Ajattelin jatkaa kesällä aloitettua lukupäiväkirjan päivittämistä tänne näin. Lukupäiväkirjaa olen pitänyt yli 20 vuotta, mutta en täällä blogissa. Syyskuu on ollut kuivahko kuukausi, ei loppukirin vuoksi aivan tipaton kuitenkaan. Syitä on monia, muutama niistä hyviä.
Olen isyyslomalla, joten luvan kanssa saa olla lukematta. Tällaista lupaa en kuitenkaan kaipaa, joten suurempi syy vähäiseen lukemiseen on ajan puute. Tai aikaa on aivan saman verran kuin ennenkin, mutta nyt siitä menee suuri osa lapsen kanssa ihmetellessä. Hänen kanssaan luemme ahkerasti, mutta niitä teoksia en aio tänne listata.
Olen edellä mainituista syistä käyttänyt vähäisen lukuaikani artikkeleihin. Olen keskittynyt erityisesti konjunktuurianalyysia teoretisoiviin ja reflektoiviin teksteihin, joissa liikutaan akselilla Gramsci – Althusser – Hall – Grossberg ja välillä koukataan Marxin ja Laclaun kautta takaisin Halliin.
Lisäksi olen lapsen päiväunien aikana pyrkinyt edistämään yhtä artikkelia tipuaskelin. Sellainen puuhastelu vie sen parhaimman lukuhetken eli päiväuniajan pois. Huomasin myös yhden mentaalisen aspektin: kun lukuaikaa ei ole ja kirjat etenevät kuin hidastetussa filmissä, tuntuu jäävän jumiin yhteen. Siihen helpotuksena olen alkanut (taas) käydä läpi aikaisemmin luettujen kirjojen alleviivauksia ja reunahuomautuksia. Näin tulee kerrattua kaikenlaista ja liikuteltua ajatuksia nopeammin kuin se onnistuisi yhteen kirjaan syventymällä. Tuntuu kuin tekisi ja ajattelisi kaikenlaista, kun kertaa joskus luettua. Se myös vie eteenpäin edellä mainittua artikkelia.
Jotain sentään sain päätökseen syyskuussa.
Mikko Mattlar: Synteettinen Suomi (2019)
Suomalaista syntetisaattorivetoista musiikkia 1970- ja 1980-luvuilla käsittelevä teos ei ehkä pureudu minulle tärkeimpään palaseen populaarimusiikin historiassa, mutta riittävä yhteys löytyi nopeasti. Lapsuuteni syntsaiskelmät tulevat käsitellyksi (mm. Mona Carita, Kake Randelin), samoin myöhempinä aikoina kuunnellut artistit ja yhtyeet (kuten Organ, Stressi ja Advanced Art). Kun syntsalaitteet olivat varhaisina aikoina melko hintavia, tekijöitäkin oli niukasti. Ostava yleisö söi iskelmäsyntsan, mutta vakavamielisempää elektronista kotoperäistä musiikkia ei myyntilistojen kärkipäässä näkynyt. Kovin syväluotaavaa kulttuurihistoriallista analyysia teos ei tarjoa, mutta viihdyttävän ja informatiivisen katsauksen alan tekijöihin ja teoksiin. Pakko oli tehdä oma soittolista teoksen perusteella, mutta on todettava, ettei monia kuriositeetteja löydy ruotsalaisesta suoratoistopalvelusta.
Mikko Lehtonen (toim.): Kulttuuri ja yhteiskunta. Kulttuurintutkimuksen klassikoita (2021)
Muutama vuosi sitten ilmestynyt käännöstekstien kokoelma kulttuurintutkimuksen vanhoja ja uusia klassikoita on jäänyt vaille näkyvää huomiota. En ole huomannut teoksesta puhutun laisinkaan. Itse törmäsin siihen erään divarin listalla ja kävin nappaamassa teoksen sopuhintaan. Mietin, että opiskeluaikanani teos olisi kulkenut monien kassissa ja näkynyt kirjaston kahvilassa tai yliopistorakennusten käytävillä luentojen välissä, ainakin humanistiopiskelijoilla. En tiedä, kuka näitä nykyään lukee, eivät ainakaan uskontotieteen opiskelijat. Ehkä ajat ovat muuttuneet. Jos näin, se on harmi. Kyse on erinomaisesta kokoelmasta tekstejä, joiden ei ole tarkoituskaan muodostaa aivan yhtenäistä pakettia. Kulttuurintutkimuksen varhaisista klassikoista mukana on mm. Raymond Williams, tuoreemmista David Morley ja vielä tuoreemmista. Doreen Massey, Paul Gilroy ja Lawrence Grossberg. Kasarilta on Stuart Hallin kovatasoinen teksti ”Ideologian ongelma”. Mukana on myös kohtuullisen syväluotaava toimittajan johdanto. Suosittelen.
Peter Singer: Hegel (2001)
Hyllyssäni on siistissä rivissä yli 50 Oxford University Pressin ”A Very Short Introduction” -sarjan teosta. Lapsen kanssa lattialla makoillessa tuijottelen niitä melkein päivittäin. Yhtenä päivänä nappasin käteeni Peter Singerin kirjan Hegelistä. Ja olihan sen lukeminen palkitsevaa. Hegel oli hurja ajattelija, mutta onko hän ystävä vai vihollinen, siitä en ole varma. Ystävä, jos kysytään Zizekiltä tai jopa Rortylta; vihollinen, jos kysytään Deleuzelta. Vihollinen myös, jos kysytään kolonialistista diskurssia kritisoivilta. Ei siis ainakaan yksiselitteisesti ystävä, mutta omaperäinen ja erikoinen ajattelija vähintään. Singerin kirja keskittyy Hegelin historianfilosofiaan, vapauskäsitykseen, tietokäsitykseen (Geist-termin kautta) ja vähän dialektiikkaankin. Asiallinen johdanto, joka ei mene kovin syvälle, mutta auttaa riittävästi hahmottamaan Hegelin ajattelun etenemistä (sen sijaan että vain kertoisi johtopäätökset). Hegelin vaikutusta käsittelevä loppuluku on kovin lyhyt ja ylimalkainen, mutta siinäkin on muutama mielenkiintoinen huomio Hegeliä seuranneiden sukupolvien vastaanotosta 1800-luvula (ei kuitenkaan mitään 1900-luvun jälkipuoliskosta). Teos ilmestyi alkujaan vuonna 1983.
Seppo Paajanen, Anneli Juntti & Hannele Sauli (toim.): Faktajuttu. Tilastollisen sosiaalitutkimuksen käytännöt (1998)
Artikkelikokoelma asiallista menetelmälätinää tilastollisen tutkimuksen kiemuroista. Luin tämän ensisijaisesti etsiessäni puhuttelevia esimerkkejä, joita voisi hyödyntää menetelmäopetuksessa. En löytänyt, paitsi ehkä yhden. Kun verrataan ihmisten vastauksia samoihin kysymyksiin erilaisilla kyselytekniikoilla, huomataan, että perinteisessä lomakekäyntihaastattelussa ihmiset antavat kielteisemmän kokemuksen hyvinvoinnista kuin puhelinhaastattelussa tai tietokoneavusteisessa käyntihaastattelussa. Toisin sanoen sosiaalinen yhteys vaikuttaa vastauksiin, ei vain kysymysmuoto, vastausvaihtoehdot ja vastausvaihtoehtojen järjestys. Muuten löysin aika tavanomaisia menetelmätekstejä, joiden relevanssi omaan tutkimukseeni tai opetukseeni jäi kuitenkin verrattain yleiselle tasolle. Ajankohdasta kertoo konstruktionismin ja ”postmodernin” epistemologian mukanaolo pohdinnoissa. Yksi tapausesimerkki tarjosi hyvän muistutuksen, miten suomalainen presidentinvaalitapa on vahvasti sidoksissa mielipidekyselyihin, jotka ohjaavat ehdokasvalintaa ja äänestyskäyttäytymistä. Oma näkemykseni on, että kyseinen vaali – toisin kuin eduskuntavaalit – on selkein esimerkki niin sanotun strategisen äänestämisen mielekkyydestä.
Roosa Haimila: Beyond Scientific Worldviews: Belief in Science and ‘Supernatural’ Explanations in Science-Oriented Individuals (2023)
Haimilan teoksessa käsitellään, miten tiedeorientoituneillakin yksilöillä voi olla intuitiivinen taipumus tapaan ajatella ”yliluonnollisia” elementtejä sisältäviä ajatuksia, jos ”yliluonnollisella” tarkoitetaan ”core knowledge confusionia” eli sitä, että ihmiset ”sekoittavat” ajattelussaan esimerkiksi elottomien objektien, elävien organismien ja mentaalisten tilojen välisiä rajoja (esimerkiksi pitävät luontoa toimijana, jolla on päämäärä). Teknisesti ottaen en lukenut artikkeliväitöskirjaa syyskuussa, vaikka se ilmestyi silloin, mutta olen lukenut sen sisällön aikaisemmin. Laitan sen kuitenkin tähän, koska kirjana teos ilmestyi nyt. En lähde kommentoimaan sisältöä sen kummemmin, koska Haimila oli ohjattavani. Se oli neljän vuoden sisään kuudes ohjaamani väitöskirja ja se löytyy netistä.
