Vuoden 2010 albumit

Joulukuun puoliväli lähestyy, joten on aika listata vuoden parhaat levyt epämääräisessä järjestyksessä. Vaikka olen mielestäni kuunnellut uutta musiikkia laidasta toiseen, kärkilevyt ovat tyylillisesti kohtuullisen kapealta alalta. Niissä ei myöskään ole itselleni suuria yllätyksiä ja laitoin sinne myös muutaman kestosuosikin. Listan lopussa on toinen lista muutamista kuluneena vuonna mieltä kohottaneista keikoista.

Arcade Fire: Suburbs

Kahden loistoalbumin jälkeen odotukset olivat jossain lattianraon ja tuolinjalan välillä, mutta miten kävikään. Levy olisi ylittänyt korkeatkin odotukset, joten on tehtävä yllätyksetön valinta. Kun astuin Torontossa aamulla levykauppaan unensekaisessa hellehorteessa, mietin sekunnin ajan, että tämä Bon Iver on kyllä mainio, kunnes tajuisin kuuntelevani Arcade Firen rauhallisempaa tuotantoa (Deep Blue). Kun tuokiokuviin lisätään keikka Torontossa, ei voi kuin iloita yhtyeen olemassaolosta ja heidän suosiostaan.

Shearwater: Golden archipelago

Levyn ilmestyessä aloitin yli viikon ajan työpäivät kuuntelemalla tämän kerran läpi. Sitten pääsin toista kertaa keikalla ja siirryin kotikuunteluun, jossa levy on ollut ahkerassa käytössä.

Micah P. Hinson: And the pioneer saboteurs

Keikalla pariin otteeseen nähty Micah on tehnyt noin kolme mainiota levyä ja tämä on tuorein niistä. Moni työpäivä alkoi tällä.

Roky Erickson with Okkervil River: True Love Will Find You in the End

Kaksi helmeä yhdessä ja lopputuloksena yksi kirkas helmi.

The National: High Violet

Yhtyeen kolmanneksi paras albumi, mutta sellaisenaankin yksi vuoden parhaista.

Frog Eyes: Paul’s tomb a triumph

Parasta Bruce Springsteenissä on sen affektiivisuus ja vitaalisuus, siis se, ettei ole synti iloita olevansa elossa. Huonointa pomossa on valtavirtaisuus. Gaslight Anthem jalostaa parhaat puolet punkahtaviksi pophiteiksi. Frog Eyesin uusin levy puolestaan on Beefheartia liikaa kuunnellutta ylikierroksilla käyvää Brucea.  

Archie Bronson Outfit: Coconut

Upean edellisen albumin jälkeen yhtye päätti tehdä jotain erilaista ja onnistui melkoisen hyvin siinäkin. Keikallakin oli viihtyisää.

Beach House: Teen Dream

Yhtyeen paras albumi, joka soi työhuoneessa usein siihen asti kunnes ostin levyn. Sen jälkeen se soi kotona. Keikallakin tuli käytyä.

Giant Sand: Blurry Blue Mountain

Kuinka moni artisti julkaisee uransa parhaimpaan kolmannekseen sijoittuvia albumeita 25-30 vuoden jälkeen? Rolling Stones? Eh, juokaa vaan Koffia vippiaitiossa. Bruce ehkä, mutta ainakin Giant Sandin Howe Gelb onnistui jälleen.

Black Francis: NonStopErotik

Taas uusi albumi, joka ei mullista maailmaa eikä tuo yhtään uutta fania, mutta lämmittää uskollisen ystävän sydäntä enemmän kuin monet nuoremmat virittelijät.

Eels: End Times / Tomorrow

Vuoden aikana kaksi levyä tehnyt Eels on siirtynyt omaan kategoriaan päässäni: pidän kovasti vaikka tekeleet olisivat oikeasti vain ihan kivoja.

Niille, joilla on tolkuttomasti vapaa-aikaa, suosittelen tutustumista vaikkapa seuraaviin mennyttä vuottani myönteiseksi värittäneisiin albumeihin:

The Duke & the King: Long Live / Midlake: The Courage of Others / Grinderman: 2 / Dangermouse & Mark Linkous: Dnots / Erland and the Carnival: I / The Parting Gifts: Strychnine Dandelion / Secret Cities: Pink Graffiti / Robert Plant: Band of Joy / Les Savy Fav: Root for Ruin / Deer Tick: The Black Dirt Sessions / The Thermals: Personal Life / Black Keys: Brothers / Besnard Lakes: are the roaring night / Band of Horses: Infinite Arms / Legendary Shack Shakers: Agri-Dustrial / Teenage Fan Club: Shadows / Mulatu Astatke: Mulatu Steps Ahead / The Fall: Your Future Our Clutter / MGMT: Congratulations / Dan Sartain: Lives / Laura Veirs: July Flame / Tunng: and we saw the land / Yeasayer: Odd blood / Tamikrest: Adagh / Phosphorescent: Here’s to Taking it Easy / Crystal Castles: II / Vampire Weekend: Contra / Titus Andronicus: The Monitor / New Pornographers: Together / The Hold Steady: Heaven is Whenever / Ganglians: Monster Head Room / Television Personalities: A memory is better than nothing / John Grant: Queen of Denmark / Ratatat: LP4 / Rowland S. Howard: Pop Crimes / Damien Jurado: Saint Barlett / 80s Matchbox: Blood & Fire / Black Mountain: Wilderness Heart / Gaslight Anthem: American Slang / Surfer Blood: Astro Coast / Serafina Steer: Change is Good, Change is Good / Jello Biafra: The Audacity of Hype

Ja ne keikat. Voi olla, että näin parempiakin, mutta tässä syystä taikka toisesta mieleenpainuvimmat keikat:

7. New Model Army (Leeds). Erikoisen keikkakokemuksen vuoksi. Olen kirjoittanut tästä keikasta aikaisemmin.

6. Shearwater (Leeds). Yhtye on kasvanut yhdeksi suosikiksi niin keikalla kuin levyllä.

5. Archie Bronson Outfit (Leeds). Kun kerran jäi näkemättä peruutuksen vuoksi, nyt tehty paikkaus jäi mieleen.

4. The Low Anthem (Leeds). Kauniit folk-kappaleet saivat rinnalleen vahvaa juurihoitoa bändiltä, jonka taitoa voin vain ihastella.

3. Swans (Leeds). Kun ei paljon odota, voi yllättyä. Volyymi oli huipussa ja alaäänet värisyttivät kireitä farkkuja. Kokemus isolla kirjaimella.

2. Duke and the King (Leeds). Menin väsyneenä ja matalin odotuksin, lähdin väsyneenä ja hämmästyneenä. Teknisesti taitava ja äärimmäisen kauniisti soiva yhtye.

1. Arcade Fire (Toronto). Vuoden paras keikka kokonaisuutena, vaikka yllätysmomentti jäi puuttumaan. Hyvin vietetty vapaapäivä Toronton olympiasaarella.

Lopuksi tietovisailijoille pähkinä purtavaksi: mikä yhdistää Shearwateria ja Swansia?