Muusikoiden uskonto-suhteista tehdään melko harvoin juttuja. Nyt siinä ”genressä” on kunnos-tautunut toimittaja ja taidekriitikko Arttu Sep-pänen. Hänen tuore teksti Mikko Joensuusta on erittäin kiinnostava esimerkki siitä, että uskonnosta voi kirjoittaa myös populaarimusiikin yhteydessä. Aikaisemmin Seppänen teki jutun esimerkiksi Sexmanen (Edward Maximilian Sene) uskontosuhteesta. Silti päähuomioni vei Joensuun juttuun väkisin täytteeksi isketty suomalaisen journalismin toistuva väite uushenkisyyden kasvusta ikään kuin kyse olisi määrällisestä erityisen silmiinpistävästä trendistä.
Helluntailaiseksi kasvanut Joensuu kertoo jutussa luopuneensa uskosta. Hänen Amen-trilogiansa käsitteli tematiikkaa ja tuorein levy Long Ark (2024) käsittelee äitiä, jonka artisti menetti seitsenvuotiaana. Juttu ei pureudu Amen-trilogiaan, mutta korostaa, miten äidin menettämistä ei osannut surra, kun ajatteli näkevänsä hänet jälleen taivaassa. Näiltä osin juttu on ansiokas ja kiinnostava. Siinä nostetaan esiin teema, jota musiikkijournalismi käsittelee melko vähän.
Jutun sisään on leivottu väitteitä siitä, miten ”kirkosta eroavien määrä kasvaa ja uushenkisyys nousee”. Jos jutun sisältö koskisi uushenkisiä toimintakomplekseja, niin löysät väitteet kasvusta vielä jotenkin ymmärtää. Kun jutun ytimessä on artisti, joka on sanojensa mukaan luopunut uskostaan eikä erityisesti kerro olevansa henkinen tai uushenkinen, on oireellista, ettei jutussa tematisoida uskonnottomuutta tai ateismia.
Olen esittänyt esimerkiksi täällä ja täällä, että suomalainen media viljelee taajaan väitteitä uushenkisyyden määrällisestä kasvusta ja tällä tavalla vähättelee uskonnottomuuden ja/tai ateismin kasvua. Uushenkisyyden kasvun tarinalle löytyy tukea joistain kyselyistä. Mutta tuki ei ole systemaattista. Löytyy yhtä lailla kyselyitä, jotka osoittavat päinvastaista – kysymyksistä ja vastausvaihtoehdoista riippuen. Joka tapauksessa uskonnottomuuden kasvu on huomattavasti merkittävämpää.
En tiedä, pitääkö Joensuu itseään tällä hetkellä uskonnottomana, ateistina, henkisenä, hengellisenä tai jonakin muuna. Itse jutusta se ei käy ilmi. Kuitenkin uskosta luopumisen teeman kytkeminen uushenkisyyteen ilman tarkempaa selitystä ja samanaikainen uskonnottomuuden kasvun sivuuttaminen on erikoinen ratkaisu. Siksi olen taipuvainen ajattelemaan, että tämä muutoin hieno juttu on jälleen yksi esimerkki siitä, että suomalainen media ei halua tai osaa käsitellä uskonnottomuutta ja sen kasvua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti