Takaisin kirkkoon?

Ensiksi oli ateistibussi. Sitten tuli toinen bussimainos, jossa mainostettiin kristillistä Alpha-kurssia. Kurssilla tutustutaan yleiskristillisiin teemoihin, joskin sitä sävyttää karismaattinen vire. Siellä voi kuulla pyhän hengen toiminnasta – aina kielilläpuhumisesta rukouksella parantamiseen. Eikä tässä vielä kaikki. Sunnuntai 27.9.2009 on Englannissa ”Takaisin kirkkoon sunnuntai”.

Tempauksen ideana on, että puoli miljoonaa ihmistä kutsuu mukaansa kirkkoon yhden ihmisen. Anglikaanisen kirkon pr-tapahtuma on järjestetty pari kertaa aikaisemmin, mutta nyt se alkaa asettua samaan seuraan kaikkien muiden kampanjoiden kanssa. Ehkäpä kristityt ovat olleet koko ajan oikeassa ollessaan kiitollisia ateisteille: ateismin julistaminen lisää puhetta uskonnosta ja uskonnotkin kampanjoivat entistä näkyvämmin.

Vasemmistolaisen the Independentin kolumnisti Mary Wakefield kysyy, miksi kirkkoon pitäisi mennä takaisin. Mitä sieltä löytyy? Ja mihin Englannin kirkko uskoo? Uskooko se taivaaseen? Kuka tietää. Helvettiin? Kuuma puheenaihe. Onko Jumalaa edes olemassa? Jotkut kirkonihmiset epäilevät avoimesti. Wakefieldin mielestä on vain yksi syy mennä takaisin kirkkoon: jos haluaa pitää seuraa kirkolle sen väistämättömän alasajon aikana.

Ehkä kolumnisti voisi pohtia, mitä funktioita kirkolla on, sen sijaan että kysyisi uskomusten perään. Kampanjassa ei puhuta uskomuksista. Siinä korostetaan, että ”Tule sellaisena kuin olet”. Kirkko ymmärtääkseni haluaa viestiä yhteisöllisyydestä: kampanjassa käytetyssä kuvassa näkyy esimerkiksi rullatuoli, korkokengät, likaiset työsaappaat ja turvakypärä. Se, että kriitikot puhuvat uskosta ja uskomuksista saa valtakirkon näyttämään epärehelliseltä ja evankelikaaliset aidoilta (he kun uskovat oikeasti eivätkä vain esitä uskovansa). Voi myös olla, että kriitikot epäonnistuvat ennustuksissaan, mikäli pohtivat vain kirkon uskomuksia.

Minusta kampanjat kertovat siitä, että väittämät suoraviivaisesta maallistumisesta ja uskonnottomuuden kasvusta tai uudesta uskonnon noususta antavat yksinkertaisen kuvan ajastamme (vaikka tilastoja katsomalla maallistumista tapahtuu erityisesti Euroopassa). Aikaamme määrittää uskontodiskurssin nousu: uskonto on ”silmiinpistävää”, mutta niin on myös uskontokritiikki.