tiistai 15. heinäkuuta 2008

Tehtaassa piripäissä

Kun käyn vanhempieni luona, tapaan tehdä keskustassa kävelyn. Ensin Anttilaan, ehkä kirjadivariin, joskus vaatekauppaan, sitten yhteen suurista kirjakauppaketjuista ja kenties lopuksi kebabille. Tällä kerralla reitti oli tiivistetty, mutta löytöhyllyltä jäi käteen Mary Woronovin ”Swimming Underground”.

Woronov tuli tunnetuksi Andy Warholin Tehtaan näyttelijänä. Hänen tunnetuimmat roolinsa tuolta ajalta ovat teoksissa ”Chelsea Girls” (1966) ja ”Exploding Plastic Inevitable” (1966). Jälkimmäisessä esiintyy Velvet Underground ja Mary tanssii ruoska kädessä. Myöhemmin hän on näytellyt lukuisissa elokuvissa, mutta alamaailman uintikirja käsittelee ainoastaan Warholin porukoissa vietettyä lyhyttä ajanjaksoa.

Teos ei anna mairittelevaa kuvaa Tehtaan ilmapiiristä eikä itse Warholista. Andy oli pilleristi, joka ei koskaan mennyt yhtä syvälle huumeisiin kuin ympärillä olevat hehkeät teinitytöt. Silti hän hengitti tuota ilmapiiriä. Ilman vieressä olevia surkeita ihmiskohtaloita Andykin olisi ollut jotain muuta. Mary kyllä kertoo, että Andy kehotti häntä olemaan erossa myyristä (termi viittaa pahassa koukussa oleviin alemman kastin Tehdaslaisiin), mutta yleisesti ottaen Warhol ei ollut mikään Äiti Teresa.

Woronov ei ole moralisti eikä erityisen sensaatiohakuinen. Eikä teoksessa analysoida yhtään sitä maailmaa, jota kuvataan. Lähinnä kyse on jatkuvasti piripäissään olevan ihmisen muisteloista, joita maustetaan tarpeettomasti kaunokirjallisilla tehokeinoilla. Kun pidetään mielessä, että Woronov oli tehdasaikaan parikymppinen ja koko ajan sekaisin, ei ole ihme, että muisteleminen on melkoisen sameaa. Timesin arvostelun mukaan tämä on ”tarkin saatavilla oleva selonteko elämästä Andy Warholin Tehtaassa kuusikymmenluvulla”. Jos näin on, ei tarjolla ole mitään kovin yksityiskohtaista.

Mary ei kuvaa itseään sympaattiseksi. Tehdaselämä ei ole glamourilla kyllästetty. Ihmisiä ei jaeta hyviin ja pahoihin vaan miellyttäviin ja vittumaisiin. Woronovin luoma kuva on onnistuneesti lakoninen, kaikkea muuta kuin houkutteleva. Ehkä mukana on hitunen romantisointia, mutta tavalla, joka lopulta sanoo: ei uusintaa minulle, ei kenellekään.

2 kommenttia:

Hanna-Leena kirjoitti...

Vaikka ei järin hehkeälle kuvaukselle kuulostakaan, niin kyseistä kirjaa voisin ehkä silti lainata...

Teemu Taira kirjoitti...

Jätin kirjan pohjanmaalle. Sieltä voi käydä hakemassa.