Vuonna
2015 ilmestyi perussuomalaisten Sirpa Ahola-Laurilan kirja Soinin kupla (Into). Poimin sen mukaan Akateemisen kirjakaupan
alennuksesta ilmestymisvuonna, mutta vasta nyt löysin aikaa lukea sen.
Kyse
on sisäpiiriläisen mielipidekirjasta, jossa lukijan on mahdotonta tietää, mitkä
esimerkeistä ovat tosia ja mitkä eivät. Silti teos vakuuttaa lukijansa siitä,
miten läpimätiä perussuomalaisten poliittiset linjaukset (yleisesti ottaen) sekä
konkreettiset toimintatavat ovat (tässä tapauksessa Oulun seudulla).
Kirjoittajan
tarkoituksena ei ole mollata puoluetta, joka on Ahola-Laurilan mukaan
ytimeltään hyvä. Tekijän pyrkimys löytää rasististen, populististen ja
oikeistolaisten möläytysten ja riitaisan kenttäväen alta kannatettava ja
hyväntahtoinen perussuomalaisuuden ydin epäonnistuu kuitenkin pahasti.
Ensiksi
ilmiasun ja todellisuuden suhde taitaa olla perussuomalaisissa se, että
ilmiasun alla ei ole mitään. Jos perussuomalaisista ottaa pois möläytykset ja
huonon käytöksen, puolue kuihtuu rusinaksi. Vaikka puolueen suosion yksi syy on
ihmisten turhautuminen eliittipolitiikkaan, sille ei ole ainakaan persujen
tarjoamassa muodossa polttoainetta puhtaan asialinjalla. Sillä linjalla
heränneet menevät takaisin petiin. Lisäksi on vaikea sanoa, mitä se puolueen
asialinja lopulta olisi.
Toiseksi,
vaikka tekijällä on muutamia inhimillisiä arvokannanottoja kantaväestön
vähäosaisten puolesta, lukija ei vakuutu puolueesta, vaan siitä, että
Ahola-Laurila on joko väärässä puolueessa tai sitten hänen näkemyksensä
vähäosaisten puolesta eivät ole niin tärkeitä kuin maahanmuuton ja EU:n
vastustaminen.
Tekijä
suitsii rasistisia kannanottoja, mutta kirjassa kirjoitetaan myönteisesti Olli
Immosesta, Jussi Halla-ahosta, Sebastian Tynkkysestä, Matias Turkkilasta ja
osin myös James Hirvisaaresta, jonka seuraajaksi kirjoittajan aviomies
osoittautuu. Suhtautuminen perussuomalaisten uusliberaaliin oikeistolaiseen
Sampo Terhoon on vähän ambivalentimpaa. Lista
kertoo paljon kirjoittajan hengenheimolaisista.
Kirja
nimi ei ole täysin onnistunut. Siinä on Soinista loppujen lopuksi hyvin vähän.
Kritiikki häntä kohtaan on niin hellää, ettei se ansaitse kritiikin nimeä. Teos
käsittelee Oulun seudun paikallispolitiikkaa, josta Soini ei ilmeisesti välitä
paljoakaan. Tosin Soini veti herneensä nenään kirjan ilmestyttyä, koska se
antaa vähemmän kiiltokuvamaisen käsityksen puolueen toiminnasta.
Perussuomalaisten
äijämeiningistä teoksessa on jonkin verran. En ihmettele, että kyseisessä
puolueessa elävät pinttyneet sukupuoliroolit, jossa naisen paikka on
keittiössä. Silti tekijä on tavattoman yksipuolinen väittäessään, että puolueen
möläytykset tulevat miehiltä. Myös persunaisten ulostuloista saisi koottua
paksun nolojen kommenttien teoksen.
Kirja
vain vahvistaa mielikuvaa perussuomalaisista koomisen tietämättöminä ”näin nämä
asiat koetaan” -porukkana, jonka pariin ihmisiä ohjaa tuohtumus jotain
yksittäistä asiaa kohtaan. Ehkä juuri siksi siellä on rasisteja, oikeistolaista
ja Ahola-Laurilan kaltaisia köyhän kantasuomalaisen puolella olevia ihmisiä
ihanasti sotkussa.
Ahola-Laurilan
kuvauksissa suhmurointi ja oman mielen mukaan toimiminen värittää
paikallisyhdistysten toimintaa. Läpi teoksen Ahola-Laurilan kyky kritisoida
vääriä menettelytapoja perustuu siihen, että hän tuntee yhdistystoimintaa
koskevan lainsäädännön. Se kannattaakin tuntea, jos haluaa vastustaa
omavaltaisia toimintatapoja.
Teos
on kirjoitettu ennen perussuomalaisten hallitusvastuun aikaa. Nykyisyyden
valossa Ahola-Laurilan kliseet puolueen kyvystä seistä sanojensa takana
kaikuvat onttona. ”Harvat kusettavat ignoramuksia” voisi kuvastaa
parlamentaarista demokratiaa yleisesti, mutta perussuomalaisiin se tuntuu
sopivan poikkeuksellisen hyvin.
Surkeinta
ei ole perussuomalaisten kuppikuntainen toiminta, sillä sitä on tiettyyn
pisteeseen asti kaikissa puolueissa ja myös yhdistystoiminnassa. Surkeinta on
se monta kertaa teoksessa esitetty asia, että noin 30 prosenttia
perussuomalaisten äänestäjistä on työttömiä. Surkeaa tässä on se, että osa
heistä äänestää vähäosaisten puolesta puhuvia mutta saavat puolueen
oikeistolaiset vaikuttajat valtaan.
Pian
kirjan ilmestyttyä tekijä perui ehdokkuutensa kansanedustajaksi. Samoihin
aikoihin uutisoitiin, että hänet on tuomittu useista rikoksista – esimerkiksi
petoksista ja kavalluksista –
1990-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti