Divarikierrokselta tarttui taas mukaan kaikenlaista luettavaksi kelpaavaa. Yleensä ostaessani nipun käytettyjä teoksia, luen yhden välittömästi ja muut joskus myöhemmin (tai en koskaan). Tällä kerralla lukukohteeksi valikoitui Noam Chomskyn Imperial Ambitions (Keisarilliset kunnianhimot). Eikä Chomsky pettänyt tälläkään kerralla, varsinkin kun tapani lukea häntä on valikoiva, ns. rusinat pullasta -menetelmä.
Chomskyn teoksista saisi koottua aika monta argumenttia ja esimerkkiä, joilla haastaa käsitys Yhdysvaltain pitkäkestoisesta (ulko)politiikasta. Yhdet pitävät mahtimaan toimintatapojen ongelmallisuutta itsestään selvänä, mutta kun juttelee erilaisten ihmisten kanssa, voi huomata, että moni pitää Yhdysvaltoja maailman hyväntekijänä.
Sen sijaan että listaisin syntejä, nostan esiin yhden kiinnostavan ulottuvuuden, jota Chomsky kutsuu imperialismin toistuvaksi hokemaksi. Se tarkoittaa ajatusta siitä, että alistajat kokevat olevansa tai ainakin väittävät olevansa alistettuja, ja siksi on alistamisella on pelastettava ”meidät”.
Sotilaat kiduttivat irakilaisia, koska he olivat monien yhdysvaltalaisten mielikuvituksissa iskeneet ensiksi (syyskuun 11.). Reagan puhui meitä köyhiä alistavista sosiaaliapukuningattarista, mustista naisista, jotka ajelevat Cadillaceilla nostettuaan valtion tukia. Lyndon Johnson perusteli ilmavoimien tärkeyttä sillä, että ”taskuveitsellä varustautuneet keltaiset kääpiöt” (kiinalaiset) olivat uhka, joka oli voittamaisillaan meidät. Intiaanit, kuten tunnettua, olivat armottomia ja raakalaismaisia villejä.
On huomattava, että imperialistiset merkitysjärjestelmät ja retoriikka eivät rajoitu niihin maihin, jotka ovat välittömimmin olleet kolonialismin ja imperialismin toteuttajia. Esimerkiksi suomalaisen median kuvastot islamista ja Afrikasta ovat molemmat värittyneitä kolonialistisin ja imperialistisin merkityksin. Nykypäivän Suomessa ”imperialismin hokema” sopii moniin käsityksiimme maailmanpolitiikasta ja kotimaan kontekstissa ainakin maahanmuuttokritiikkiin ja vieraan pelkoon, joskin konkreettiset toimet ovat melko kaukana niistä käytännöistä, joita kolonialistit ja imperialistit toteuttivat ja toteuttavat edelleen. Maahanmuuttajat uhkaavat meitä, joten meidän on pelastettava itsemme pitämällä heidät kurissa. Täytyy suojella pientä Suomea, jotta järjestäytynyt rikollisuus ei ota maatamme haltuun romanialaiskerjäläisten avulla.
Chomsky hahmottelee monet ajatuksensa yhdenlaisen mediakritiikin keinoin. Kahvipöydän mediakritiikkiä harjoitin, kun Sunnuntaisuomalaisen toimittaja Jouko Juutilaisen kirjoittama artikkeli nostettiin Ilkka-lehdessä etusivulle: ”Maahanmuuttajiin onkin salliva asenne”. Itse jutussa otsikoksi nousi väite, jonka mukaan ”Perussuomalaiset eivät olekaan erityisen maahanmuuttokriittisiä.” (5.12.2010) Uutinen oli niin kiinnostava, että seuraavan päivän lehdessä Perussuomalaisten vähäistä maahanmuuttokriittisyyttä pohdittiin pääkirjoituksessa (6.12.2010).
Perussuomalaisten asenteita koskeva väite saattoi tulla tutkija Kimmo Grönlundilta. Silti kun katsotaan, mitä kysyttiin ja vastattiin, on todettava, että väite on vähintään erikoinen.
Kyselyssä pyydettiin vastaamaan asteikolla 0-10 ”Missä määrin maahanmuuttajien pitäisi sulautua suomalaiseen tapakulttuuriin?” Yksi ääripää oli ”Maahanmuuttajien pitää täysin omaksua suomalainen tapakulttuuri ja muuttua kaikin puolin mahdollisimman suomalaisiksi” (nolla) ja toinen oli ”Maahanmuuttajien ei tarvitse muuttua kulttuuriltaan ja tavoiltaan suomalaisiksi kunhan he pystyvät käytännössä toimimaan suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän mukaisesti” (kymmenen).
Olen testannut väitettä muutamilla ihmisillä, joita pidän kohtuullisen varautuneina ja jopa maahanmuuttokriittisinä. He vastasivat, että toki omia tapoja saa pitää, mutta vain ja ainoastaan Suomen lakien puitteissa. Näin ollen toinen laita (nolla) on melkoisen äärimmäinen näkökulma. Persujen vastaukset ovat kohdassa numero neljä, mikä tarkoittaa erittäin maahanmuuttokielteistä kantaa, toisin kuin tutkija Grönlund tai toimittaja Juutilainen esittävät. Jopa Kristillisdemokraattien alle 5.5 on selvä kielteisen kannan osoitus. Vasemmiston 7, RKP:n lähes 8 ja Vihreiden hieman yli 8 ovat kyselyssä lähimpänä toista laitaa.
Jos Perussuomalaisten kanta ei ole ”erityisen maahanmuuttokriittinen”, väitteen puolustajat voisivat kertoa, mikä olisi. Sekö, että lakien noudattamisen ja käytännön elämän toimivuuden lisäksi maahanmuuttajien pitäisi värjätä kasvonsa valkoiseksi, kuunnella heviä ja uhota, kuinka Suomi tuo kultaa seuraavista jääkiekon MM-kisoista? Tai vaihtoehtoisesti voi osallistua eukonkantoon ja tangomarkkinoille. Tai kurvailla potkukelkalla talvipakkasella ilkosillaan tölkki karjalaa kyytipoikana.
Sanottakoon kuitenkin, etten usko Perussuomalaisten kannatuksen nousun perustuvan maahanmuuttoa koskeviin kysymyksiin. Siitä aiheesta Risto Heiskala kirjoitti pätevän ja tiiviin analyysin Helsingin Sanomien vieraskynässä 15.11.2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti