perjantai 1. toukokuuta 2009

AVEK 1/2009

Uusi AVEK, siis Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen lehti, on ilmestynyt. Teemoina on uskonto, markkinat ja humala. Lehti sisältää kirjoituksia elokuvaohjaajilta, tuottajilta, kuvataiteilijoilta ja tutkijoilta.

Numero tuntuisi heijastelevan sitä yleistä trendiä, joka kertoo uskonnon olevan hieman yllättäen näkyvissä lähes kaikilla yhteiskunnan osa-aluilla – halusi sitä tai ei. Dome Karukoski aloittaa tekstinsä ”Luomiskertomus”: ”Pyydettiin kirjoittamaan essee, koska uskontoaiheisia elokuvia ei juurikaan maassamme ole tehty.” Tuo vihjaa, että tilanne tulee muuttumaan. Uskonto kiinnostaa, mutta niin kiinnostaa myös uskonnonvastaisuus.

Mukana on myös kirjoitukseni ”Markkinatalouden uskonto”. Tekstissäni yhdistän kaksi numeron teemaa, humala jäi yksityisasiaksi. Kirjoitus on hybridigenreä, sekoitus tutkimuksellista materiaalia, ajatusleikkiä ja ehkä vähän ohjelmanjulistustakin. Mainittakoon kuitenkin: otsikosta huolimatta en ajattele yksinkertaisesti, että markkinatalous on uskonto. Se käy ilmi, jos lukee tekstini.

Vanhat lehdet on saatavissa verkosta, osoitteesta http://www.kopiosto.fi/avek/. Uusi numero tulee sinne aikanaan.

Ei kommentteja: