Joskus tulee sellainen olo, ettei ole oikein kärryillä maailman menossa. En edes tiedä pitäisikö syyttää itseään vai mediaa. Viimeksi tällainen olo tuli, kun luin italialaisen toimittajan Giuliana Sgrenan kirjan ”Ystävien tulituksessa” (Friendly Fire).Olen toki yrittänyt seurailla valtamediasta poikkeavaa kirjoittelua lähinnä lukemalla kirjoja. Olen lukenut Noam Chomskyä, William Blumia, Michael Chossudovskya ja muuta Bushin vastaista bushbashingia. Olen lukenut terrorismia ja terrorismin vastaista sotaa käsitteleviä kirjoja. Viime vuosilta esimerkkeinä Terrorismin henki (Jean Baudrillard), On Suicide Bombing (Talal Asad), Holy Terrors (Bruce Lincoln), 9/11 Handbook (Hans Kippenberg & Tilman Seidensticker), Precarious Life (Judith Butler), Tervetuloa reaalisen autiomaahan (Slavoj Zizek), Syyskuun yhdennentoista merkitys (Mikko Lehtonen) ja lisäksi nipun aihetta sivuavia, nykypäivän islamiin keskittyviä teoksia.
Lisäksi olen lukenut pari Irakin sotaa ja Yhdysvaltain politiikkaa kriittisesti analysoivia tekstejä, kuten Iraq: The Borrowed Kettle (Slavoj Zizek) ja Roistovaltion raunioilla (Mikko Yrjönsuuri).
Vaikka en yritä tässä arvioida teosten arvojärjestystä, Giuliana Sgrenan tapaus kolahti. Sgrena on italialaisen kommunistilehden Il Manifeston toimittaja, joka kidnapattiin vuonna 2005 Irakissa. Sgrena on sodan vastustaja, joka pyrki saamaan selville, mitä ihmiset Fallujassa kokevat. Hän tuli kuitenkin kaapatuksi.
Sgrena vietti vankeudessa kuukauden ja hänet vapautettiin rahalla. Aiheesta uutisoitiin, mutta muistan tapauksesta lähinnä hänen videoidut viestinsä. Sgrena pakotettiin kertomaan, että hänet tapetaan, mikäli Italian joukkoja ei vedetä pois Irakista. Muistikuvani päättyvät siihen, että toimittaja pääsi vapaaksi.
Se, mikä on mennyt ohi – ja mistä ei tullut ainakaan mediakohua – koskee välittömästi vapautumisen jälkeen tapahtunutta ampumista. Yhdysvaltalaiset sotilaat tulittivat Sgrenaa ja häntä kuljettanutta autoa. Sgrena haavoittui ja mukana ollut italialainen turvallisuuspoliisin asiamies Nicola Calipari sai surmansa. Virallisen selityksen mukaan auto yritettiin pysäyttää, koska se ei hiljentänyt tiesululla. Autoon osui 58 laukausta. Niistä vain yksi osui moottorin alueelle. Laukaisujälkien perusteella on kysytty, yritettiinkö Sgrena tappaa. Uutisoitiinko tästä Suomessa? Ehkä, mutta mitään erityistä keskustelua ei syntynyt.
Italialaiset asiantuntijat esittivät tutkinnan jälkeen, että sotilaat ampuivat tappaakseen. Tämän jälkeen nostettiin syyte poliittisesta murhasta. Tietenkään oikeudenkäyntiä ei kehkeydy, sillä Yhdysvallat eivät luovuta sotilaitaan, vaikka he olisivat syyllistyneet rikoksiin toisissa maissa. Uutisoitiinko tästä Suomessa? En muista.
Tapaus kertoo oivasti, että salaliittoteoria on mahdollinen tai sitten Yhdysvaltalaisten sotilaiden korttipakka on Irakissa aika sekaisin. Kysymys ei kuitenkaan ole vain siitä, ovatko Sgrenan omat muistikuvat totuudenmukaisia, vai onko häntä ampuneella sotilaalla todempi käsitys tapahtuneesta. Tai, onhan se kiinnostavaa, mutta tässä yhteydessä tulee mieleen kysyä, miksi minä – maailman menoon periaatteessa uteliaasti suhtautuvana ihmisenä – tiesin niin vähän. Veikkaan, että sinäkään et tiennyt. Syytän mediaa, ellei tule vasta-argumentteja.
Kuvassa on Sgrena kaappaajien kanssa tehdyssä videossa. Ampujan televisiohaastattelu löytyy YouTubesta. Kirjassa on Sgrenan tapauksen lisäksi mukana Irak-reportaasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti