maanantai 17. elokuuta 2015

Onko Nalle Wahlroos ääriajattelija?

Ääriajattelu. Jos ei ole ollut eristyksissä tiedonvälityksestä ja ihmisistä, ei ole voinut välttyä Kreikan kriisin jälkeisen kesän keskustelunaiheelta. Immonen lateli hölmöyksiään ja Perussuomalaiset median antaman kriisiviestinnän ajan jälkeen uhriutuivat, kun ihmiset eivät olleetkaan samaa mieltä heidän kanssaan. Sikäli jo 2010 ilmestynyt Jera ja Jyri Hännisen Tuhansien aatteiden maa: Ääriajattelua nyky-Suomessa on aiheensa puolesta ajankohtainen.

Teos tuli vastaan Savonlinnassa divarissa. Kun matka kävi mökkeilemään, päätin ottaa sen matkaan vitosella. Muistikuvani oli, ettei kirjaa vain kiitelty. Ei se mitään, ajattelin. Ainakin voin kartoittaa ja lisätä tietämystäni erilaisista omalaatuisista huutelijoista, jos teos ei muuta tarjoa.

Hännisen veljekset käsittelevät rasisteja ja kansallissosialisteja (mukaan lukien persut, Muutos 2011, Suomen Sisu ja SVL), islamia, konservatiivisia kristittyjä (lyhyesti myös ortodoksista kirkkoa, homofobiaa, Suomen Antifasistista komiteaa (Johan Bäckman etunenässä), Suomen NRA:ta (National Rifle Association), Oikeutta Eläimille -järjestöä (kettutytöt), Vihreää puoluetta (ei tule sekoittaa Vihreään liittoon).

Jos olet kiinnostunut tietämään jotain edellä mainituista – toisista perusteellisemmin ja toisista pintapuolisesti – ja halukas kuulemaan niihin kohdistuvaa kritiikkiä, teoksesta on sinulle jotain iloa.

Luin siis teoksen mökillä, verrattain nopeasti. Silti marginaaleihin piirtyi jokunen kysymysmerkki. Analyysit jäävät kohtuullisen pinnallisiksi ja siellä täällä on erikoisia väitteitä, joiden mahdollisen tolkullisuuden selvittääkseen pitäisi haastatella tekijöitä. Niinpä en yritä purkaa enkä listata niitä. Sen sijaan nostan esiin yhden, teoksen koko idean kannalta tärkeän kysymyksen: Mikä on ääriajattelua?

Tietenkin tekijät tiedostavat, miten hankalaa on määritellä tai edes jotenkin uskottavasti rajata teoksen aihepiiri. Tekijöiden oma rajaus on seuraava: ”Kirjassamme olemme jättäneet ääriajattelun piiriin vain sellaisia ideologioita, joiden tavoitteet on selvästi suunnattu joitakin ihmisryhmiä vastaan tai jotka valta-asemaan päästyään aiheuttaisivat moraalista takapakkia ja demokratian rapautumista.” (s. 22)

Ensimmäinen piirre on empiirinen, joskin tulkinnanvarainen kriteeri. Toinen on normatiivinen. Empiirinen puoli on haastava, koska maltillisistakin ideologioista voidaan löytää väitteitä, jotka on suunnattu ihmisryhmiä vastaan. Se voisi kuitenkin toimia lähtökohtana tietokirjalle. Kun tekijät eivät kerro, mikä on moraalista edistystä tai demokratian mukaista, normatiivinen rajaus jää vaille perustuksia.

Kaikesta syntyy käsitys, että ääriajatteluksi kelpaa se, mikä ei ole tarpeeksi lähellä tekijöiden omia arvoja. Kun näitä arvoja ei riittävässä määrin tuoda esiin – joskin lukija voi niitä etsiä vihjeiden perusteella välillä ihan ilman suuria ponnistuksia – ei teoksen lähtökohta ole onnistunut.

Ivallisesti voisi sanoa, että tekijöiden mielestä ääriajattelua on suunnilleen kaikki, mikä ei tue liberaalia porvarillisuutta. Ei liene sattuma, ettei yksikään ”ääri”kapitalisti ole mukana kritiikin kohteena. Mietin läpi teoksen, miksi esimerkiksi Nalle Wahlroos ei ole ääriajattelija. Hänen kommenttinsa, joita media mielellään julkaisee, on useimmiten suunnattu suoraan vähäosaista alaluokkaa kohtaa (ihmisryhmä). Lisäksi ne toteutuessaan aiheuttaisivat moraalista takapakkia (minun moraalitajuni mukaan, vaikka se totta vieköön on melkoisen liberaali) ja demokratian rapautumista (vahventaisivat rahan valtaa kansanvallan kustannuksella).

Kenties se, että Wahlroos ei ole teoksen aihe kertoo yhtä paljon kirjan kirjoittajista kuin ääriajattelun rajaamisen vaikeudesta. Siksi ”ääriajattelu” –  toisin kuin vaikkapa ”äärioikeisto”, ”ekofasismi”, ”maahanmuuttovastaisuus”, ”homofobia” tai muu vastaava – on epäonnistunut kirjan aihe.

Ei kommentteja: