Kulttuurin ja yhteiskunnan mediatisaatio

Tanskalaisen Stig Hjarvardin kirjoitukset mediatisaatiosta ovat herättäneet paljon keskustelua erityisesti pohjoismaisten uskonnon ja median tutkijoiden parissa. Tutustuin Hjarvardin uskontoa koskeviin kirjoituksiin muutamia vuosia sitten, mutta viimein sain luettua hänen teoksensa The Mediatization of Culture and Society (2013), jossa esitetään mediatisaatiota koskeva yleinen teesi.

Mediatisaatio viittaa myöhäismodernin yhteiskunnan prosessiin, jossa mediasta on kehittynyt puoliautonominen instituutio, joka alkaa oman toimintalogiikkansa voimalla ohjailla muita yhteiskunnan instituutioita ja toiminta-alueita. Joskus termi suomennetaan myös medialisaatioksi. Prosessitermillä tehdään ero meditoitumiseen (mediation), joka viittaa jonkin välineen välityksellä tapahtuvaan kommunikaatioon.

Hjarvard sijoittaa lähestymistapansa mediatutkimuksen kahden suuren tradition seuraajaksi. Vaikutusparadigmassa tarkastellaan, miten mediaviestit vaikuttavat katsojaan (esimerkiksi väkivalta – tuleeko katsojasta väkivaltainen?). Yleisötutkimuksessa tutkitaan, miten erilaiset yleisöt vastaanottavat ja tulkitsevat viestejä sekä käyttävät mediaa. Mediatisaatiokehyksessä selvitetään, miten sosiaaliset ja kulttuuriset prosessit muuttuvat media ”kaikkiallisuuden” seurauksena.

Johdannon ja teorialuvun lisäksi teoksessa on temaattiset luvut politiikan, uskonnon, leikin(/pelaamisen) ja habituksen mediatisoitumisesta. Johdanto ja teorialuku ovat erinomaisia kartoituksia. Temaattisista luvuista mietin, miten ihmeessä leikin (/pelaamisen) mediatisaatio tai habituksen mediatisaatio on verrattavissa politiikan tai uskonnon mediatisoitumiseen.

Vaikka mediatisaatiokeskustelua voidaan hyödyntää monenlaisissa tutkimusasetelmissa ja vaikka teesin osia voidaan tutkia erilaisin keinoin, sen todellisen testauksen on tapahduttava asetelmissa, joissa selvitetään, miten media vaikuttaa tai ei vaikuta jonkin tietyn instituution toimintaan. Tämän Hjarvard itsekin toteaa (s. 40). Näin mediatisaatiota voidaan tarkastella suhteessa politiikkaan tai uskontoon, kuten Hjarvard tekee, tai vaikkapa terveydenhuoltoon, joka olisi kiinnostava tapaus. Mutta mietitään hetki leikkiä.

Totta kai leikki (/pelaaminen) on mediatisoitunut siinä mielessä, että internet muuttaa radikaalisti esimerkiksi pelaamismahdollisuuksia. En kuitenkaan ymmärrä, miten se on rinnastettavissa vaikkapa politiikkaan, sillä ei ole olemassa mitään selkeää leikki- tai peli-instituutiota, vaikka onkin olemassa erilaisia yrityksiä, jotka leluja tekevät (leluteollisuus). Voidaan kai ajatella, että Valioliigaa ei pelattaisi maanantaisin, jos ei tarvittaisi televisiota varten ylimääräistä pelipäivää, mutta kun luvun esimerkit käsittelevät esimerkiksi online-shakkia ja erityisesti erilaisia leluja, en saa osasia sopimaan yhteen. Hjarvardin teksti ei varsinaisesti auta erilaisten esimerkkien tai teemojen suhteiden pohtimista.

Hjarvardin yksi tärkeä perusidea on se, että mediatisoitumista vauhdittaa julkisrahoitteisten yleisradion kaltaisten monopolien murtuminen. Tässä mielessä se kytkeytyy myös uusliberaaliin politiikkaan. Monopolien murtumista seuraa monimuotoisuus. Kiinnostavaa uskonnon ja median suhteiden kannalta on se, että sama käytännön monopolien murtuminen pätee myös uskontoon: vaikka valtakirkoilla on edelleen laissa taattu etuoikeutettu asema, niitä koskevat linjanvedot tapahtuvat enenevässä määrin monimuotoisuuden viitekehyksessä. Tästä siirtymästä – monopoleista monimuotoisuuteen niin uskonnossa kuin mediassa – pyrin kirjoittamaan pohjoismaisten kollegojen kanssa, kunhan joku suosiollinen arvioija ymmärtäisi puoltaa rahoitushakemuksia.

Mediatisoitumisesta ei Hjarvardin mukaan seuraa uusi tai uudenlainen uskonto, vaan se tarkoittaa sosiaalisten olosuhteiden muutosta, jolla on vaikutuksia siihen, millaiset uskonnollisuuden muodot saavat tukea median toiminnasta. Oma tulkintani on, että tämä media tukee uskonnollisuutta, joka on ”yksilöllistävää” ja arvoliberaalia (media-ammattilaisten omia arvoja vastaavaa) ja monimuotoisuuden jollain tavalla huomioivaa. Tosin median polarisoiva toimintatapa tuo julkisuuteen näille täysin vastakkaisia kantoja antaen niille äänen, mutta ne ovat yleensä kritiikin kohteita.

Uskonnon osalta olen käsitellyt mediatisaation ongelmia toisaalla. En toista niitä systemaattisesti tässä. Tätä teosta lukiessa tuli mieleen vielä seuraavia seikkoja. Miten kaikki nyansseiltaan erilaiset mediatisaatiota koskevat luonnehdinnat sopivat yhteen? Erityisesti voisi nostaa esiin sen, että välillä Hjarvard kirjoittaa median puoliautonomisuudesta ja välillä kietoutuneisuudesta muuhun yhteiskuntaan. Hän toteaa, että puoliautonomisen mediainstituution kehittyminen on lisännyt median vaikutusvaltaa, mutta silti käytännössä on usein epäselvää, onko vaikutussuhde mediasta muualle vai ovatko kietoutumiset niin monimutkaisia, ettei vaikuttavaa instituutiota voi eritellä? Tai jos ylipäätään pohditaan median puoliautonomisuutta, se kai sopii hyvin journalismiin – josta Hjarvard kirjoittaa erityisesti politiikan ja uskonnon kohdalla – mutta aika huonosti sosiaaliseen mediaan. Lisäksi, mikä on mediatisaation suhde muihin ”saatioihin” ja ”istumisiin”? Hjarvard kirjoittaa esimerkiksi markkinaistumisesta, joten on oletettava, ettei mediatisaatio ole itsenäinen selittävä tekijä, vaan se on vain yksi prosessi, joka ei ole välttämättä kaikkein perustavin.

Nämä kysymykset – aikaisemmin esittämieni lisäksi – kummittelevat, sillä yleensä yritän lukea teoksia  ”laupeuden periaatteella” eli pyrin löytämään tukea empiirisille väittämille ja koherenssia teoreettisille teeseille. Tässä tapauksessa en onnistu, sillä kysymykset jäävät vaille vastausta.

Odottelin tovin, ennen kuin päätin lukea kirjan, koska ajattelin, ettei siinä sanota mitään sellaista tärkeää, mikä ei olisi jo tullut ilmi Hjarvardin uskontoa käsittelevissä teksteissä. Siinä olin väärässä. Teos – erityisesti sen alkupuolisko – auttaa ymmärtämään paremmin Hjarvardin kirjoituksia uskonnon mediatisaatiosta.

Itse olen kirjoittanut mediatisaatiosta uskonnon yhteydessä täällä blogissa, yhdessä kirja-arvioissa ja yhdessä artikkelissa.

Kirja-arvio löytyy täältä:

https://www.academia.edu/5924451/Review_of_Hjarvard_and_L%C3%B6vheim_Mediatization_and_Religion_2012_Temenos_Nordic_Journal_of_Comparative_Religion_49_2_2013_289-292

Artikkeli löytyy täältä:

http://uskonnontutkija.fi/2014/12/06/uskonto-suomalaisissa-sanomalehdissa-tavallisena-paivana/