ole nykyisellään. Siinä mielessä Ylen jutussa lähdetään muun muassa opetusneuvoksen suulla kumoamaan jotain sellaista, jota ei ole olemassakaan. Perverssillä tavalla keskustelusta tulee ”maailmanuskonnot vai elämänkatsomustieto”, kun pitäisi keskustella siitä, haluammeko elää nykyisessä systeemissä vai olisiko sille parempi vaihtoehto.

Vaikka nykyinen uskonnonopetus on paljon muuta kuin ”maailmanuskontojen” opetusta, katsomusaine ei voisi olla pelkkä synteesi nykyisestä uskonnonopetuksesta.

Katsomusaine ei voisi olla myöskään nykyinen elämänkatsomustieto, vaikka esimerkiksi opetusneuvos sitä Ylen jutussa pitääkin parhaana vaihtoehtona. Opetusneuvos on pitkän linjan elämänkatsomustieto-aktiivi, jonka näkemykset liittyvät yksinkertaisesti, ja mielestäni hyvin ongelmallisesti, elämänkatsomustiedon puolustamiseen. (Olen vuosia sitten käynyt hänen kanssaan sähköpostikeskustelua aiheesta, mutta jätän sen tästä pois.)

Pelkkä elämänkatsomustieto ei tarjoa riittävästi uskontotieteellistä ymmärrystä katsomuksista (on ne sitten ”uskonnollisia” tai ei), vaikka pätevillä et-opettajilla onkin muutama uskontotieteen kurssi suoritettu.

Itse ajattelen, että yhteisen aineen tulisi olla aito synteesi nykyisten vahvimmista puolista, ja siten jotain uutta. Siinä tulisi olla mukana elämänkatsomustiedon sisältöjä. Siinä tulisi käsitellä niin sanottuja vähemmistöuskontoja, mutta poistaa nykyinen outo painotus, jossa tietyt teemat ja ilmiöt käsitellään ainoastaan kyseisen vähemmistöuskonnon osalta (esimerkiksi uskonto mediassa kääntyy muissa kuin evlut-opetussuunnitelmassa paikoitellen muotoon, jossa käsitellään vaikkapa ortodokseja mediassa tai islamia mediassa, riippuen siitä, mikä vähemmistöuskonto on kyseessä, eikä uskontoa mediassa).

Opetussuunnitelman ja oppikirjojen tasolla tarkasteltuna nykyinen evlut-aine tarjoaisi ainakin lukiotasolla alustavan rungon uuteen aineeseen, sillä se sisältää nykyisellään paljon katsomusten kirjoa (myös uskonnottomuuden tarkastelua) ja teemoja, jotka kiinnittyvät opiskelijoiden elämismaailmaan (populaarikulttuuri, media jne.). Evlut-aine ei ainakaan oppikirjojen tasolla rajoitu luterilaisuuteen, vaan niissä käsitellään melko laajasti uskontoa ilmiönä, vaikka luterilainen painotus onkin näkyvissä.

Haluan kuitenkin painottaa, että se olisi vain prosessin alku, ei lopputulos. Lopputuloksessa tulisi näkyä selvästi myös uskontoon liittymättömät (tai uskontoon vain etäisesti liittyvät) identiteetin rakentumisen kannalta keskeiset pohdinnat. Se ei voisi tarkoittaa vain ”uskonnottomuuden” lisäämistä pakettiin, vaan elämäntyylien ja -tapojen kirjavuuden pohdiskelua riippumatta niiden mahdollisesta uskontostatuksesta.

Tyypillinen maltillinen kommentti yhteistä katsomusainetta vastaan koskee käytäntöä: opettajankoulutus tulisi järjestää uusiksi ja miten kävisi vanhojen opettajien? Minusta tämä on laiskaa ajattelua. Samalla logiikalla ei voi yrittää torjua ilmastonmuutosta, koska siitä ei tule heti valmista. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Tietenkin tarvittaisiin siirtymäaikaa ja alkuun käytännön tilanteiden sanelemia kompromisseja. Eivät opettajat jäisi työttömiksi, vaan he alkaisivat orientoitua uuteen nykyisen koulutuksensa pohjalta. Nykyinenkin systeemi polkaistiin pystyyn epäpätevillä vähemmistöuskontojen opettajilla. Uusia opettajia lähdettäisiin kouluttamaan uuden aineen pohjalta.

Kasvukivuilta tuskin vältyttäisiin, mutta niiden pelkääminen on heikko argumentti ongelmallisen nykysysteemin puolustamiseen.


