tiistai 12. marraskuuta 2013

Studioalbumit: kertaus ja katse taaksepäin

Olen kirjoitellut yhtyeiden ja artistien albumeista vuoden 2012 syksystä alkaen. Tällä hetkellä käsiteltyjä artisteja on yhteensä 25. Tässä teen pienen katsauksen siihen, miten yhtyeet ja artistit ovat jääneet elämään osana musiikkiharrastusta myös kuuntelun jälkeen. Otan käsittelyyn 15 ensimmäistä artistia. Käyn myös läpi albumit, jotka olen syystä tai toisesta hankkinut omaksi materiaalisessa muodossa kuunteluhetkien jälkeen. Viisitoista ensimmäistä artistia olivat:

1. Black Sabbath
2. Sparks
3. Killing Joke
4. Ry Cooder
5. Rory Gallagher
6. 13th Floor Elevators
7. Bauhaus
8. Talking Heads
9. Rolling Stones
10. The Replacements
11. Procol Harum
12. Orange Juice
13. Tyrannosaurus Rex / T.Rex
14. Buzzcocks
15. Roxy Music

Aika mainio lista, eikö niin?

Kuuntelurupeama lähti liikkeelle metalliklassikosta Black Sabbath. Tosin nykyään pidän yhtyettä entistä vähemmän metallina – vaikka on se sitäkin – ja enemmän geneerisenä monigenreisenä musiikkina. Sabbath on pysynyt kuuntelussa yllättävänkin vahvasti. Esimerkiksi Sabotage ja 4 ovat pyörineet soittimessa. Lisäksi ostin yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbumin viidellä eurolla Saksasta ja Master of Realityn alle neljällä eurolla Kanadasta.

Toisena otin kuunteluun yhtyeen nimeltä Sparks. Pian rupeaman jälkeen kävin kuuntelemassa duona esiintynyttä aktia Edinburghissa. Sen jälkeen olen kuunnellut Maelin veljeksiä valikoidusti, mutta usein. En jaksa olla ihastelematta ”I bought the Mississippi river” -kappaletta. Musavisassa tunnistin loistavan ”Let the monkey driven” ensitahdeista. Kun musavisassa soi Indiscreetin ”Looks, looks, looks”, en jostain syystä tunnistanut sitä, mutta teos löytyi edullisesti vinyylinä Uppsalasta. Ostin myös Big Beatin vinyylinä, lähinnä tuon ”Mississippin” vuoksi. Lisäksi katsoin yhtyeen urasta kertovan dokumentin. Ihastelin yhä useammin kappaletta ”Suburban homeboy”, joka jäi mieleen myös keikalta. Minusta on tullut fani.

Kolmantena kuuntelin Killing Joken albumit. Myöhemmin ostin ensimmäisen pitkäsoiton kolmella punnalla, toisen albumin alle viidellä eurolla ja kuuntelin erikseen uusinta albumia MMXII entistä myönteisemmin tuntemuksin. Pari varhaista on tullut lainattua kirjastosta kotikuunteluun. Yhtye on edelleen kiinnostava ja tasokaskin, mutta sen arvo ei ole vieläkään noussut kattoon. Pidän yhtyeestä, mutta jotain puuttuu, jotta siitä tulisi ”parasta ikinä”.

Neljäntenä kuuntelin ehkä vähän liikaakin levyjä tahkonutta Ry Cooderia. Häntä on niin helppo kuunnella, että esimerkiksi artistin tuorein Election Special on soinut kotona paljon. Cooderia on tarjolla siellä täällä kohtuulliseen hintaan, jos kelpaa muutkin kuin miehen parhaat levyt. Ja minulle on kelvannut: kuuntelurupeaman jälkeen olen hankkinut kolme vinyyliä, jotka eivät kuitenkaan ole aivan parhaita Cooderin levytyksiä, ensiksi Borderlinen ja sitten Slide Arean ja lopuksi albumin Get Rhythm. Kaikkia näitä on mukava pyöritellä vinyyliltä.

Viidentenä kirjoittelin artistista nimeltä Rory Gallagher. Ostin pian viiden studioalbumin boksin yhdeksällä eurolla ja kuuntelin erikseen kirjastosta lainattua Tattoo-albumia. Kiinnostukseni edesmenneeseen kitaristiin on kasvanut reilusti. YouTubesta löytyvä live-esitys ”Shadowplaysta” kuuluu niihin New Model Armyn ”No rest” -liven ja Ebba Grönin ”Staten och kapitaletin” kera klippeihin, joita toistan tasaisin väliajoin.

Kuudenneksi valikoitui The 13th Floor Elevators. Olen käynyt läpi kaikki studiolevyt uudestaan, kotistereoissa. Lontoossa päätin ostaa boksin, jossa on kaikki neljä albumia. Enää ei tarvitse pähkäillä, ostaisiko vai ei. Mainio bändi, jonka kaksi ensimmäistä levyä ovat klassikoita.

