Mediatutkimusta kilokaupalla osa 8: Journalismin sukupuoli

Kahdeksantena jouluisessa kirjapinossa oli Iiris Ruohon ja Sinikka Torkkolan Journalismin sukupuoli (2010). Sen nimi kertoo olennaisen. Teos käsittelee monipuolisesti sukupuolta journalismin osana. Kahden kanteen painetun tekijän lisäksi Tarja Savolainen on kirjoittanut yhden luvun.

Toimittajat pitävät journalismia sukupuolineutraalina, joten on kysyttävä, millä tavalla journalistiset käytännöt ovat sukupuolittuneita. Jo termin ”naistoimittaja” yleisyys kertoo, että toimittajan prototyyppi on mies. Ala on kuitenkin muuttumassa. Suomen journalistiliitossa naisten osuus on yli 50 prosenttia ja osuus on kasvussa. Opiskelijajäsenistä peräti 70 prosenttia on naisia. Trendi on sama länsimaissa yleisemminkin.

Journalisteista puolet on naisia, mutta päällikkötehtävissä naisia on vähemmän. Miehiä on 59 prosenttia, naisia 41 prosenttia. Tilanne voi muuttua ajan kanssa, mutta toisaalta miesten urat etenevät rivakammin.

Journalismi sukupuoli esittelee ja erittelee kootusti tietoa aiheestaan ja tuo oman aineiston mukaan. Oma aineisto koostuu toimituksellisten päälliköiden haastatteluista. Haastateltuja oli yhteensä 43 henkilöä. Tekijät korostavat, että haastattelut eivät ole toden kuvauksia, vaan tapoja ymmärtää journalismi instituutiona ja käytäntönä. Osittain nämä näkökulmat sekoittuvat.

Tekijät käyttävät naistapaisuuden ja miestapaisuuden käsitteitä korostaessaan sukupuolta tekemisenä. Ne ovat sukupuolittuneita kehyksiä, jotka eivät muutu yksinkertaisesti vaihtamalla miestoimittaja naiseen (tai toisin päin).

Hyvänä esimerkkinä tästä on juttutyyppien ja lähestymistapojen sukupuolittaminen. Naistapaista on ihmisläheiset ja perhekeskeiset jutut, joissa käsitellään tunteita ymmärtävään sävyyn; miestapaista on valtaeliittiä ja yhteiskunnallisia rakenteita käsittelevät faktauutiset, jossa lähestymistapa on etäisempi ja kriittisempi. Samaan liittyy puhe journalismin femininisoitumisesta, kun tarkoitetaan yleisökeskeisempää, ihmisläheisempää ja viihteellisempää otetta.

Jako näkyy myös johtajuuskäsityksissä: naistapaista on keskusteleva ja yhteistyökykyinen johtaminen, miestapaista määrätietoinen ja suurpiirteinen. Edelliselle on tyypillistä oman osaamisen vähättely, jälkimmäiselle itsevarmuus.

Teoksessa käsitellään samassa asiayhteydessä juttutyyppien ja johtajuustyyppien sukupuolittamista sekä päällikkötason toimijoiden puhetta naisista. En ole varma, miten nämä sopivat yhteen.  Edellisessä juttu- ja johtajuustyypit sukupuolittuvat, jälkimmäisessä naiset kertovat, miten miestoimittajat ovat joskus muistutelleet kielteiseen sävyyn ”tytönheilakoista”. Ongelmia molemmat, mutta hyvin erilaisia.

Muutamissa kohdissa olisin kaivannut tarkempia perusteluita tulkinnoille ja referoitujen tutkijoiden näkemyksille. Paikoitellen jäi lukijan tehtäväksi päätellä, miksi jokin tietty sukupuolittunut asia on ongelma vai onko se ongelma laisinkaan. Vain harvoin tekijät ehdottavat, mikä olisi ideaalitilanne. Varmasti kirjoittajat haluaisivat, että oppikirjoissa olisi sukupuolesta oma luku ja että toimittajakoulutuksessa olisi sukupuoleen keskittyviä kursseja, mutta pitäisikö myös journalismin historiasta kirjoittaa oppikirjoissa niin, että vähennettäisiin keskittymistä uutisiin ja kirjoitettaisiin ”naistapaisista” aiheista?

Muutamissa kohdissa aineistolainausten tulkinnassa nähdään vain sukupuoli, vaikka muut saattavat olla yhtä tärkeitä tai tärkeämpiä tekijöitä. Yksi esimerkki riittänee tässä. Tekijöiden mukaan seuraava on osoitus siitä, että johtajuus nähdään miesten luonnollisena ominaisuutena, kun taas naisille päällikköasema on yllätys:

”Olin itsekin kyllä yllättynyt, kun he pyysivät minua siihen. Olin silloin 32-vuotias […] ja niillä kaikilla oli pääsääntöisesti yli 50-vuotiaita miehiä osastojen päällikköinä. Muutama nainen siellä oli, mutta hekin olivat jo sitten huomattavasti vanhempia kuin minä. Minä olin kyllä vähän kummajainen siinä porukassa.” (Nainen 50v, sivu 85.)

Tekijät eivät tulkinnassaan mainitse sanallakaan sitä, että naisen yllättyneisyys voisi perustua vähintään yhtä paljon ikään kuin sukupuoleen. Päättele itse, mitä mieltä olet lainauksesta.

Vaikka kadotin punaisen langan muutamaan otteeseen matkan varrella ja jäin kaipaamaan vankempaa perustelua muutamille esitetyille väitteille, teoksen vahvuus on siinä, että se muistuttaa, miten sukupuolittuneisuus on syytä oppia tunnistamaan journalismin(kin) maailmassa.