Kun käy peräkkäisinä päivinä katsomassa kahta liki 30 vuotta esiintynyttä yhtyettä, kysyy itseltään enemmän kuin kerran, onko tämä nostalgiaa?
Ehkä kyse on jatkumosta. Jos yhtye kiertää esittämässä vain vanhat hittinsä tekemättä mitään uutta, kyse on yrityksestä tavoittaa jotain, joka jäi kokematta tai palauttaa mieliin jotain koettua. Toisessa tapauksessa yhtye tekee edelleen musiikkia, mutta ei edes yritä mahduttaa enempää kuin kaksi uutta kappaletta ohjelmistoonsa. Kolmannessa tapauksessa yhtyeen uusi musiikki kattaa valtaosan ohjelmistosta, mutta vetovoima perustuu osittain menneisiin meriitteihin ja nostalgiaan.
Tyyppiesimerkki ensimmäisestä tapauksesta on Pixies. Toinen tapaus on sitä, mitä AC/DC on tehnyt jo vuosia. Kolmanteen tapaukseen sopivat yhtyeet, joita kävin katsomassa: New Model Army ja Chumbawamba. Molemmat aloittivat toimintansa 1980-luvun alussa. Edellisessä on yksi alkuperäisjäsen, jälkimmäisessä kaksi (sekä yksi 14 vuotta sitten liittynyt).
New Model Army on tehnyt jatkuvasti uutta musiikkia. Vaikka he esittävät vanhoja hittejä, ei yhtye ratsasta koko keikkaa niiden voimalla. Olisin kelpuuttanut nostalgisen yhtyeen kaikin mokomin, sillä en ole kuunnellut aktiivisesti viimeaikaisia levytyksiä.
Yleisölle konsertti vaikutti olevan kaikkea muuta kuin nostalgiatrippi, josta palataan päivätyön toimistoon ja brittiläisen keskiluokan unelmiin – lähiöiden kaksikerroksisten talojen pieniin puutarhoihin. Yleisössä oli paljon melkein pelottavia ihmisiä: ikääntyviä kulkuriköriläitä, joiden katu-uskottavuudelle ei monikaan skene vedä vertoja. Mukana oli myös larppaajia, nörttejä, joilla on pitkät hiukset poninhännällä, silmälasit, bändipaita, mieltymys keskiaikaan ja Tolkieniin. Sitten oli porukka, joka käyttäytyi ritualistisesti käsiään kummallisesti heiluttaen (tehden ilmarummutuksen kaltaista liikettä kahdeksikon muotoon), esittäen käsillä kappaleiden tekstejä ja muodostaen ihmispyramideja. Välillä oltiin olkapäällä, välillä olkapäiden olkapäillä ja välillä toiset seisoivat olkapäillä muiden tukiessa käsillä. En tiedä, mistä oli kyse, mutta miehet olivat kaljuja ja tatuoituja, naiset eivät. Erilaiset yleisöt todistivat, että he olivat kokemassa tätä päivää, ei eilistä.
Chumbawamba esiintyi oopperan pienessä salissa, jossa järjestetään silloin tällöin folk-konsertteja. Leedsistä kotoisin oleva yhtye keräsi iäkkään kannattajajoukon ja kourallisen vaihtoehtonuoria. Vasemmistolaisesta anarkistishenkisestä musiikista oli jäljellä hitunen, mutta yhtye ei soittanut yhtään kappaletta, joista innostuin joskus 1990-luvulla. Siis menin katsomaan yhtyettä osin nostalgiasyystä, kuulematta yhtään syystä muistuttavaa kappaletta.
Yhtye soitti uuden akustisen levynsä lähes kokonaan. Asetelma oli aika etäällä siitä, mitä näin 14 vuotta sitten Roskildessa. Chumbawamba on muuttunut punkista kabareeksi. Kabareeksi pienellä twistillä. Moni yhtye ei esitä muistolaulua elävälle toivoen pikaista poismenoa. So Long oli sellainen Thatcherille. Kohtuullisen mustaa huumoria, joka kolkuttelee hyvä maun rajoja.
Toinen poliittisempi esitys oli uuden levyn kappale James Hetfield. Siinä kidutetaan Metallican laulajaa kuunteluttamalla ensin Simply Rediä. Kun se ei auta, soitetaan seuraavaksi Chumbawamban hittejä (tässä kohdassa taustalaulaja toteaa, ”there’s only one”). Laulun taustalla on tarina, jonka mukaan Hetfieldin mielestä oli ihan ok käyttää Metallicaa Guantanamo bayssä osana kidutusta, koska vangit eivät ymmärrä vapauden sanomaa. Laulaja Boff Whalley, joka muistuttaa kasvoista yllättävän paljon Austin Powersia, kysyi aiheellisesti, mitä tekemistä vapauden ymmärtämisen kanssa on sillä, että pakotetaan kuuntelemaan Metallicaa kovalla volyymilla.
Muutoin yhtyeellä oli nasevia kappaleita, jotka käsittelivät viihdyttävästi esimerkiksi sosiaalista mediaa tavalla, joka on arkipäivää teatterikabareissa ja stand-upeissa ympäri maailmaa.
Ei kovin anarkistista mutta ei lähelläkään puhdasta nostalgiaa. Ihan tavallista ajan kulkua: jos esiintyy noin 30 vuotta, on vaikeaa ja tarpeetontakin yrittää pysyä samana.
Tämä on muuten sadas blogiteksti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti