Miten taloustoimittaja rakentaa totuuden?

Tilasin Turun Sanomat kuudeksi viikoksi, kun sen maksaa paikallinen Citymarket. Hyvä diili. Ensimmäinen lukemani juttu oli oppikirjaankin sopiva esimerkki siitä, miten oikeistolaisesta poliittisesta näkemyksestä rakennetaan totuus asioiden tilasta.

Lännen median leivissä työskentelevä taloustoimittaja ja taloustoimittajien yhdistyksen uusi puheenjohtaja Kirsi Turkki kirjoittaa Turun Sanomissa (21.4.2017, s. 14) Suomen taloudesta otsikolla ”Asiantuntijat varoittavat hallitusta löysäämästä”.

Jutussa kuullaan kolmea ”asiantuntijaa”. Ne ovat työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA:n toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen. Kun kuunnellaan niitä, joiden intresseissä on ajaa yrittäjien etuja ja suosia leikkauksia, voidaan luoda mielikuva konsensuksesta. Jutun ingressissä lukee: ”Kolme talouden asiantuntijaa ovat yksimielisiä”.

Ensinnäkin voidaan kysyä, miksi tutkijat eivät käy asiantuntijoista.

Toiseksi toisilla valinnoilla asiantuntijoista olisi tullut erimielinen kuva. Vielä erilaisilla valinnoilla olisi saatu kuva yksimielisistä, toisenlaista talouspolitiikkaa (siis elvytystä) puoltavista asiantuntijoista. Ei ole sattumaa, että juttu on rakennettu valitsemalla juuri kolme talouskuria puoltavaa ääntä. Kyse ei ole satunnaisotoksesta eikä totuudesta, vaan Kirsi Turkin  päätöksestä rakentaa tietynlainen totuus asiasta, jonka lehti siunaa julkaisemalla jutun.

Turkki kirjoittaa kommentissa omaan näennäisobjektiiviseen juttuunsa, että ”Suomen talouden asiantuntijoiden viesti on selvä”. Se on selvä vain, jos kuuntelee poliittisesti samanmielisiä ja sulkee silmänsä ja korvansa muilta ääniltä.

Jutussa mainitaan, että vaikka pieniä talouden valopilkkuja on näkyvissä, sen ei saa muuttaa oikeistolaista talouskuria. Risto Murto toteaa: ”Nyt pitää säästää, kun ajat ovat paremmat, ei huonoina aikoina. Elvytykselle ei ole mitään tarvetta.” Tässä vaiheessa tunnen itseni vanhaksi.

Sama oikeistolainen fraasi oli esillä jo 1990-luvun alun talouskriisissä. Tämä tulee hyvin ilmi Anu Kantolan väitöskirjasta Markkinakuri ja managerivalta (2002), jonka aineistona on päättäjien ja asiantuntijoiden haastatteluja.

Huonoina aikoina on leikattava, kun ei ole vaihtoehtoja. Myös hyvinä aikoina on leikattava, koska on varauduttava taantumaan. Tämä kuvio esitetään taloudellisena muodollisuutena; sen poliittisuus on häivytetty. Täsmälleen sama pätee Kirsi Turkin Turun Sanomista lukemaani juttuun.