Fanikirja

Olisiko taas kirjamainosten aika? Olisi. Suomen posti oli tuonut kirjoittajakappaleet uunituoreesta teoksesta ”Fanikirja: Tutkimuksia nykykulttuurin fani-ilmiöistä” (Nykykulttuuri 2008). Kirjan on toimittanut Kaarina Nikunen ja se sisältää johdannon ja 10 artikkelia.

Enimmäkseen artikkeleissa käsitellään erilaisia yhteisöjä scifistä Ismo Alangon faneihin. Tekstit perustuvat Jyväskylässä vuonna 2006 järjestettyyn konferenssiin. Oma tekstini käsittelee uskonnon ja faniuden suhteita ja niveltymisiä käsitteiden, ilmiöiden ja tutkimuksellisten työkalujen tasoilla. En kuitenkaan väitä, että fanius on uskonto tai uskonto on faniutta. Otsikko on artikkelin alussa ”Fanius ja uskonto”, mutta sisällysluettelossa se on kääntynyt muotoon ”Uskonto ja fanius”.

Vaikka tekstini kannalta on oikeastaan aivan sama, kumpaa otsikkoa käyttää, otsikolla on tarinansa. Kun minua pyydettiin konferenssiin, ajattelin meneväni sinne uskontotieteilijänä, joka kertoo oman oppialansa mahdollisesta kontribuutiosta faniuden tutkimukseen. Otsikon idea perustui oletukseen, että konferenssi on muotoa ”Fanius ja …” eri puhujien lähestyessä fani-ilmiöitä oman alansa suunnalta. Vähän samaan tapaan uskontotieteen alalla on seminaareja, joiden otsikko osa ”Uskonto ja …” -teollisuutta (elokuva, väkivalta, kirjallisuus, kognitio, yhteiskunnalliset ongelmat, aika, tila ja niin edelleen).

Fanitutkimuksen alkuinnostus ja seksikkyys on kadonnut vuosia sitten. Ainakaan se ei tuntuisi olevan kulttuurintutkimuksen asialistan kärkipäässä. Minusta se on oikeastaan hyvä tilanne. Fanitutkimukseen ei ladata turhia toiveita eikä hypeä, joka sillä varhaisvaiheessa oli. Ihmiset tietenkin katsovat asiaa eri tavalla, mutta minusta teoksen aihepiiri on hyvällä tavalla poissa muodista. Faniutta voi kenties tutkia jo vähemmällä painolastilla. On hienoa, että kirja on nyt todistamassa suvantovaihetta.

Mainostajat eivät sanoisi näin, koska kaiken on oltava kuuminta hottia. Mutta minä kai voin tällaisena fanitutkimuksesta sivutoimisesti kiinnostuneena henkilönä, joka ei ole tehnyt fanitutkimusta minkään empiirisen aineiston parissa. Se saattaa vielä muuttua, sillä helmikuussa alustan Skotlannissa aiheesta ”Kabbalan kategoria ja Madonnan avioero” ja myöhemmin tutustunen myös kabbalan merkityksiin fanikeskusteluissa. Nyt lukemistossa on Madonna-elämäkertoja. Jos tälle sivuprojektille löytyy riittävästi aikaa, minusta tulee harvinainen fanitutkija: sellainen, jonka kohteen tuotoksiin tutkija suhtautuu melkoisen välinpitämättömästi. Madonnan yhteydessä kiinnostaa kabbalapuhe. Maailmassa on niin paljon kiinnostavaa musiikkia, että Madonnalle ei tämän elämän aika taida riittää. Sivuprojekti jatkaisi uskonnon ja faniuden kytkentöjen uudelle asteelle, mutta tällä hetkellä on vielä parempi kirjoittaa konditionaalissa jossitellen.

Selailin juuri syksyn aikana ilmestyneitä Soundi-lehtiä ja Jolly Jumpersin haastattelussa Jude Jutilalta kysytään, mitä saavutettavaa kulttibändiksi kutsutulla yhtyeellä on. Hän vastaa:

”Jos kulttibändinä olemisella tarkoitetaan alhaista levymyyntiä, niin se ei ole tarkoitus, mutta jos sillä viitataan fanien lähes uskonnolliseen suhtautumiseen meihin, niin se kyllä lämmittää mieltä.”

Bingo! Taas yksi esimerkki siitä, miten fanius ja uskonto rinnastetaan puheessa. Sitä pohdin enemmän tekstissäni. Muut artikkelit odottavat vielä lukemista. Ehkä sitten kinkkua sulatellessa… ellei pukki tuo jotain muuta. Kirjan kansi on aika onnistunut, mutta sitä ei ole ladattu Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen sivuille, joten joulukinkku saa toimia sijaisena. Hyvää joulua kaikille!