keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Uskonto, erityistapaus?

Joskus lukupäätökset kypsyvät hitaasti. Kirjoittaessani yhteisartikkelia  druidien tai tarkemmin druidiverkoston rekisteröinnistä hyväntekeväisyysjärjestöksi (charity) Englannissa ja Walesissa uskonnon edistämisen perusteella aloin lukea hyllyssä keikkunutta teosta The Impossibility of Religious Freedom (2005).

Lainoppinut uskonnontutkija Winnifred Fallers Sullivan esittää, ettei uskontoa tulisi pitää lainsäädännössä erityistapauksena tai ainakaan uskonnonvapautta. Hänen mukaansa tasa-arvoa koskeva lainsäädäntö riittäisi. Sullivan kirjoittaa Yhdysvalloista, mutta samansuuntaisia ajatuksia on esittänyt brittikontekstissa esimerkiksi Peter Edge teoksessaan Religion and Law (2006).

Ehdotus saattaa kuulostaa vannoutuneiden sekularistien kannanotolta. Jos uskonto ei olisi lainsäädännössä tunnistettu erityistapaus, uskonnottomien tilanne parantuisi, sillä uskontona olemisen laeissa säädetyt etuoikeudet jäisivät saavuttamatta.

Sullivanin kohdalla tilanne on toisenlainen. Hän päätyy ehdotukseensa puolustaessaan tavallisten katolisten ihmisten pystyttämiä vertikaalisia hautamonumentteja ja hautoja rajaavien koriste-esineiden asettamista kunnalliselle hautausmaalle Boca Ratonissa Floridassa. Sullivan oli 1990-luvun lopussa näiden ihmisten todistajana oikeusjutussa, jonka lopulta voitti kaupungin edustajat.  

Boca Ratonin uskontokunnista riippumattomalla hautausmaalla kivet eivät kohoa vaan ovat maan pinnalla nurmen tasossa. Hautausmaalle ei kaupungin mukaan saa asettaa pystysuuntaisia muistomerkkejä, mutta moni laittoi niitä, koska ne muistuttivat vainajasta. Sen lisäksi moni aitasi haudat suojatakseen niitä niin, ettei kukaan kävelisi haudoilla. Osa työntekijöistä salli käytännön, kunnes asiasta paisui oikeusjuttu.

Ei ole sattumaa, että valtaosa oikeusjuttuun osallistuneista oli katolilaisia, jotka kansanomaisissa käytännöissään käyttävät esineitä protestantteja enemmän. Sattumaa ei ollut myöskään oikeuden protestanttinen tapa hahmottaa uskontoa. Näiden perusteella tuomarin päätös kaupungin hyväksi ei ollut sattumaa.

Vaikka olen itse kiinnostuneempi analysoimaan, miten uskonnon kategoria sekä erottelu uskonnon ja ei-uskonnon välillä toimii yhteiskunnassa, mukaan lukien lainsäädännössä, Sullivanin, Edgen ynnä muiden väite jäi mietityttämään yleisesti, mutta myös siksi, että uskonnonvapauslaissa syrjintää kokevana osapuolena voivat olla myös uskonnollisiksi itsensä mieltävät ihmiset.

Sullivan nostaa esiin mielenkiintoisen ryhmän: tavalliset kansalaiset, joiden ”uskonnollisille” käytännöille ei löydy tukea pyhistä kirjoituksista tai instituutioiden virallisista opinkappaleista. Sullivanin argumentin mukaan myös he kärsivät – ainakin tässä tapauksessa – siitä, että uskonto on erityistapaus, sillä heidän toimia pidettiin pikemmin henkilökohtaisina ja idiosynkraattisina toimina kuin ”uskonnollisina”. ”Uskonnolliseksi” luokittuminen olisi tässä tapauksessa vaatinut tukea pyhistä kirjoituksista tai opinkappaleista sekä lisäksi todisteita siitä, että uskonto suorastaan vaatii juuri näitä käytäntöjä. Toisin sanoen, laki suojaa ortodoksista ja ortopraksista uskontoa, mutta ei välttämättä kansanomaista, elettyä uskontoa, vaikka sen muodot olisivat kiinnittyneitä uskonnollisena pidettyyn perinteeseen (tässä tapauksessa pääosin katolilaisuuteen ja joidenkin kohdalla juutalaisuuteen).

Kysymys uskonnosta erityistapauksena on mutkikas, sillä siihen vastaamisessa pitäisi pohtia eri maiden lainsäädäntöjä ja niiden soveltamista. Pitäisi kysyä, kuka hyötyy ja millä tavalla. Kattavaa analyysia Sullivan ei tee; hän kohdentaa viestinsä Yhdysvaltoihin. Sikäli otsikko on ehdotus, kun taas minulle kirjan keskeisin sisältö oli oikeusjutun kuvaaminen; se, miten oikeudessa neuvotellaan, mikä on uskontoa ja mikä ei.  

On olennaista, että lainsäädännössä uskontoa ei voida pitää erityistapauksena ilman jonkinlaista määritelmää tai implisiittistä ymmärrystä siitä, mikä käy uskonnosta ja mikä ei. Siksi tällaisessa lainopillisessa kontekstissa pelataan aina myös uskonnon kategorialla. Yleensä ymmärrys uskonnosta perustuu protestanttiseen kristinuskoon, joka toimii normina ja prototyyppinä. 

Ei kommentteja: