Läjä Äijälä 60-vuotta

Veli-Matti ”Läjä” Äijälä syntyi syyskuun 29. vuonna 1958. Päivälleen 60-vuotta myöhemmin hänen syntymäpäiviään juhlittiin Helsingin Kalliossa, Lepakkomiehessä. 

Tapahtumassa julkistettiin päivänsankarin uraa ja elämää käsittelevä kirja. Siellä esiintyi virallisesti kolme Läjän yhtyettä, The Kolmas, The Sultans ja Lapin helvetti, mutta epävirallisesti nähtiin ja kuultiin muutakin.

Illan aloitti The Kolmas, joka on kokeilevaa koneellista puksutusta yhdistettynä puheisiin ja huutoihin. Sitten oli kirjakustantajan puffi, jossa haastateltiin sekä vuosisadan lappilaiseksi viime vuonna valittua juhlakalua että kirjan kirjoittajaa Katariina Vuorta. Pian lavalla nousi The Sultans, jossa rummut, huuliharppu ja saksofoni kohtaavat instrumentaalisävelmissä Läjän bluesia ja rockabillyä näppäilevät kitaran. Olen nähnyt The Sultansin ennenkin, enkä ole ollut aivan vakuuttunut siitä, mutta muutan mieleni.

Lopuksi esiintyi Lapin helvetti, joka on 70 prosenttia metallia ja 30 prosenttia hardcorea. Sen jälkeen alkoi epävirallinen osuus.

Illan kuluessa puolituttuni kysyi, mikä on suhteeni Läjä Äijälään. Mietin hetken, miten tuohon vastaisi. Kertoisinko, etten palvo miehen tekemisiä samalla tavalla kuin moni muu vai kertoisinko kaikista tietämistäni hienoista projekteista, joissa Läjä on vaikuttanut? Päätin vastata näin:

”Terveet kädet on minulle vasta kolmanneksi tärkein Läjän tekemisistä.” Tämä herätti mielenkiinnon ja ”Oho”-reaktion. Jatkoin selittämällä, että tietenkin useimmilla mittareilla TK on merkittävin juttu, mutta sitä jaksaa kuunnella kotioloissa vain pieninä annoksina. Parhaimmillaan parasta, mutta TK:n metallisemmat ja englanninkieliset jutut eivät ole innostaneet.

Toiseksi tärkeimmäksi tällä hyvin henkilökohtaisella ja subjektiivisella skaalalla nostin Death Tripin. Yhtye teki kolme seiskatuumaista junnaavia ja pitkiä mutta äänekkäästi rokkaavia biisejä vuosien 1988 ja 1994 välisenä aikana. Myöhemmin ne koottiin samaan pakettiin vinyylille ja perään laitettiin pari demoa.

Tärkeimmäksi nostin The Leo Bugarilovesin. Trio on esittänyt suomeksi laulettua, Suicide-henkistä puksuttelua monella eri vuosikymmenellä. Se on hauskaa, oivaltavaa ja melko helppoa kuunneltavaa.

The Leo Bugarilovesia ei illan aikana kuultu. Itse olen nähnyt sen kerran Turussa, joskus vuosituhannen taitteessa. Sen sijaan muuta kiinnostavaa tuli epävirallisessa osuudessa. Lapin helvetin oman setin jälkeen (”Lapin helvetti ei kovereita soita!” kuultiin yhden jampan suusta useampaankin otteeseen) epämääräinen revohka esitti Terveiden käsien biisejä. Tornion kevättä ja sen sellaista. Sehän oli hienoa, mutta illalla oli yllätyksellinen päätös.

TK:n noin kuuden rallin jälkeen miehistöä vähän justeerattiin ja sen jälkeen kuultiin vielä kaksi Death Tripin biisiä. Niistä muodostuivat illan kohokohdat, sillä telakalle laitettu TK on tullut nähtyä moneen kertaan, Death Trip puolestaan ei ole osunut lankulle koskaan. 

Tuo vähän yli 10 minuuttia erikoisen junnaavaa rokkia Läjän huudahduksilla toi mieleen elävästi, miten 1990-luvun alkupuolella nuorena kloppina etsi ja löysi niin monta muutakin erikoista mutta vetoavaa musiikkia soittavaa suomalaista yhtyettä, joita ymmärsi vain pari sivullista koko kotikaupungissani, jossa kuunneltiin lähinnä Kolmatta naista ja Mikko Kuustosta. En osannut odottaa, että tätä projektia olisi tarpeen esitellä, varsinkaan TK:n biisien jälkeen. Onneksi olin väärässä.

Vireitä ja tuotteliaita vuosia!