perjantai 4. marraskuuta 2011

Pohjoismaista uskonnon ja median tutkimusta

Tukholman pohjoispuolella Sigtunassa järjestettiin kuun vaihteessa pohjoismaisten uskonnon ja median tutkijoiden seminaari Religious Change and Popular Media. Tutkijaverkosto on toiminut useita vuosia. Tällä kerralla mukana oli hieman yli 30 osallistujaa.

Oma roolini oli kommentoida tutkimusprojektia, jossa vertaillaan uskonnon uutisoinnin määrällistä ja teemallista muutosta pohjoismaisissa printtimedioissa.

Printtimedian tutkiminen ei ole kuitenkaan hallitsevassa roolissa Pohjoismaissa tai sen ulkopuolella. Uskonto mediassa -tyyppiset tutkimukset keskittyvät useammin siihen, mitä tapahtuu verkkoympäristössä. Uskonnollisten yhteisöjen mediastrategiat, verkkopalvelut, mediakäyttö ja -sovellukset ovat keskeisiä aihealueita siinä missä elokuvien ja televisio-ohjelmien uskontorepresentaatiot.

Yksi seikka, joka leimaa uskonnon ja median tutkijoita, on suurten teorioiden ja kaikkien jakamien keskustelukehysten puute. Jos huoneeseen laittaa kymmenen uskontososiologia ja pyytää heitä puhumaan sekularisaatiosta, jokaisella on perusteltu käsitys siitä, tapahtuuko sitä, ja jos tapahtuu, niin millä ehdoin ja missä mielessä. Vastaavia teorioita, keskusteluaiheita tai ongelma-alueita on vaikea löytää uskonnon ja median tutkimuksen parista. Toki tällaiset hallitsevat ja vahvat paradigmat voivat olla kahlitsevia, mutta ne myös jäntevöittävät keskustelua.

Uskonnon ja median tutkimisessa on sanotusta huolimatta ainakin pohjoismaisittain katsottuna yksi kandidaatti keskusteluavaruuden yhteiseksi jäsentäjäksi. Stig Hjarvardin käsitystä mediatisaatiosta puitiin myös Sigtunassa. Yksinkertaistetusti mediatisaatio viittaa prosessiin, jossa mediat eivät ainoastaan välitä informaatiota vaan muokkaavat uskonnollisia instituutioita ja niiden toimintamahdollisuuksia. Nyt mediatisaatiota – tai paremminkin siihen liittyviä yksittäisiä väittämiä – pyritään testaamaan empiirisissä tarkasteluissa.

Itse en ole pitänyt mediatisaatiota toistaiseksi omalle työlleni erityisen tarpeellisena kehyksenä, mutta sitä koskevaa keskustelua on hyvä peilata omiin aiheisiin, vaikka aiheet eivät istuisikaan siihen mutkattomasti.

On myös perusteita kannattaa keskusteluavaruuden avoimuutta ja laaja-alaisuutta. Uskonnon ja median tutkimus onkin eräänlainen kohtaamispaikka. Siinä yhdistyvät eri tieteenalat, erityisesti uskontotiede, media- ja viestintätutkimus, kulttuurintutkimus ja sosiologia. Lisäksi yhdeltä tieteenalalta kohtaamispaikkaan saapuvat voivat muotoilla kiinnostuksensa ja tutkimusongelmansa toisistaan poikkeavin tavoin. Tällöin on ymmärrettävää, että vahvojen teorioiden vakiintuminen ei tapahdu hetkessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei erilaisten tutkimusten välillä olisi paljon hyödyllistä keskusteltavaa ja mahdollisuuksia toisilta oppimiseen.