2 kommenttia:

  1. Elämänkatsomustieto on eri oppiaine lähtökohtaisesti, sisältöjä mm. filosofiasta, antrpologiasta jne. Evlut-pätevyys ei valmenna näihin sisältöihin, vaikka maailmanuskontojakin sivutaan.

    Katsomukselliset kysymykset ovat uskontoja laajempia. Nykyisessä uskonnonopetuksessa - ja kirjoissa - nämä on oikeasti siivottu sivulauseiden rooliin. Esimerkiksi lukion ev.lut opetuksessa uskonnotomuus kuitataan n. 0.5-1s pätkässä. Paino on selkeästi uskonnoissa ja eniten kristinuskossa. Jälkimmäinen pakollinen lukion kurssin on puhtaasti kristinuskoon keskittyvä.

    Tunnustuksettomuuden kunnioittaminen on vaikeaa ensimmäisten peruskouluvuosien aikana, jolloin pitäisi opettaa rukouksia ja esim. käsitys Jumalasta maailman luojana. Oppiaine alkaa heti 1. luokalla, vaikka käytännössä muut reaalit hiljalleen 3. luokalta alkaen. Ensimmäisinä vuosina ei suinkaan tarkastella etiikkaa tms. juurikaan, vaan pääpaino on perusopeissa ja esim. Raamatun tarinoissa.

    Jos oikeasti halutaan turvata katsomuksellinen tasa-arvo, lähtökohdaksi pitää ottaa enemmän nykyinen et-malli kuin eriytetty uskonnonopetus ja sen eri opetussuunnitelmat.

    Uskontoja voitaisiin käsitellä hiukan nykyistä laajemmin, mutta tasapaino on säilytettävä. Ruotsissahan vastaava uudistus ei oikein onnistunut ja opetussuunnitelma yhteisessä katsomusaineessa on niin painottunut kristinuskoon, että siitä on jo alettu vapauttaa oppilaita.

    Maailmalla lasten ja nuorten filosofia on iso juttu, Suomeen yritetään hiljaa tuoda joitakin periaatteita, mutta jää edelleen opettajien omalle vastuulle. Periaatteita olisi helppo tuoda et:n kaltaisten oppisisältöjen opetussuunnitelmaan jo varhaisina vuosina. Tosin ottaen huomioon, että oppiaine vaatii pohdiskelua, niin se voisi hyvin alkaa vasta esim. 4. luokalta eikä jo heti 1. luokalta.

    Jos ja kun nykyistä mallia lähdetään purkamaan, se täytyy tehdä harkiten ja tutustuen, miten vastaava uudistus on onnistunut tai epäonnistunut muissa maissa, jotta ei toisteta samoja virheitä.
    Samalla voitaisiin tarkemmin perehtyä muihin malleihin, joita katsomusopetuksessa on maailmalla.

    VastaaPoista
  2. En ole merkittävästi eri mieltä kommentissasi mainitsemista asioista. En tosin väitäkään, että esim. evlut-pätevyys valmentaisi et:n sisältöihin. Ei valmenna eikä valmenna et evlutiin eikä islamin opetukseen jne. Tunnen et:n sisällön ja historian melko hyvin, kun vedin lähes 10 vuotta Turun yliopistossa ainoaa (!) tuleville et:n opettajille tarkoitettua omaa kurssia (nimeltänsä "Elämänkatsomustiedon peruskurssi"). Uskonnon oppikirjatuotantoon osallistuneena tunnen myös nykyiset opsit ja oppikirjat. Blogitekstissäni korostin evlutia pääosin siksi, että Ylen jutussa mm. opetusneuvos puhuu vain et:n puolesta. Mahdollisen yhteisen katsomusaineen tulisi mielestäni rakentua USK ja ET vahvuuksille eli olen eri mieltä nykyisen mallin puolustajien kanssa, eri mieltä niiden kanssa, jotka hahmottaisivat yhteisen "maailman uskontojen opetuksena" (Ylen kysymys), ja olen eri mieltä myös niiden kanssa, jotka rakentaisivat uuden yksin et:n pohjalle (tai jotka pitävät nykyistä et:a riittävänä). No, eri mieltä taidan olla siitä väittämästä, että evlutissa uskonnottomuus kuitataan 0,5-1 sivun pätkässä. Riippuu tietysti, kuka opettaa, mutta kyllä se on opsissakin mainittu ja sitä tulee ripoteltuna teemoissa, vaikkakin enemmän lukiokursseissa 3-6 kuin 1-2.

    VastaaPoista