Olen pohtinut useampien tuttujen kanssa saarivaltakunnan sukupuolirooleja sikäli kuin ne näkyvät pukeutumisessa ja muussa tyylissä. Lähin vertailukohta on ehkä Venäjä, jossa miehet ovat miehiä – nahkatakki, kiiltävät nahkakengät, siilitukka. Briteissä yhdistelmä on toisenlainen mutta vahvasti koodattu. Vertailu ei ole kaikin puolin reilu, mutta sillä saa hyvin esiin joitakin brittiyhteiskunnan piirteitä, jotka eivät ole julkilausuttuja osallisten parissa.
Hyvä esimerkki on goat’s beard, pukinparta. Kerran kun olin tällaisen omaavan ystäväni kanssa baarissa humalaiset nuoret miehet tulivat töllöttämään sitä kuin mitäkin nähtävyyttä ja kaiken lisäksi koskettelivat sitä. Pukinparran ihmettely voisi mennä läpi tutun lempeänä vitsinä, mutta tuntemattomien ladien, joilla ei ollut kiinnostusta jutusteluun, toimeenpanemana se oli vierestä seurattuna hämmentävää. Tapahtuneen voisi kuitata yksittäistapaukseksi, jos muita palasia ei olisi kuvan kokoamiseen.
Jos pukinparta ei kuulu oikeanlaisen miehen varustukseen, eivät siihen sovi myöskään pitkät hiukset. Alakulttuurien tunnusmerkkejä pitävät hevarit tai gootit ovat poikkeus, mutta muut ovat tulilinjalla. Kerran odottaessani bussia humalainen nuori nainen käveli ohitse ja totesi: Mene parturiin. Harmitonta mutta kuvaavaa.
Nämä huomiot palautuivat mieleeni, kun kävin läpi viime vuoden sanomalehtimateriaalia liittyen Geert Wildersiin (kuvassa), Alankomaiden oikeistopopulistiseen kansanedustajaan, jonka pääsy Englantiin evättiin, sillä hän halusi näyttää islaminvastaisen videotekeleensä nimeltä Fitna. Aineistossa on ulottuvuuksia, joita analysoimme tutkimusryhmässä, mutta oheistuotteena aloin kiinnittää huomiota Wildersin hiustyyliin toistuvasti kohdistuvaan piikittelyyn.
Otetaan kolme esimerkkiä:
The Timesin jutussa todetaan, että kun raaputetaan känkkäröivän Wildersin eriskummallista peroksiidiblondi hiustyyliä, hänen äärimmäiset näkemyksensä tulevat esiin. (13/2/2009)
Minette Marrin ei pahemmin sievistele The Timesin kolumnissa: “It is difficult to avoid thinking the man must be as aggressively silly as his preposterous cockscomb hairdo.” (15/2/2009)
Michael Gove puolestaan kirjoitti The Timesin kolumnissa: ”Looking at Mr Wilders’s flamboyant hair-do I was irresistibly reminded of Sting’s appearance […] in […] Dune.” (16/2/2009) Juttu jatkuu vertauksella, jonka mukaan sekä Wilders että Dyynin keskushenkilö elävät omassa rinnakkaismaailmassa, oikeiden asioiden ulkopuolella.
Vitsaileva tapa paljastaa yhden ulottuvuuden brittiläisen maskuliinisuuden kulttuurisesta koodistosta. En ole täysin selvillä, onko Wildersin hiustyylin jatkuva pilkkaaminen yhtä yleistä Brittien ulkopuolella. Se kuitenkin muistuttaa, että brittiläinen maskuliinisuus on konformistista. Esimerkit vaikkapa metroseksuaalisuudesta sisältyvät tähän: ne eivät riko koodia vaikkapa liian pitkillä tai erikoisilla hiuksilla. Sanomalehtien kolumnisteja lukemalla voi päätellä, että niin nais- kuin mieskirjoittajat viittaavat Wildersin pehkoon. Maskuliinisuuden koodisto ei siis ole yksin miesten ylläpitämä asia.
Vaikka Wildersin hiusmalli ei ole aivan tavanomainen, en ymmärrä miksi se olisi sen naurettavampi kuin kenen tahansa brittipoliitikon. Niiden hiuksista ei kuitenkaan kirjoiteta, koska ne ovat koodiston mukaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti