Uskontotieteen kirjakevät

Tämä kevät tullaan muistamaan ”koronakeväänä”, mutta maailma ei ole täysin pysähtynyt epidemian vuoksi. Esimerkiksi uusia kirjoja ilmestyy jatkuvasti. Tänä keväänä ilmestyy ja jo ilmestynyt verrattain monta uskontotieteellistä tai uskontotiedettä sivuavaa teosta. Muutamassa olen itse mukana kirjoittajana.

Aloitetaan teoksesta Jumalan paluu 2000-luvulle (SKHS), toimittanut Jaana Hallamaa ja Timo Koistinen. Siinä käsitellään otsikon mukaista ajatusta monelta eri kantilta. Artikkelit perustuvat marraskuussa 2018 pidettyyn symposiumiin. Yksittäisissä artikkeleissa teemaa varioidaan usealta eri kantilta ja monen tieteenalan lähtökohdista. Itse olen kirjoittajakunnan ainoa uskontotieteilijä tekstillä ”Ateismi ja kertomus Jumalan paluusta”, mutta nostan teoksen tässä esiin kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että teema sopii uskontotieteen alaan ja toinen on se, että, noh, mainostan omaa tekstiäni. Tekstissä on paljon samaa kuin aikaisemmissa ateismia käsittelevissä julkaisuissani, mutta uutuutena pohdin politiikan filosofian uskontomyönteisiä virtauksia Eagletonista Zizekiin, ja nimitän sitä (puolitosissani) uskonnon paluun ateistiseksi synteesiksi. En kirjoita Jumalan paluusta vaan pikemminkin sijoitan ateismin näkyvyyden osaksi intellektuaalista kertomusta Jumalan paluusta. Kirjassa lukee julkaisuvuotena 2019, mutta se ilmestyi keväällä 2020.

Vahvemmin uskontotieteellinen on Kuvittelu ja uskonto: Taustoja, tulkintaa ja sovelluksia (SKS), toimittanut Aila Viholainen, Jaana Kouri ja Tiina Mahlamäki. Siinä uskontotieteilijät ja muutamien muiden alojen edustajat ruotivat tapauksia kuvittelun käsitettä hyödyntävien teoreettisten viitekehysten avulla. Yksittäisten kirjoittajien tapa jäsentää kuvittelua vaihtelee hieman, joten teos tarjoaa myös kattauksen erilaisiin teoreettisiin kantoihin. Oma tekstini ”Uskontotiede uskonnon kuvittelijana” on sijoitettu epilogiksi, kenties siksi, että siinä käsitellään metatasolla sitä, miten uskontotieteilijät ovat kuvitelleet uskonnon. Oma tekstini ei varsinaisesti kiinnity kuvittelun roolin keskeisyyteen uskonnoissa (vaikka se käsittääkseni on kirjan punainen lanka), vaan ankkuroituu tieteenalan itsereflektiota koskevaan keskusteluun. Kirjaa saa tällä hetkellä alennuksella suoraan kustantajalta koodilla KUVITTELU.

Tiina Mahlamäen ja Nina Kokkisena toimittama Moderni esoteria ja okkultismi Suomessa (Vastapaino) on käsikirja otsikkonsa aihepiiriin. En ole ehtinyt tutustua teokseen enkä nyt löydä sisällysluetteloa kustantajan sivuilta, joten jääköön tämä maininnan tasolle. Jossain olen sisällysluettelon nähnyt ja sen perusteella teos ainakin esittelee monen niin sanotun esoteerisen liikkeen toimintaa Suomessa.

Karkeasti ottaen samaan ”vaihtoehtoisen henkisyyden” alaan voi laittaa myös toisen uutuuskirjan aiheen. Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin (Gaudeamus) on yleisesitys ufouskomuksista, -kokemuksista ja -representaatioista. Tätäkään en ole vielä nähnyt, mutta teos taitaa olla matkalla postissa.

Kevään aikana ilmestyy vielä Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia (Gaudeamus), toimittajina Heikki Pesonen ja Tuula Sakaranaho. Teos on käsikirjamainen oppikirja, joka koostuu useista lyhyistä uskontotieteen eri ilmiöitä ja näkökulmiakin käsittelevistä artikkeleista. Oma kontribuutioni käsittelee mediaa.

Uskontotieteen kannalta relevanttia suomenkielistä kirjallisuutta ilmestyy vähän väliä, mutta tällaisia suurelle yleisölle suunnattuja perusteoksia ei yleensä valmistu ryppäinä. Mikäli koronakevät on aiheuttanut aukkoja kalenteriin, niitä voi paikata uutuusteoksilla.

Sanottakoon nyt vielä, että tarkoitukseni ei ole ollut jättää mitään teosta pois tästä tekstistä. Mainitut vain tulivat mieleeni.