Mange du kebab

Islam ja musiikki, erityisesti nykypäivänä ja diasporassa, oli aiheena seminaarissa, jossa sai kuulla mielenkiintoisia kuvauksia esimerkiksi Marokosta, Malesiasta, Egyptistä, Intiasta, Turkista ja Euroopasta. Koska islamin teologisen ja poliittisen valtavirran suhde musiikkiin on ollut hyvin varauksellista ja musiikillinen ilmaisu ohjein ja kielloin säädeltyä, moni esimerkki käsitteli suufilaispohjaisia islamin muotoja.

Yhdessä esityksessä ehdotettiin, että on tapahtumassa siirtymä 1980- ja 1990-lukujen islamistisesta, musiikillista ilmaisua tarkoin kontrolloimaan pyrkivästä vaiheesta post-islamistiseen, jota määrittää islamilaisen populaarikulttuurin ”sfäärin” muodostuminen. Edellinen kävi kamppailua viihdettä vastaan, jälkimmäisessä viihde voi kulkea käsi kädessä uskonnon kanssa.

Post-islamistisessa tilanteessa on syntynyt nippu uusia käsitteitä: cool islam, ilmastoitu islam, 15-minuutin islam ja markkinaislam. Audiovisuaalisen kulttuurin puolella puhutaan siivosta elokuvasta (clean cinema), joka viittaa erityisesti Egyptissä islamin arvoja myötäilevään populaarikulttuuriseen sisältöön. Esimerkiksi elokuvien naiskuvat ovat perinteisiä (mies jahtaa naista, eikä nainen miestä; nainen ei ole erityisen vahvassa pääroolissa), mutta näyttelijät eivät ole hunnutettuja.

Tanssin muutoksessa on mielenkiintoista, miten islamistisessa vaiheessa egyptiläinen napatanssi nähtiin synnilliseksi. Jotkut tähdet luopuivat tanssista ja alkoivat korostaa uskontoa. Napatanssi ei kuitenkaan kadonnut, sillä venäläiset ja ex-Jugoslavian alueen naiset alkoivat muodostaa tanssijoiden uuden ydinjoukon. Islamistinen vaihe pyrki hidastamaan liikettä, sillä hitaus viittaa hurskauteen. Nopea liikehdintä viittaa aistillisuuteen tai tarpeettoman voimakkaaseen aistirikkauteen. Post-islamilaista tilannetta kuvaa taipumus kiihdyttää tanssiliikkeitä.

En voinut olla tapahtumassa aivan loppuun asti. Kuulematta jäi muutama muslimien eurooppalaiseen nuorisokulttuuriin keskittyvä esitys. Erityisesti olisi kiinnostanut ranskanturkkilaisen Lil Maazin (kuvassa) hittiä ”Mange du kebab” käsittelevä puhe. Musiikkivideo on esimerkiksi YouTubessa (suosittelen). Suomessahan oli Pizza Enrico, joka käsitteli hieman samantyyppisiä teemoja, sillä merkittävällä erotuksella, että tekijäkaarti oli kantaväestöä.

Mauri Antero kyseli laulaen, kuinka saisi rikki kookospähkinän. Siihen seminaarissa tuli vastaus. Afrikkalaisperäisen, suufilaisvaikutteisen ja lähinnä Intian Gujaratin alueella kannuksensa ansainneen Sidi-ryhmän Euroopan kiertueelta nähdyssä otoksessa yksi esiintyjistä heitti kookospähkinän korkealle ilmaan. Pähkinän pudotessa mies meni alle ja rikkoi sen päällään. Seminaarin analyyttisen annin ollessa heikkoa oli parasta keskittyä värikkäisiin esimerkkeihin.

(Diaspora, Cosmopolitanism, Islamism, 10.10.2009, Leeds, UK)