Perussuomalaisten sekoilut

Vuonna 2015 ilmestyi perussuomalaisten Sirpa Ahola-Laurilan kirja Soinin kupla (Into). Poimin sen mukaan Akateemisen kirjakaupan alennuksesta ilmestymisvuonna, mutta vasta nyt löysin aikaa lukea sen.

Kyse on sisäpiiriläisen mielipidekirjasta, jossa lukijan on mahdotonta tietää, mitkä esimerkeistä ovat tosia ja mitkä eivät. Silti teos vakuuttaa lukijansa siitä, miten läpimätiä perussuomalaisten poliittiset linjaukset (yleisesti ottaen) sekä konkreettiset toimintatavat ovat (tässä tapauksessa Oulun seudulla).

Kirjoittajan tarkoituksena ei ole mollata puoluetta, joka on Ahola-Laurilan mukaan ytimeltään hyvä. Tekijän pyrkimys löytää rasististen, populististen ja oikeistolaisten möläytysten ja riitaisan kenttäväen alta kannatettava ja hyväntahtoinen perussuomalaisuuden ydin epäonnistuu kuitenkin pahasti.

Ensiksi ilmiasun ja todellisuuden suhde taitaa olla perussuomalaisissa se, että ilmiasun alla ei ole mitään. Jos perussuomalaisista ottaa pois möläytykset ja huonon käytöksen, puolue kuihtuu rusinaksi. Vaikka puolueen suosion yksi syy on ihmisten turhautuminen eliittipolitiikkaan, sille ei ole ainakaan persujen tarjoamassa muodossa polttoainetta puhtaan asialinjalla. Sillä linjalla heränneet menevät takaisin petiin. Lisäksi on vaikea sanoa, mitä se puolueen asialinja lopulta olisi.

Toiseksi, vaikka tekijällä on muutamia inhimillisiä arvokannanottoja kantaväestön vähäosaisten puolesta, lukija ei vakuutu puolueesta, vaan siitä, että Ahola-Laurila on joko väärässä puolueessa tai sitten hänen näkemyksensä vähäosaisten puolesta eivät ole niin tärkeitä kuin maahanmuuton ja EU:n vastustaminen.

Tekijä suitsii rasistisia kannanottoja, mutta kirjassa kirjoitetaan myönteisesti Olli Immosesta, Jussi Halla-ahosta, Sebastian Tynkkysestä, Matias Turkkilasta ja osin myös James Hirvisaaresta, jonka seuraajaksi kirjoittajan aviomies osoittautuu. Suhtautuminen perussuomalaisten uusliberaaliin oikeistolaiseen Sampo Terhoon on vähän ambivalentimpaa.  Lista kertoo paljon kirjoittajan hengenheimolaisista.

Kirja nimi ei ole täysin onnistunut. Siinä on Soinista loppujen lopuksi hyvin vähän. Kritiikki häntä kohtaan on niin hellää, ettei se ansaitse kritiikin nimeä. Teos käsittelee Oulun seudun paikallispolitiikkaa, josta Soini ei ilmeisesti välitä paljoakaan. Tosin Soini veti herneensä nenään kirjan ilmestyttyä, koska se antaa vähemmän kiiltokuvamaisen käsityksen puolueen toiminnasta.

Perussuomalaisten äijämeiningistä teoksessa on jonkin verran. En ihmettele, että kyseisessä puolueessa elävät pinttyneet sukupuoliroolit, jossa naisen paikka on keittiössä. Silti tekijä on tavattoman yksipuolinen väittäessään, että puolueen möläytykset tulevat miehiltä. Myös persunaisten ulostuloista saisi koottua paksun nolojen kommenttien teoksen.

Kirja vain vahvistaa mielikuvaa perussuomalaisista koomisen tietämättöminä ”näin nämä asiat koetaan” -porukkana, jonka pariin ihmisiä ohjaa tuohtumus jotain yksittäistä asiaa kohtaan. Ehkä juuri siksi siellä on rasisteja, oikeistolaista ja Ahola-Laurilan kaltaisia köyhän kantasuomalaisen puolella olevia ihmisiä ihanasti sotkussa.

Ahola-Laurilan kuvauksissa suhmurointi ja oman mielen mukaan toimiminen värittää paikallisyhdistysten toimintaa. Läpi teoksen Ahola-Laurilan kyky kritisoida vääriä menettelytapoja perustuu siihen, että hän tuntee yhdistystoimintaa koskevan lainsäädännön. Se kannattaakin tuntea, jos haluaa vastustaa omavaltaisia toimintatapoja.

Teos on kirjoitettu ennen perussuomalaisten hallitusvastuun aikaa. Nykyisyyden valossa Ahola-Laurilan kliseet puolueen kyvystä seistä sanojensa takana kaikuvat onttona. ”Harvat kusettavat ignoramuksia” voisi kuvastaa parlamentaarista demokratiaa yleisesti, mutta perussuomalaisiin se tuntuu sopivan poikkeuksellisen hyvin.

Surkeinta ei ole perussuomalaisten kuppikuntainen toiminta, sillä sitä on tiettyyn pisteeseen asti kaikissa puolueissa ja myös yhdistystoiminnassa. Surkeinta on se monta kertaa teoksessa esitetty asia, että noin 30 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä on työttömiä. Surkeaa tässä on se, että osa heistä äänestää vähäosaisten puolesta puhuvia mutta saavat puolueen oikeistolaiset vaikuttajat valtaan.

Pian kirjan ilmestyttyä tekijä perui ehdokkuutensa kansanedustajaksi. Samoihin aikoihin uutisoitiin, että hänet on tuomittu useista rikoksista – esimerkiksi petoksista ja kavalluksista –  1990-luvulla.