Uusateismi

Tuli katsottua kolmiosainen ja kolmituntinen Jonathan Miller’s Brief History of Disbelief. Dokumentti sisältää paljon asiallista informaatiota ateismin historiasta. Kreikkalaisista tullaan Paroni D’Holbachiin, Hobbesiin ja Thomas Paineen. Ensimmäinen osa menee kuitenkin historiallisen katsauksen pohjustamiseen ja ateismin ylivertaisuuden puolustamiseen. Sikäli dokumentti niveltyy niin sanottuun uusateismiin.

Nykyajan ateismia ja siten myös tätä dokumenttia on helpointa ymmärtää yhdysvaltalaisen kulttuurin yhteydessä. Dokumentti muistuttaa, että Bush senior – mikäli mahdollista – oli vielä pahempi ateismin vastustaja kuin poikansa. Euroopassa tilanne on toisenlainen, ja välillä tuntuu, että aktiivinen ateismi tulee Yhdysvalloista tuontitavarana. Toisaalta Richard Dawkins – kenties tunnetuin nykyisistä ateismin puolestapuhujista – on britti ja häntä haastatellaan tässäkin dokumentissa. Haastateltavina ovat myös Daniel Dennett (tietysti) ja hieman yllättäen uskontotieteilijöille tuttu Pascal Boyer – ranskalainen kognitiivinen uskontoantropologi, joka vaikuttaa nykyään New Yorkissa. Tosin Boyer sujahtaa mukavasti Dawkinsin ja Dennettin kanssa samaan uskonnonvastaisuuden leiriin, vaikka oikeastaan Boyerin teoksista löytyisi välineitä kritisoida joitakin julkiateistien väittämiä uskonnon luonteesta. Katsokaa esimerkiksi Religion Explained -teoksen (Suom. Ja ihminen loi jumalat) näkemyksiä uskonnon käytännöllisyydestä (luvun 4 alussa), mitkä asettuvat kontemploivaa uskontokäsitystä vastaan (ateistien näkemyksissä uskonto ymmärretään usein tavalla, jota Boyer kutsuu ”kontemploivaksi”).

Nykyistä ateismia on alettu kutsua uusateismiksi (”new atheism”), mutta on aika vaikeaa sanoa, mikä muu on termin käyttäjien mielestä ”uutta” kuin yhteiskunnallinen konteksti. Perustavat väittämät ovat hyvin samankaltaisia kuin menneisyydessä. Väittäisin kuitenkin, että ”uutta” on se, että ”vanhat” ja tunnetuimmat ateistit olivat rigoröösejä yhteiskunnan analysoijia, joiden tarkasteluissa ateismin julistaminen oli sivutuote. Uudet ateistit keskittyvät julistamiseen ja evoluutioteoreettisiin selityksiin, mutta eivät ole vakavasti otettavia yhteiskunta- tai kulttuuriteoreetikkoja. Itse asiassa vanhoista ateisteista vain harvat ovat uusateistien arvostamia: Nietzsche? Ei! Marx? Ei! Freud? Ei nyt sentään… Camus? Kirjallisuutta. Markiisi de Sade? No ei tosiaan… Hobbes? Ehkä. Darwin? Jaa!

Toisaalta uutta (joskaan tätä ”uusi” ei tarkoita ateismin attribuuttina) on myös kaiken uskonnollisuuden, kaikkien uskontojen kritiikki, joka hakee kuitenkin helpoimmat kohteensa ääri-islamista ja Yhdysvaltain konservatiivisesta ja fundamentalistisesta kristillisyydestä. Dokumentin alussa viitataankin WTC-iskuihin ja todetaan, ettei tällaista itsemurhaiskua voisi kuvitella ilman uskontoa – ilman varmuutta ikuisesta elämästä tuonpuoleisessa. Väite on virheellinen. Kaksi sanaa: Japanin kamikazelentäjät.

Dokumentti on osoitus kasvavasta kiinnostuksesta ateismiin, ja lisäksi itse dokumentti pyrkii edistämään ateismia. Ateismin nousussa on ainakin yksi selkeästi positiivinen seikka: se on kiinnostava tutkimuskohde ja siten myös mahdollisuus uskontotieteilijöille osoittaa oma osaamisensa. Nimittäin ajattelen niin, että uskontotieteen vahvuuksiin kuuluu uskonnon kategorian monimuotoisuuden, aikaan ja paikkaan sidottujen käsitystapojen hahmottaminen. Aktiivinen ateismi nojautuu yleensä hyvin kristillisperusteiseen ja aikasidonnaiseen ymmärrykseen siitä, mitä uskonto on ja mitkä siinä ovat olennaisia elementtejä. Välillä tuntuu, että kaivattaisiin ateismin antropologiaa samaan tapaan kuin Talal Asad peräänkuulutti sekulaarin antropologiaa teoksessaan ”Formations of the Secular”. Sikäli uusateismista voisi käyttää joidenkin uskontotieteilijöiden – useimmiten teologeista tai uskontofenomenologeista – käyttämää sanontaa: aineistoa, ei näkökulma.

Uusateismille on jo kehittynyt kristilliset kriitikot, erityisesti liberaalista ja protestanttisesta eetoksesta ponnistavat Alister McGrath ja Keith Ward, molemmat brittejä. Lisäksi on niitä, jotka pyrkivät analysoimaan tilannetta ulkopuolelta, mutta päätyvät kapeahkolta perustalta nousevaan kritiikkiin. Yhdysvalloissa Chris Hedges rinnastaa uusateismin ja kristillisen oikeiston toisiinsa, sillä molemmissa ”uskonvarmuus” ja suvaitsemattomuus kukoistavat. Brittiläinen Tina Beattie tarkastelee kirjassaan ”The New Atheists” ilmiötä katolisen ja liberaalin feministiteologin silmin, ja korostaa uusateismin puolestapuhujien patriarkaalista, valkoista ja keskiluokkaista positiota. Ja onhan niitä muitakin.

Yksi hauskimmista lähestymistavoista on Slavoj Zizekin. Hänen mukaansa vain ateisti on tosi kristitty. Tämä vaatinee pienen selityksen. Kristinuskon perustava lähtökohta on ollut ulkoisen ja pakottavan, joskin jumalallisen lain viraltapano, ja omantunnon korostaminen. Kristinuskon historiassa on painotettu, että ”tämä on nyt omantunnon ja oikeudenmukaisuuden tunteen asia, juuri näin täytyy nyt tehdä sisäisestä pakosta”, ei siis ulkoisen jumalallisen lain noudattamisen vuoksi (vrt. juutalaisuus). Nykyään tämä perustelu on ateismien käytössä. Pilakuvat täytyi julkaista, koska se oli ”right thing to do”, sisäisestä pakosta ja omantunnon puhtaudesta kumpuava teko. Vastaavasti pilakuvista pillastuneet katsovat toimivansa jumalan lain toimeenpanijoina eivätkä omantunnon pakottamina. Osuva huomio, mutta se ei auta paljoakaan ymmärtämään uusateismia ilmiönä.

Kiinnostavaa nykyisen uskontososiologisen keskustelun kannalta on pohtia, miten erilaisena uskonto näyttäytyy siinä verrattuna uusateistien käsityksiin. Turussa kesäkuun alussa vieraillut brittiläinen uskontotieteilijä Paul Heelas korosti esityksessään, että mikäli ”usko” ymmärretään propositionaalisiksi väitteiksi tai uskomuksiksi, ihmiset eivät kyselytutkimusten mukaan usko juuri mitään. Pikemminkin ihmiset ”uskovat ilman uskomuksia”. Ateistit taas olettavat ihmisten uskovan kirjaimellisesti. Tässä yhteydessä olen taipuvainen kaartumaan uskontososiologisten näkemysten kannalle, ja pitämään tätä jälleen yhtenä esimerkkinä uusateistien puutteellisesta uskonnon kategorian ja uskonnollisten ilmiöiden ymmärryksestä.

Uusateismi on tuotteistettu myös huikean kirjamyynnin ulkopuolelle. Uusateismin ”logolla” varustettu t-paita maksaa parikymmentä taalaa. Vai olisiko parempi vaihtoehto paita, jossa lukee ”Jeesus oli gootimpi kuin sinä”. (Jeesus vietti aikaa luolissa, harrasti lävistyksiä ja tunsi vetoa kalaverkkoihin.)