Kristittyjen vainoista tulee mieleen yleensä kertomus Stefanoksesta, kristitystä marttyyrista, joka kuoli uskontonsa tähden. Siksi viimeaikainen keskustelu siitä, miten kristittyjä vainotaan Briteissä, tuntuu karkealta ylilyönniltä.
Ensiksi puhuttiin kristittyjen ja kristinuskon marginalisoitumisesta. Sitten anglikaanisen kirkon eliitti päätti allekirjoittaa kirjeen, jossa oltiin huolissaan kristittyjen asemasta. Konservatiivinen ja kristillismielinen, laajalevikkinen Daily Telegraph julkaisi etusivulla lehden itsensä masinoiman kirjeen julkistamisen. Otsikossa puhuttiin kristittyjen vainoamisesta Britanniassa (28.3.).
Kampanjan mannekiiniksi nostettiin sairaanhoitaja Shirley Chaplin (kuvassa), jolta kiellettiin ristinmuotoisen kaulakorun pitäminen työpaikalla. Samassa sairaalassa esimerkiksi musliminaiset voivat pitää huivia uskonnon vuoksi tehdyn poikkeuksen nojalla. Myöhemmin sairaala perui Chapliniin kohdentuneen kiellon.
Chaplin on vain pintaa, helppo esimerkki siitä, miten naurettavaksi ja sekavaksi tilanne voi mennä. En tiedä ketään, joka olisi julkisuudessa sanonut, että alkuperäinen päätös kieltää ristikoru oli oikea.
Kristittyjen kampanjan taustalla on kuitenkin muita tekijöitä. Sama valitus vainosta ja marginalisoimisesta on ollut myös niissä tapauksissa, joissa opettaja ja sairaanhoitaja rukoilivat oppilaan ja vaikeasti sairaan potilaan puolesta, kysymättä edellisessä tapauksessa vanhemmilta ja jälkimmäisessä potilaalta tai omaisilta. Auktoriteettiasemassa olevan yksipuolinen päätös rukoilla toisen puolesta ja kanssa on huomattavasti hankalampi tapaus. Sitä on vaikeampi puolustaa ja siksi Chaplinin yksiselitteisempi tapaus on nostettu etualalle.
Eikä tässä vielä kaikki. The Guardianin toimittaja Andrew Brown, joka sivumennen sanoen suhtautuu uskontoon melko positiivisesti ja uskonnon halveksujiin kielteisesti, vitsaili vieraillessaan Leedsissä, että uskontojen yhteinen sanoma on ”Keep it in your pants”. Sanoma löytyy myös ”kristittyjen vainon” taustalta. Nimittäin kirkon eliitin kirjeessä ollaan huolissaan koulun sukupuolivalistuksen muuttumisesta pakolliseksi jo alaluokilla. Tässä kiteytyy ainainen huoli moraalin rappiosta ja siitä, miten lapsilta riistetään lapsuus ja viattomuus kertomalla, mistä lapset tulevat.
Vaikka välillä tulee ylilyöntejä, kuten Chaplinin tapauksessa, puhe kristittyjen vainosta on pikemminkin yritys vahventaa ja ylläpitää kristittyjen etuoikeutettua asemaa kuin kuvaus asioiden tilasta. Se kertoo, etteivät edes kristityt voi ottaa etuoikeuksiaan annettuina. Ne täytyy oikeuttaa ja perustella julkisessa keskustelussa. Tämä on esimerkki siitä, mitä Anthony Giddens tarkoitti jälkitraditionaalisuuden käsitteellä: ei suinkaan sitä, että perinteet katoavat, vaan sitä, että mitään yksittäistä perinnettä ei oteta annettuna eli perinteet joutuvat ”diskursiivisen perusteltavuuden tilaan”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti