Luonnontieteen teologinen ulottuvuus on jäänyt mielenkiintoiseksi kuriositeetiksi länsimaisessa aate- ja uskontohistoriassa. BBC:n dokumentti ”Dangerous Knowledge” esittelee neljä tiedemiestä, joilla ei mennyt kovin hyvin. Kaikki painivat ongelmien kanssa, joita he eivät saaneet ratkaistua. He menettivät terveytensä ja kuolivat ongelmiensa keskellä. Näiden tiedemiesten toiminnassa oli kuitenkin myös teologinen ulottuvuus.Ensimmäinen esimerkki on Georg Cantor (1845-1918), Saksassa tutkimustyötä tehnyt matemaatikko, jonka peruskysymys kuului: kuinka suuri on äärettömyys? Hän piti itseään Jumalan sanansaattajana. Jo nuorena salainen ääni oli kutsunut häntä matematiikan pariin. Ns. kontinuumihypoteesistaan ja äärettömiä joukkoja koskevista tutkimuksistaan tunnettu Cantor rakensi matemaattista teologiaa, mutta aikalaisten vastustuksen myötä päätyi sairaalaan hermoromahduksen jälkeen. Cantorin vastustajat pelkäsivät matemaattisten varmuuksien katoamista – tämä olisi seurauksena, mikäli Cantorin väitteet onnistuttaisiin todistamaan. Cantor olikin totuuden etsijä: hän kantoi mukanaan isältään saamaa kirjettä, jossa kerrottiin, ettei koskaan saa luovuttaa. Se oli Jumalan tahdon mukaista.
Toinen esimerkki on Ludwig Boltzmann (1844-1906), itävaltalainen fyysikko, jonka entropiaa koskevat tutkimukset uhkasivat purkaa Jumalan takaaman järjestyksen. Myös Boltzmannia vastustettiin. Hän hirtti itsensä Italiassa uupuneena, eikä jättänyt mitään kirjettä, jossa olisi selittänyt syynsä itsemurhaan. Kuten Cantor, Boltzmann oli totuuden asialla. Hän lainasi eräässä tieteellisessä artikkelissaan Faustia, jonka mukaan totuutta tulee puolustaa viimeiseen hengenvetoon asti.
Kolmas esimerkki on loogikko Kurt Gödel (1906-1978), joka on tunnettu yhtenä Wienin piirin jäsenenä. Pienenä perhe kutsui häntä nimellä ”Herra Miksi”. Gödelin varhaisena pyrkimyksenä oli tehdä matematiikasta jälleen ehjä ja kokonainen – tuoda varmuus epävarmuuden keskelle. Hänen epätäydellisyysteoreema kuitenkin esittää, että logiikalla on rajansa. On asioita, jotka ovat tosia, mutta joita ei voida todistaa todeksi. Toisin sanoen kaikkia tosiasioita ei voida todistaa todeksi, mikä tarkoittaa kaikkinäkevän ”jumalperspektiivin” mahdottomuutta. Gödelin työssä oli myös teologinen aspekti. Universumi oli Jumalan ilmentymää. Lisäksi varmuuksien etsimisen ja katoamisen ulottuvuus muodosti keskeisen juonteen. Terveys ei horjunut vielä. Vasta Gödelin tarttuessa Cantorin keskeneräisiin tutkimuksiin, Gödel joutui parantolaan. Hän ei kyennyt ratkaisemaan Cantorin ongelmaa eikä luovuttamaan. Myöhemmin Gödel jatkoi uraansa parempivointisena Yhdysvalloissa. Tosin hän kuoli aliravitsemukseen lopettaessaan syömisen.
Neljäs esimerkki on Alan Turing (1912-1954), brittiläinen matemaatikko ja tietojenkäsittelyopin edelläkävijä, Gödelin työn jatkaja. Gödel ajatteli, että voisi olla keino erotella ratkaisemattomissa (todentamattomissa) olevat ongelmat niistä, jotka voidaan ratkaista (todentaa). Turing puolestaan esitti, että tällainen erottelu ei näytä olevan mahdollista. Siitä seurasi entistä suurempi askel kohti epävarmuutta. Einstein ajatteli, että Jumala ei ole pahansuopa – eli Jumala ei varustaisi ihmistä järjellä, joka ei kykene ymmärtämään maailmankaikkeutta – mutta Turingin mukaan Jumalan täytyi olla pahansuopa, mikäli emme voi ymmärtää luomistyön tuloksia.
Turingin kuolema ei liity suoraan hänen tutkimuksiinsa. Hän jäi kiinni homoseksuaalisesta aktista, jonka jälkeen häneen pumpattiin estrogeeniä. Tämä pisti Turingin hieman sekaisin ja hänet löydettiin kuolleena pari kertaa haukattu omena vierellään. Hän oli ruiskuttanut omenaan syanidia. Tai jos on taipuvainen salaliittoteoriaan, Turingin kuolema tarjoaa siihen hyviä aineksia. Omenaa ei koskaan tutkittu.
Mitä näistä miehistä tulisi ajatella? Ainakin heidän tarinoitaan voidaan tulkita monesta näkökulmasta. Yksinkertaisesti katsomiskokemuksena esiin nousivat koominen, traaginen ja myyttinen aspekti. Ukkojen kohtalossa on jotain koomista: ottaa nyt noin vakavasti oma tekemisensä maailmassa. Olisivat pelanneet vaikka petankkia ja huolehtineet perheestä. Juuri tämä on myös traagista. Lisäksi traagista on tiedemaailman ja erityisesti kollegojen paine ja pyrkimys kaivertaa nimi historiaan hinnalla millä hyvänsä. Myyttistä tarinoissa on tieteen auran rakentaminen. Totuutta metsästävät miehet ovat valmiita uhraamaan kaiken, ja uhraavatkin. He saavat kovaa kritiikkiä osakseen, mutta tuleva tiede (tai oppihistoria) osoittaa heidän olleen suurmiehiä, jotka ovat merkittävästi kontribuoineet tieteellisen ymmärryksen edistymiseen.
Ehkä kaikkein kiinnostavinta kuitenkin on, että neljää esimerkkitapausta yhdistää ainakin pyrkimys koetella tiedon varmuutta: onko sitä? Varmuuden etsimisen ja ”pystyttämisen” yhteiskunnallista ja aatehistoriallista kontekstia valottavat ehkä parhaiten Zygmunt Bauman (useissa teoksissaan) ja Stephen Toulmin teoksessaan ”Kosmopolis”, vaikka he eivät merkittävästi puutukaan matematiikan ja fysiikan teologiseen ulottuvuuteen, jota erityisesti Cantorin ja Boltzmannin mutta myös Gödelin ja Turingin elämäntarinat havainnollistavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti