Tammikuun on osoittautunut erityisen kiireiseksi. On kirjoitettava useampiakin hakemuksia ja suunnitelmia, raapusteltava tekstiä kirjoihin ja sukkuloitava konferensseissa. Blogin kirjoittamiseen ei tunnu löytyvää aikaa ja energiaa. Kirjoitetaan silti jotain, kevyttä.
Iltalukemisena on viime aikoina ollut kaksi hyvin erilaista kirjaa. Välillä luen hiukan kesken jäänyttä teosta ”God is Back: How the Global Rise of Faith is Changing the World” (2009). Toimittajat John Micklethwait ja Adrian Wooldridge ehdottavat, että uskonnollisuus on kasvussa ja että Yhdysvalloista on tulossa poikkeustapauksen sijaan normi, erityisesti siinä, miten uskonto organisoituu eri maissa. Toimittajien väitteet saattavat olla liioiteltuja, mutta pääosin he kirjoittavat kiinnostavasti uskonnon entistä näkyvämmästä roolista julkisessa elämässä. Ja ainakin Englannissa toimittajat rakastavat teosta. Teoreettiseen kehikkoon liittyvistä varauksista huolimatta teoksessa on paljon kiinnostavia esimerkkejä. Palaan niihin pian.
Toinen ja aktiivisemmin nimenomaan petikumppanina on ollut Seppo Knuuttilan juhlakirja ”Entinen aika, nykyinen mieli”. Tuossa yli 500 sivua kattavassa teoksessa on mainioita kirjoituksia suomalaisesta kansanperinteestä ja kansanomaisista käsityksistä. Se sisältää myös Knuuttilan pitämistä kulttuurintutkimuksen päivien päätöspuheista koostuvan tekstin, jossa minua on kovasti huvittanut tietty kohta (ja huvitti jo kuultuna konteksti-teemalla pidetyssä seminaarissa). Pohtiessaan geneerisen kontekstin ideaa, sitä miten yleisestä tehdään erityistä, hän viittaa 1970-luvullä järjestetyn postilaisperinteen keruukilpailuun, jonne eräs henkilö oli lähettänyt suuren määrän postiperinnettä. Juttuja yhdisti se, että joku sanoi jotakin – postissa. ”Jäi rahaliivit kotiin pianon päälle, sanoi köyhä-Antti postissa.”
Knuuttila kirjoittaa (sanoi seminaarissa): ”Keksinnön loistoa himmensi se, että tulos oli pahasti läpinäkyvä, että lähettäjän motiivit eivät olleet moitteettomia ja että tapausta vielä kolmenkymmenen vuoden kuluttua kulttuurintutkimuksen päivillä kerrotaan episodina siitä, miten sokea kana luuli löytäneensä jyvän.”
Kun lukee Micklethwaitin ja Wooldridgen teosta samaan aikaan, voi miettiä uskonnon osalta, onko keruukilpailun veijari tai joku toinen hänen lailla ajatteleva väistämättä sokea kana. Jossakin väljässä merkityksessä samanlaisilla hoksottimilla pelataan, kun kristinuskoon ei riitä kirkko ja seurakunta, vaan siirretään kristillisyys kaiken toiminnan attribuutiksi. Ei sanota ”postissa” vaan ”kristillinen”. Muutamia herkullisia esimerkkejä: Entisellä Run-D.M.C: jäsenellä, Joseph ”reverend run” Simmonsilla on kristillinen reality-ohjelma ”Run’s House”. ”The Logan Show” on kristillinen versio Conan O’Brienin tunnetusta puheohjelmasta. Kristillinen miestenlehti ”New Man” sisältää juttuja esimerkiksi Porn-Again kristityistä ja ”Christian MotorSports” lehdessä (kuvassa) oli artikkeli prätkähemmoista, jotka löysivät Jumalan.
Kana löysi jyvän. Ja Yhdysvallat on tarua ihmeellisempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti