Lahkojen ilot

Ostin jonkin aikaa sitten alennuslaarista Sam Jordisonin teoksen The Joy of Sects. Kirjassa on kuvattu 66 enemmän ja vähemmän tunnettua uskonnollista yhteisöä (ns. lahkoja). Lyhyet kuvaukset on kirjoitettu kevyeen ja hyvin pilkalliseen tyyliin. Popularisoivasta kirjasesta ei ole luotettavaksi lähdeteokseksi, mutta on siitä ollut hyötyä. Sitä lukiessa intouduin katsomaan muutaman aiheeseen liittyvän dokumentin.

Intialaisesta gurusta Sathya Sai Babasta (kuvassa) kertova BBC:n ”The Secret Swami” on oikein mielenkiintoinen yritys kyseenalaistaa Sai Baban asemaa ja osoittaa hänen olevan onnistuneista yhteiskunnallisista hyvinvointiprojekteista huolimatta huijari, amatööritaikuri ja nuorista pojista kiinnostunut pedofiili, jota paikalliset viranomaiset eivät halua tutkia. Daavidin oksan johtajasta David Koreshista kertova ”David Koresh: A Biography” on kuvaus Wacon tapahtumista vailla syyttelyä ja moralisointia. Se myös näyttää, että vaikka Koresh kuritti lapsia väkivaltaisesti ja sääteli yhteisön seksuaalista käyttäytymistä, hänessä oli paljon muutakin. (Molemmat löytyvät netistä.)

Dokumentit osoittavat painottuneista näkökulmistaan huolimatta sen, että huonomaineisetkin uskonnolliset johtajat ovat monikasvoisia hahmoja. Jordisonin kuvaukset ovat ongelmallisia siksi, että johtohahmoista suodatetaan esiin yksi, vähemmän mairitteleva puoli.

Kun lukee kuvauksia ja katselee dokumentteja, alkaa ihmetyttää, miksi niin monissa ”lahkoissa” valtaväestön seksuaalisista normeista radikaalisti poikkeava käyttäytyminen – tai sen mytologisointi – on niin yleistä. Muutamia vuosia sitten suunnittelin puolitosissani kirjaa uskonnollisten johtajien seksuaalisuuteen liittyvästä mytologiasta, mutta toivon jonkun toisen kirjoittavan sen. Lukisin mieluusti.

Valtaväestön seksuaalisista normeista radikaalisti poikkeava käyttäytyminen on hyvin harvoin alusta pitäen osa lahkojen toimintaa. Tätä voisi tarkastella systemaattisemmin, mutta seksuaalisuus näyttäisi tulevan leimaavaksi osaksi lahkojen toimintaa vasta yhteisöjen vakiinnuttua.

Useita uskonnollisia johtajia voi pitää moraalittomina ja heidän toimintaansa voi perustellusti paheksua. Pilkallisista ja stereotyyppisistä kuvauksista tulee käsitys, että heidän seuraajansa olisivat helposti höynäytettäviä yksilöitä. Silti kun katsoo dokumentteja tai lukee tarkempia kuvauksia, päällimmäisin tunne on ihmetys siitä, miten taitavia monet johtajat ovat.

Vähemmän taitavana poikkeuksena on 1990-luvulla vaikuttanut henkilökohtainen suosikkini Chen Tao eli God’s Salvation Church eli God Saves the Earth Flying Saucer Society. Sen taiwanilainen johtaja Ho-Ming Chen tulkitsi taivaalla näkyvän numeroyhdistelmän 007 jumalalliseksi merkiksi tietämättä, että tuoretta James Bondia mainostettiin samaan aikaan.

Yhdysvalloissa hän oletti Jumalan kertovan keskiyöllä 25. maaliskuuta 1998 paikallisella kaapelikanavalla, miten yhteisö avaruusaluksineen pelastetaan lopun aikojen kauheuksien keskeltä. Keskiyöllä kanavalta ei tullut kuin lumisadetta. Toisaalta, tämäkin on yksiulotteinen kuvaus.