Uskontoa mediassa tai uskonnon ja median suhdetta tutkitaan monin eri tavoin. Kun työskentelee projektissa, joka primaariaineistonsa (sanomalehdet ja televisio) puolesta väistämättä sijoittuu kentälle, joutuu myös pohtimaan, miten oma projekti eroaa muista lähestymistavoista, jos mitenkään.
Kaksi alustavaa huomiota: ensinnäkin, projektissa koimme yllätykseksemme, että vain harvat alan tutkimukset käsittelevät aihetta edes suunnilleen samalla tavalla. Toiseksi, kuunneltuamme useita kysymyksiä siitä, tarkastelemmeko blogeja tai sitä ja tätä verkkosivustoa, täytyy miettiä yhä uudestaan oman projektin luonnetta ja oikeutusta, sillä vastaus on: emme (lukuun ottamatta muutamia tarkemmin valittuja aiheita).
Eräiden päiväunien jälkeen tein karkean listan erilaisista alaa muokanneista ja alalla vallitsevista tutkimustyypeistä:
1. Televangelismi (siis uskonnollinen viestintätoiminta, joka on jotain muuta kuin julkisesti rahoitettua)
2. Uskonnon mediatisoituminen/medioituminen
3. Media uskontona (tai myös: media elämän merkityksellistäjänä)
4. Uskontouutisoinnin tuotanto
5. Toimittajien virheet (tutkimukset, jotka keskittyvät siihen, miten toimittajat eivät ymmärrä)
6. Uskonnollisten ihmisten ja ryhmien mediakäyttö
7. Online uskonto, uskonto online, uskonto kybertilassa
8. Yksittäisten uskontojen mediarepresentaatiot
Pari täsmennystä: Seitsemäs tyyppi on alati kasvava ala, jopa trendi. Kahdeksas tyyppi on tavallisesti keskittynyt islamiin.
Projektimme ei sovi edelliseen tyypittelyyn. Käsittelemme kaikenlaisia mediassa ilmeneviä uskonnollisiksi luettavia ilmauksia vakiintuneista perinteistä ja instituutioista kansanomaiseen uskonnollisuuteen, mukaan lukien mytologiat, yliluonnolliset käsitykset ja psyykkiset erityiskyvyt kuten ennustaminen. Projekti ei keskity vain uskonnollisiin televisio-ohjelmiin tai uskontokirjeenvaihtajien tuottamiin teksteihin, vaan koko kirjoon komedioista arvioihin, mainoksista salapoliisisarjoihin. Kaiken kukkuraksi projekti on historiallisesti vertaileva (1982/3, 2008/9).
Tietenkin media on muuttunut rajusti ja samassa myös sen käyttö. Silti perinteiset lehdet ja televisiokanavat ovat edelleen tärkeitä, vaikka ne eivät kata samaa osuutta mediakentästä kuin aikaisemmin. Siksi on jokseenkin yllättävää, että uskontoa internetissä käsitteleviä johdantoteoksia on jo nippu, kun taas uskontoon perinteisessä ja vanhassa valtavirtamediassa johdattelevia perusteoksia ei ole käytännössä yhtään (kelvollista).
Jos haluaa provosoida, voi väittää, että uskonnontutkijat keskittyvät niin sanottuun uusmediaan, mutta alalla ei ole kattavaa käsitystä ”vanhan” ja perinteisen valtavirtamedian uskontosisällöistä. Tämä ei voi tarkoittaa yksittäisten uusmediaan keskittyvien tutkimusten merkittävyyden vähättelyä. Kollektiivisen tutkimusalan näkökulmasta on kuitenkin yllättävää, että radioon, televisioon ja sanomalehtiin keskittyvää uskonnontutkimusta on niin vähän.
Oma tutkimuksemme ei kata yksikseen näitä puutteita, mutta ainakin se on jonkinlaisessa vanhanaikaisuudessaan omintakeinen hanke.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti