lauantai 22. elokuuta 2009

Tapaus Lockerbie

Viikon mediaspektaakkeli on ollut vuoden 1988 Lockerbien kaupungin yllä tapahtuneesta pommiräjähdyksestä tuomitun libyalaisen Abdelbaset Ali Mohamed al-Megrahin armahtaminen. Al-Megrahi tuomittiin syylliseksi vuonna 2001. Hän sai elinkautisen, mutta syöpää sairastavana vapautettiin ”kuolemaan” Libyaan. Iskussa kuoli 270 ihmistä.

Suomalaisissa nettikeskusteluissa ihmiset pohtivat, onko ratkaisu oikein. Oikea kysymys lienee kuitenkin, onko hän edes syyllinen. Seuraavassa kirjoitan ohkaisin tiedoin, mutta ilman jatkuvia varauksia. Voin olla väärässä ja muutan käsitykseni, kun joku esittää uskottavia vastaväitteitä. Pointtini on tämä: on hyviä syitä uskoa al-Megrahin syyttömyyteen.

USA ja UK kertoivat pian pommi-iskun jälkeen, että sen takana ovat Iran, Syyria ja palestiinalaisjärjestöt. Heillä oli ”kovaa näyttöä” asiasta. Persianlahden sodan kynnyksellä he kertoivat, että syyllinen onkin Libya. Iran ja Syyria tukivat heitä sodassa.

Vuoden 2001 oikeudenkäynnin on kyseenalaistanut esimerkiksi skotlantilainen oikeustieteen professori: todisteet eivät olleet riittäviä. Myöhemmin, vuonna 2005, Skotlannin poliisin entinen päällikkö kertoi avaintodisteen olleen tekaistu. Hänen mukaansa CIA asetti avaintodisteena toimineen piirilevyn palasen Lockerbien metsään.

Libya otti vastuun tapahtuneesta painostuksen alla. Maan pääministeri kertoi BBC:lle, että he ostivat näin rauhan, mutta eivät tunnusta syyllisyyttä. Pian tämän USA sanoi, ettei poistakaan Libyaan kohdistuneita pakotteita. Libya antoi uuden lausunnon ja valitteli, että pääministeri oli ollut ”epätarkka” puheissaan.

Nyt al-Megrahi on armahdettu ja hän on palannut Libyaan. Hän vannoi esittävänsä todisteita syyttömyydestään ennen kuolemaansa.

On mielenkiintoista, että nyt kirjoitushetkellä katson BBC:n aamutelevisiota, jossa asiantuntijat kertovat, että Euroopan intresseissä on nyt luoda hyvät suhteet Libyaan. Libya on muuttunut valtio, ja kumppani taistelussa terrorismia vastaan. Samaan aikaan korostetaan, ettei mitään öljybisnekseen liittyviä sopimuksia ole (vielä) kirjoitettu al-Megrahin vapauttamista kannattaneen Iso-Britannian ja Libyan välille.

Yhdysvallat (ja UK:n johto) puolestaan paheksuivat sitä, että al-Megrahi sai Libyaan palatessaan ”juhlallisen” vastaanoton. Gaddafi halasi häntä lentokentällä. Eikö tämä voisi kertoa siitä, että al-Megrahi ”uhrattiin” Libyan etujen vuoksi? Joillekin tämä tietysti todistaa siitä, että Gaddafi on järjetön paholainen, joka halaa tappajaterroristia ja näin provosoi länsimaita.

Iskussa tyttärensä menettänyt Jim Swire korostaa tämänpäiväisessä The Daily Telegraphin jutussa, ettei ole oikeudenkäynnin seuraamisen jälkeen uskonut al-Megrahin syyllisyyteen. Hän on yrittänyt saada tapausta uuden tutkinnan alaiseksi, mutta poliitikoilla ei ole asiaan mitään lisättävää. Hän pitää todennäköisimpänä, että iskun taustalla on Iran. Samaan näkemykseen on päätynyt William Blum (esim. teoksessaan Kuoleman imperiumi).

Jokin tässä jutussa mättää. Ja totuus on tuolla jossain.

Ei kommentteja: