Viime päivinä olen käynyt läpi viime loka- ja marraskuulta brittiläisiä sanomalehtikirjoituksia, joissa mainitaan joku niin sanotuista maailmanuskonnoista. Kaikkia uskonnoiksi usein luettavia perinteitä ja liikkeitä ei tuona ajankohtana käsitelty merkittävästi. Listaan tähän tiivistämäni mediastereotypian eri uskonnoista kysymällä: mitä median mukaan tekevät _____?Kristityt valittavat syrjinnästä. Kristinusko on esillä mediassa monin tavoin, joten valinta on vaikeaa. Yksi vahvimmista aiheista on kuitenkin se, miten sekularismi ja monikulttuurisuuspolitiikka syrjivät kristittyjä ja uskon julkista ilmaisua. Tällaisissa jutuissa usein painotetaan kristinuskon olevan yhteiskuntamme perinnettä. Suomessa käydään pitkälti samaa keskustelua, vaikka monikulttuurisuutta kehäkolmosen ulkopuolella on lähinnä juhlapuheissa ja pelkäävien kansalaisten uhkakuvissa. Toinen vaihtoehto olisi yhteiskunnan moraalista rappiota ja kapitalismin häikäilemättömyyttä pohdiskeleva pastori, joka ehdottaa yhteiskunnan selkärangaksi kristillisiä arvoja.
Hindut mellakoivat ja tanssivat. Hindut nostetaan esiin Intian uskonnollis-konservatiivis-nationalististen puolueiden käsittelyssä. Aiheena on yleensä jonkinlainen konflikti. Tanssiminen korostui siksi, että valon juhla diwali osui valikoituun ajankohtaan.
Sikhit brittiläistyvät. Jos sikhit olivat aikanaan uutisoinnin mukaan väkivaltaisia – ajatellaan esimerkiksi Indira Gandhin murhaa ja autonomiapyrkimyksiä Punjabissa – nyt tilanne on toinen: he ovat hyvin brittiläisiä (tai korrektimmin ilmaistuna hyvin kotoutuneita). Turbaanit kuuluvat kuvaan, mutta muuten jutut käsittelevät esimerkiksi sikhien vakiintumista Britanniaan, sikhiläistä toimittajaa ja poliisien sikhiosastoa.
Buddhalaiset mietiskelevät. Mietiskelemällä voi parantaa elämänlaatua ja asiat voi ottaa vastaan buddhalaisella tyyneydellä. Dalai Lama on rauhan sanansaattaja. Turisteille voi suositella buddhalaisia nähtävyyksiä. Stupassa palava kynttilä on sopivaa kuvamateriaalia. Ja Yhdysvalloissa Oliver Stonen kaltainen ”buddhalainen liberaali” on evankelikaalisen kristityn (Bush) vastakohta.
Muslimit lietsovat vihaa. Maan sisässä heillä on sopeutumisongelma ja globaalisti meitä länkkäreitä piinaa terrorismi. Ramadanin aikaan he paastoavat, muutoin lietsovat vihaa. Toki mediassa on toisenlaista materiaalia, mutta tämä on hallitseva kuva.
Shintolaiset muistelevat. Shintolaisuus ei ymmärrettävästi saa merkittävästi palstatilaa. Se kuitenkin mainitaan jutuissa, joissa Japanissa muistellaan maan kadonnutta kukoistusta tai esi-isiä shintopyhäköissä.
Taolaiset välttävät ejakulointia ja orgasmia. Oikeastaan taolaisia ei otoksessa käsitellä – käsitelläänkö missään vai onko se nykyään olemassa vain puheessa ja kirjojen otsikoissa? – mutta yhdessä jutussa pohditaan, onko taolainen ejakuloinnin ja orgasmin välttäminen hyväksi, varsinkin jos kiinnostusta aiheeseen on vain vaimolla. Oikeaa vastausta en kerro.
Juutalaiset kuolevat. Tämä ehkä vaatii selityksen. Juutalaisia ja juutalaisuutta käsitellään yllättävän usein nekrologeissa (kuolleille tehdyissä muistokirjoituksissa). Niin holokaustia kuin kristalliyötä muistellaan. Israelin ja Palestiinan konfliktia selvitellään edelleen. Kaikille on yhteistä se, että juutalaiset kuolevat (viimeisimmässä esimerkissä muutkin). Itse asiassa se, että juutalaisista on the Timesissa paljon nekrologeja, kertoo heidän kulttuurisesta vaikutuksestaan, joka on huomattava verrattuna juutalaisten lukumäärään.
Viime vuosikymmeninä on puhuttu hengästyksiin asti stereotyyppisten kuvaamisten ongelmista ja useimmat toimittajat ovat tietoisia tästä puheesta. Eri uskontoja käsittelevien juttujen määrä on kasvanut ja kuvaukset ovat runsastuneet, mikä heijastelee sekä pluralisoitumista että tiedonvälityksen monimuotoistumista. Silti tällainen pikainen ja kevytmielinen stereotypioiden tiivistäminen näyttää, etteivät hallitsevimmat (toistuvat ja pinttyneet) kuvaukset ole aina mairittelevia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti