Akateemisen uran alkupuolella ja ulkopuolella olevat saattavat toisinaan ihmetellä, miten pitkiksi julkaisuprosessit voivat venyä. On tavallista kuulla aloittelevan tutkijan kauhutarinaa siitä, miten julkaisun kirjoittamisen jälkeen saattaa mennä vuosi tai kaksikin ennen kuin tuotos on virallisesti julkaistu. Ei hätää. Siihen on tottuminen. Tässä tarina omasta ”ennätyksestäni”.
Paljastan heti alkuun: julkaisun kirjoittamisesta julkaisemiseen meni noin 15 vuotta.
Kyse on tuoreesta teoksesta, jossa yhteiskirjoittamani artikkeli on julkaistu. Messy Methods in Researching Religion on Oxford University Pressin kustantama teos, jonka perustana on maaliskuussa 2010 Lontoossa järjestetty konferenssi Innovative Methods in the Study of Religion. Olin tapahtumassa yhtenä kutsuttuna vieraana, koska uskontoa brittimediassa käsittelevä hankkeemme oli osa Religion and Society -tutkimusohjelmaa, jonka rahoitetut projektit olivat automaattisesti mukana pitämässä esityksiä. Tapahtumassa oli toki muitakin.
Esitelmäni pidin yhdessä Elizabeth Poolen kanssa. Kolmas hankkeemme jäsen ei päässyt paikalle. Siksi myös kirjoitimme Lizin kanssa kahdestaan artikkelin, joka tuli hyväksytyksi teokseen puolisen vuotta myöhemmin, vielä vuoden 2010 aikana. Oletuksena oli, että teos näkisi päivänvalon todennäköisesti vuonna 2012 – tiedättehän, nämä ovat pitkiä prosesseja, joten 2011 olisi turhan optimistinen arvio.
Vuosia kului eikä tilanne selkiytynyt. Jossain vaiheessa vuonna 2014 tuli viesti, että nyt alkaa olla homma pulkassa. Ei ollut. Sitten kului vuosia ja taisin ottaa tekstin jo pois roikkumasta cv:n ”tulossa”-listalta. Sitten keväällä 2023 kuului kummia.
Tuli viesti, jossa kerrottiin, että nyt teos etenee oikeasti ja pitäisi saada varmistus, haluavatko kirjoittajat vielä julkaista tekstin. Kirjoittajille tarjottiin myös mahdollisuutta tehdä tarvittavat päivitykset tekstiin. Luin tekstin läpi ja totesin, että ei sisällössä ole mitään sellaista, miksi se ei saisi nähdä päivänvaloa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Siinä ei ollut samaa tärkeyden tuntua kuin kirjoitushetkellä ja nyt se käsitteli 15 vuotta vanhaa tutkimushanketta, mutta koska sen ytimessä olivat tutkimushankkeen metodologiset ratkaisut, ne olivat edelleen riittävän relevantteja.
Lisäykseksi teimme muutaman lisäviittauksen tuoreempiin teoksiin. Ja saimme myös mainittua hankkeita, joissa on tavalla tai toisella hyödynnetty projektimme menetelmällisiä ratkaisuja. Nämä puuttuivat alkuperäisestä tekstistä täysin, koska silloin niitä ei vielä ollut.
Itse teokseen tuli muutamia ihan uusia tekstejä eli kaikki siinä julkaistut eivät ole harmaantuneet limbossa. Itse asiassa olen melko kiinnostunut tutustumaan teokseen kokonaisuutena, kunhan saan sen käsiini.
Lopulta siis tekstimme ”Combining Methods in a Longitudinal Study of Religion in the Media” ilmestyi sähköisenä aika tarkkaan 15 vuoden jälkeen. Printtiversioon menee vielä kuukausi tai pari.
Olisi ollut katastrofi, jos kyse olisi ollut uran edistämisen kannalta tärkeimmästä julkaisusta. Kun kyse oli tavallaan hankkeen sivutuotoksesta – metodologisesta reflektiosta – tätä tragikoomista prosessia voi muistella rauhallisin mielin blogikirjoituksen verran. Toivottavasti tekstistä on jotain iloa jollekin lukijalle kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tiedän, että aikaisemmassa vaiheessa moni samantyyppisiä hankkeita suunnitellut olisi halunnut lukea sen. Enää en ole täysin varma.
Yliopiston rahoitusmallin vuoksi työnantajan näkökulmasta on tietysti tärkeää, että halusin edelleen julkaista tekstin (vaikka en tietenkään konsultoinut esimiestäni asiassa). Korkean jufoluokituksen julkaisusta (taso 3 eli korkein mahdollinen) kun kilahtaa sama määrä rahaa yliopistolle riippumatta tekstin laadusta (se on ihan hyvä), relevanttiudesta (ehkä joillekin edelleen) ja kirjoitusajankohdasta (no siitä on kauan).
Vastaus otsikon kysymykseen siis kuuluu: ainakin 15 vuotta. Jos joku ylittää tämän, kuulisin mielelläni, miten niin kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti