Moni asia on ihmetyttänyt siinä, mitä Yhdysvaltojen entinen hallitus päätti kutsua terrorisminvastaiseksi sodaksi. En ole niinkään yllättynyt siitä, että syyttömiä (ja syyllisiäkin) ihmisiä on kidutettu ja pidetty vankeina ilman oikeudenkäyntiä. Yllättävää ei ole myöskään se, että samalla kun yhdet tuomitsevat toimet, toiset keksivät oikeutuksia ja kolmannet nyökkäilevät sinisilmäisesti.
Oikeastaan eniten on ihmetyttänyt se, miten Yhdysvaltain ylin johto on toiminut etsiessään terroristeja. Tai sitten he ovat jostain ihmeellisestä syystä halunneet kuulustella ja kiduttaa suurta joukkoa syyttömiä.
Amerikkalainen lakimies Mahvish Rukshana Khan, jonka vanhemmat syntyivät Afganistanissa, haastatteli työnsä puolesta useita Guantánamo Bayn vankeja. Kokemuksiaan hän käsittelee teoksessa ”Guantánamon päiväkirja: Todistajana vankileirillä”. Khan kertoo monien syyttömien mielenkiintoiset tarinat. Yksi kiinnostavimpia puolia on sen selvittäminen, miten heidät vangittiin.
Yhdysvallat päättivät tarjota uskomattoman suuria palkkioita niille, jotka ilmiantoivat mahdollisia terroristeja. Armeija pudotti Afganistaniin lentolehtisiä, joissa luvattiin 5000 – 25000 dollarin palkkio ilmiannosta. Afganistanilaisten vuositulot ovat noin 300 dollaria, joten palkkiolla saattoi elää jopa loppuelämänsä tekemättä töitä. Houkuttelevaa, eikö totta?
Jos palkkio olisi samassa suhteessa yhdysvaltalaisten mediaanituloon, joka on yli 26000 dollaria vuodessa, se tarkoittaisi yli kahta miljoonaa dollaria. Sillä hinnalla joku voisi myydä naapurinsa, pomonsa, vihamiehensä tai täysin tuntemattoman. Ansaitakseen summan keskivertoafgaanin tai -jenkin pitäisi työskennellä 83 vuotta.
Toisin sanoen, moni päätyi Guantánamoon siksi, että joku myi heidät ja joku osti. Syyttömien tarinoissa on vahvoja epäilyjä ja myös todisteita näistä, kun joku on katunut ilmiantoa.
Lisäksi on hyvä huomata, että vain 5 prosenttia vangitsemisista perustui Yhdysvaltain tiedustelupalvelun tietoihin. Ja vielä: 86 prosentissa vankien kiinniottajana oli Pakistanin poliisi tai afganistanilaiset sissipäälliköt, ei Yhdysvaltain joukot. Pakistanin presidentti Pervez Musharraf on julkisesti jopa kehuskellut maansa ansainneen palkkioina miljoonia dollareita.
Vaikka joku voisi puolustaa valittua palkkiostrategiaa, sen yhdistyminen toiseen tekijään tekee yhtälöstä entistä kelvottomamman. Yhdysvalloilta nimittäin puuttui oikeusvaltioille tavanomainen keino erotella syylliset syyttömistä. Kun ei ole avointa oikeudenkäyntiä edes vuosien vangitsemisen jälkeen, ei Yhdysvaltojen ollut mahdollisuutta päättää, mikä oli ollut perätön ilmianto.
Oikeudenkäynnin tilalle astui jatkuva kuulustelu ja vankeus, jonka perustetta ja kestoa ei kukaan osannut määrittää. Silloin otettiin käyttöön myös orwellilainen uuskieli, jolla tyynnyteltiin kriitikoita ja pyrittiin varmistamaan, että sotilaat kykenevät toimimaan epäinhimillisesti toisia ihmisiä kohtaan.
Guantánamon uuskielessä kidutus = tehostettu kuulustelutekniikka, nälkälakko = vapaaehtoinen paasto, nälkälakkolaisten pakkoruokinta nenään työnnetyn muoviletkun avulla = avustettu ruokkiminen, itsemurhayritys = manipuloiva itseä vahingoittava käyttäytyminen ja sokerina pohjalla: itsemurha = epäsymmetrinen sotatoimi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti