Suunnilleen Helsingin kirjamessujen aikaan ilmestyi uusi teos Uskontopuhetta (2025, toim. M Ubani, P Kuivala & T Hjelm). Se sisältää johdannon ja epilogin lisäksi 17 artikkelia. Yksi artikkeleista on kirjoittamani, ja kun tällä blogialustalla on tullut viime aikoina kerrottua jotain julkaisuistani, niin jatketaan samalla linjalla.
Artikkelini otsikko on ”Mitä hyötyä on olla uskonto? Uskonto luokittelukiistana”. Alaotsikko haluttiin yhdenmukaisuussyistä, joten keksin tuollaisen. Oma-aloitteisesti en sitä sinne tarjonnut. Pääotsikko herätti kysymyksen kustannustoimittajalta. Voisiko sen muotoilla toisin, kun se ei ole aivan tavallista suomea. Ymmärrän. Mutta en lopulta muuttanut.
Yksi kelvollinen ehdotus olisi ollut ”Mitä hyötyä on uskonnon statuksesta?” Ajattelen kuitenkin, että muotoilu tekee liian helpoksi ajatella, että on olemassa uskontoja, jotka sitten saavat uskonnon statuksen tai eivät saa. Oma muotoiluni vie (ehkä, jos lukija ajattelee alkuunkaan siten kuin itse ajattelen) pohtimaan ontologista puolta. En nimittäin tekstin puitteissa oleta, että olisi olemassa uskontoja, jotka sitten myöhemmin nimetään tai ei nimetä uskonnoiksi. Sen sijaan tekstin puitteissa jätän mahdollisuuden ajatella, että nimeäminen on välttämätöntä, jotta jokin voisi olla uskonto (riippumatta siitä, puolustanko viimeiseen asti tällaista kantaa).
Tämä huomio erottaa oman tekstini suuresta osasta muiden tekstejä. Useissa artikkeleissa uskonto on olemassa ongelmattomasti. Sen sijaan pulmat koskevat joillain sitä, onko uskontopuhe keskittynyt uskoon, puuttuuko ”siitä” sukupuolinäkökulma tai miten ”se” on osa yhteiskunnallisia jännitteitä. Uskontopuhetta nämäkin ovat yhtä kaikki, ja monipuolista sellaisen käsittelyä, mutta hieman eri rekisterissä. Joissain luvuissa ”uskonto” kuitenkin on ongelmanasettelussa mukana, kuten Lauri Thurénin tekstissä ”Uskonnoton Jeesus”, jossa pohditaan, missä mielessä voidaan tai ei voida sanoa Jeesuksen olleen uskonnollinen. Ja muissakin, mutta en listaa niitä tähän. Tutustu teokseen! Yksi näkökulma sen lukemiseen on juuri näiden erilaisten rekisterien seuraaminen ja eritteleminen.
Omassa tekstissäni tuon erityisesti muutaman esimerkin avulla esiin, kuka, ketkä tai mitkä tahot hyötyvät siitä, että jotakin luokitellaan uskonnoksi (tai ei luokitella). Esimerkeistä ensimmäinen on koronapandemian aikainen tapaus, kun huomattiin, että kokoontumislain mahdollistamat rajoitteet eivät koske rekisteröityneitä uskonnollisia yhteisöjä (eikä evlut ja ortodoksista kirkkoa).
Toinen esimerkki koskee yleisemmin uskonnolliseksi yhteisöksi rekisteröitymistä, erityisesti Suomessa: mitä hyötyä siitä on, jos hakemus menee läpi? Vielä laajempi kysymys olisi se, mitä valtio hyötyy, mutta artikkelissa katson asiaa enemmän hakijoiden näkökulmasta.
Kolmas koskee esimerkkejä, joissa uskonnoksi luokittuminen on tai olisi haitallista. Tuttujen tapausten (suvivirren laulaminen, krusifiksi luokkahuoneessa eli Soile Lautsin tapaus) lisäksi käsittelen ranskalaista Marian patsaan tapausta, jonka luokittaminen uskonnoksi tarkoitti, että se tulee siirtää julkiselta paikalta, vaikka paikkakunnan pormestari esitti, että kyse on historiallisesta perinnöstä.
Artikkelini otsikkoon vastaan yleisesti: uskonnoksi määrittymisestä seuraa usein materiaalisia ja symbolisia etuja, joita muilla ei ole. Jos uskonnolliseksi määrittymisestä seuraa symbolin tai käytännön kielto, alkaa kuulua ehdotuksia määrittää ne kulttuurisiksi tai osaksi perinnettä.
Mistä siis puhumme, kun puhumme uskonnosta? Tekstissä vastaan näin: ”Puhumme kategoriasta, joka rakentuu ja myös muuttuu historiallisesti yhteiskunnan diskursiivisissa käytänteissä. Historiallisesti muodostuneet käsitykset, yhteiskunnallinen keskustelu, instituutioiden rakenteet ja lainsäädäntö vaikuttavat omilla painoarvoillaan siihen, millaiseksi uskonnon kategorian sisältö ja rajat muodostuvat kussakin yhteiskunnassa ja miten tavoiteltavaa uskonnoksi luokittuminen on.” Näitä prosesseja ja erityisesti luokittelukiistoja tarkastelemalla voidaan ymmärtää paremmin yhteiskunnallisia valtasuhteita (vaikka sinänsä yhteiskunnallisia valtasuhteita voidaan ja pitääkin tarkastella monilla muillakin tavoilla).