Seitsemäntenä vuorossa oli goottien kuningas Bauhaus. Lainasin myöhemmin erikseen kirjastosta kaikki yhtyeen studioalbumit. Niistä kuuntelin erityisesti suosikkikappaleitani. Lisäksi tuorein albumi, Go Away White, kuulosti paremmalta kuin kirjoituksen perusteella voisi olettaa. Yhtyeen albumeita en ole ostanut ainoastaan siksi, ettei niitä ole tullut alennusmyynneissä vastaan. Nyt on kuitenkin ilmestymässä studioalbumien boksi kohtuulliseen hintaan. Yhtyeen kuuntelu on tosin saattanut vaikuttaa siihen, että ostin toisen goottiklassikon Sisters of Mercyn puuttuvat studioalbumit.

Kahdeksantena otin käsittelyyn Talking Headsin, jota on tullut kuunneltua myös albumisession jälkeen. Lähinnä soittimeen on valikoitunut viimeisimpänä ostetut albumit. Jo kirjoitushetkellä olin ostanut albumit  True Stories ja Little Creatures, mutta sen lisäksi käytin vähän kruunuja kantaakseni Uppsalasta kotiin Fear of Musicin. Remain in Light ja Naked puolestaan löysivät uuden kodin kolmen punnan kappalehintaan käydessäni Manchesterissa. Fanihan minusta on kuoriutunut, joskin kaikki ostokset ovat olleet varsin edullisia.

Yhdeksäntenä oli varsinainen maraton, sillä Rolling Stones on julkaissut melkoisen nipun albumeita. Koska yhtyeen laadukkain tuotanto on normaaleissa hinnoissa, en ole ostanut yhtään albumia rupeaman jälkeen. Edullisesti saisi niitä, joita en kovin usein jaksaisi ottaa hyllystä pois. Toistaiseksi olen pärjännyt niillä, jotka jo löytyvät hyllystä.

Kymmenentenä vuorossa oli The Replacements, jonka vinyylejä ei ole tullut vastaan edulliseen hintaan eikä edes kalliilla. Tyylillisesti bändi kuuluu genreen, jota olen kuluttanut vuosikymmeniä. Jos musiikkimaun laajentaminen on yksi kirjoitussarjan tehtävä, ei tätä bändiä ole kiire kuunnella, mutta toisin kävi: Aikeissani oli koko ajan hankkia pari keskeisintä albumia ja sitten Saksasta löytyi kympillä viiden albumin paketti, jossa on kaikkein keskeisimmät levyt. Pitihän niitä kuunnella.

Järjestysnumeron yksitoista sai Procol Harum. Koska ihastuin Something Magicin samannimiseen avausraitaan, päätin ostaa gatefold-kantisen vinyylin sopuhintaan Uppsalasta. Edelleen odotan, milloin saan hankittua albumin Exotic Birds and Fruit. Kun hinnasta sovitaan, niin ainakin myös Shine on Brightlyn kantaisin hyllyyni mielelläni.

Kahdestoista setti koostui yhtyeestä nimeltä Orange Juice. En ole vielä palannut yhtyeeseen, paitsi musavisassa, jossa ”Rip it up” -näytteestä yhtyeen tunnisti helposti. Albumeita on turha kuvitella löytävänsä parilla eurolla, joten sitäkään kautta ei ole avautunut uutta perustetta kuunnella yhtyettä.

Kolmastoista kohde oli T. Rex. Ensimmäinen lyhyemmällä nimellä julkaistu albumi ja Electric Warrior ovat soineet kotistereoissa. Valloittava Slider ja astetta tummempi Tanx tuli lainattua kirjastosta uudelleen. Bändin arvo on vain noussut silmissäni, ja ostan albumeita lisää, jos hinta on sopiva.

Neljästoista arpa osui Buzzcocksiin. Kirjoituksessa ihastelin kappaletta ”Sick city sometimes”, ja sitä olen kuunnellut edelleen. Muuten yhtye on soinut vain välillisesti: Ratsian koveria ”Ihohygieniaa” on tullut diggailtua.

Viidestoista valinta oli Roxy Music. Omistin kaikki studioalbumit jo kuunteluvaiheessa, joten en ole tietenkään ostanut niitä toistamiseen. Kuuntelu on jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta kronologinen albumeihin tutustuminen auttoi hahmottamaan hienon yhtyeen kehityskaarta.

Studioalbumien kuuntelun jälkeen olen ostanut kyseisiltä yhtyeiltä yhteensä 29 levyä, 22 cd-formaatissa ja 7 vinyylinä. Tähän ei ole laskettu niitä puuttuvia Sisters of Mercyn teoksia, jotka Bauhausin kuuntelun innoittamana ostin. Selvää kuitenkin on, että omalla kohdallani tällainen studioalbumien kuuntelu aktivoi kiinnostusta sijoittaa kolikoita – ja joskus seteleitäkin – kyseisten artistien tuotoksiin.

Ei kommentteja: