Tutkijaliitto on pitkään ollut keskeisin mannermaisen filosofian uusien (ja osin vanhojenkin) tuulien tuoja suomalaisille lukijoille. Vuonna 2021 julkaistiin kaksi ranskalaisfilosofi Catherine Malaboun (s. 1959) käännösteosta, Mitä on tehtävä aivoillemme? (alk. 2004) ja Sattuman ontologia: essee tuhoisasta plastisuudesta (alk. 2009).
Derridan ohjauksessa väitöskirjansa Hegelistä kirjoittanut Malabou on profiloitunut plastisuuden ajattelijaksi, joka rakentaa siltaa filosofian ja neurotieteiden välille. Plastisuus tarkoittaa muovattavuutta ja muotoilevuutta eli kyse ei ole yksisuuntaisesta liikkeestä. Avoimuuden ja plastisuuden ajatukset ovat esillä jo Hegel-tutkimuksessa sekä Malaboun Heidegger-luennassa. Aivotoiminnan ajattelussa keskeistä on läpi elämän jatkuvat neuraaliset yhteydet, joiden plastisuus haastaa biologisen sekä geneettisen determinismin, mutta myös ajatuksen täydellisestä vapaudesta.
Aivotoiminnan tarkastelussa Malabou nojaa vahvasti Joseph LeDoux’n ajatteluun, erityisesti hänen teokseensa Synaptinen itse (2002, suom. 2003), joka antaa tukea suuremmalle plastisuudelle kuin konservatiivisempi valtavirta. Aivojen ajattelussa Malabou hylkää suositun tietokonemetaforan (esim. kognitiotiede) sekä puhelinkeskusmetaforan (Bergson). Sen sijaan Malabou muistuttaa, miten aivot kehittyvät lapsen kasvaessa sen mukaan, millaisia ärsykkeitä ja yhteyksiä kohdataan. Tämän artikuloinnissa hän seuraa pitkälti Deleuzea.
Malabou’ta kiinnostaa siirtymä neuraalisesta mentaaliseen, kuten monia muitakin, mutta hän painottaa keskimääräistä vahvemmin, miten mentaalinen on aina jo poliittista, yhteiskunnallista, kulttuurista ja historiallista.
Poliittisesti kiinnostava kulma on neurotieteen näkemysten ja johtamisteorioiden kytkennät. Kriittisen etäisyyden saadakseen Malabou erottaa plastisuuden ja joustavuuden käsitteet, jossa jälkimmäinen on ikään kuin kapitalistisiin tarpeisiin typistetty ideologinen versio plastisuudesta, plastisuus ilman kykyä keksiä ja antaa muoto. Tosin tämä puoli saa yllättävänkin ohuen käsittelyn, luonnoksen, josta puuttuu syvempi substanssi.
Sattuman ontologia käsittelee plastisuuden tuhoisaa puolta. Sitä, miten meistä tulee yhtäkkiä täysin toisia aivotoiminnan häiriöiden (traumat, aivovauriot, Alzheimerin tauti…) seurauksena. Sattuma on lajiominaisuus, ”normaali” identiteetti saattaa sanoa koska tahansa hyvästi ja häipyä. Siihen ei psykoanalyysi auta, ainakaan perinteisessä muodossaan. Lyhyt kirjanen on kuin venytetty alaviite aikaisempaan teokseen. En suosittele Malaboun lukemisen aloittamista tästä. Mitä on tehtävä… on huomattavasti parempi. Sen sijaan yksi hyvä seuralainen Malaboun omien tekstien rinnalle on Ian Jamesin The New French Philosophy (2012), joka sisältää johdannon Malaboun ajatteluun.
Alkuperäistä julkaisua myöhemmässä esipuheessa Malabou kontekstualisoi Mitä on tehtävä… -kirjaansa ja kommentoi muutamia kritiikkejä. Siinä hän myös vastaa, mitä on tehtävä aivoillemme: ”On vaikutettava kytkentöihin, muokattava synapsien tehokkuutta, laitettava energia kiertämään toisella tavalla, muutettava voimasuhteita.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti