Käyttökelpoinen uskonto

Uskontososiologit ja myös muut uskonnontutkijat ovat pohtineet erilaisia prosessitermejä ja sloganeja, joilla pyrkivät kuvaamaan uskonnollisuuden uusimpia trendejä. Tällaisia ovat maallistuminen, sakralisaatio, globalisaatio, diasporisuus, kansalaisuskonnollisuus, privatisaatio, deprivatisaatio, näkymätön uskonnollisuus ja niin edelleen. Onnistuneimmasta termistä käytävä keskustelu on vaikeaa, koska kaikilla on oma soveltuvuusalueensa. Tai ehkä pitäisi ajatella, että termit ovat sopivia juuri silloin kun niiden soveltuvuusalue määritellään riittävän tarkasti.

Muun muassa uskontoa vankiloissa tutkinut James Beckford on näitä termejä pohdiskellessaan todennut, että uskonnosta on tullut ”expedient”, käyttökelpoinen. Eräs englanninkielinen määritelmä termille on seuraava: suitable for achieving a particular end in a given circumstance. Uskonto on siis tarkoituksenmukainen tai käyttökelpoinen keino ja apuneuvo jonkin asian saavuttamiseksi. (Beckfordin näkemykset ovat hyvin lähellä sitä, mitä olen kutsunut notkeaksi uskonnoksi, joskin hänen mielestään notkistumisen metaforan ongelmana on se, että nesteet liikkuvat kohti maata painovoimalain mukaisesti.)

Usein uskonto on käyttökelpoinen, kun puhutaan laista. Esimerkiksi Georgiassa Yhdysvalloissa vankilassa perustettu The New Church of Song vaati, että heidän uskontoonsa kuuluu Harvey’s Bristol Cream Cherry ja pihvi joka perjantai kello viisi. Kuulostaa vitsiltä, mutta vuonna 1974 Yhdysvaltain korkein oikeus antoi ryhmälle täyden uskonnon statuksen.

Vuonna 2006 Englannissa käytiin oikeusjuttu ”Regina (Countryside Alliance and others) v Attorney General and another”, joka jatkoi ketunmetsästykseen liittyviä oikeudenkäyntejä. Vuonna 2004 kiellettiin ketunmetsästys ja sitä seurasi oikeusjuttu, jossa vaadittiin toiminnan jatkumista uskonnollisin perustein. Ketunmetsästyksen kerrottiin olevan uskonnolliseen käyttäytymiseen verrattavissa olevaa elämäntavan kannalta tärkeää toimintaa. Metsästyksen väitettiin olevan myös ihmiskunnan psyykeeseen kuuluvaa toimintaa. Oikeus päätti toisin, mutta uskonnon ”käyttökelpoistumiseen” kuuluu, etteivät pyrkimykset aina onnistu.

Uskonto ei kuitenkaan ole aina käyttökelpoinen suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Uskonnon suosituksilla, ohjeilla ja käskyillä voidaan tiivistää ryhmän rivejä, mutta myös tehdä elämästä monimutkaisempaa. Usein tällaisissa yhteyksissä päädytään jonkinlaiseen kekseliääseen kompromissiin. Esimerkiksi amishien modernisaatio- ja teknologiakriittiseen elämäntapaan kuuluvan käsityksen mukaan puhelimien yksityisomistus on kiellettyä. Sen sijaan julkisia puhelimia voi käyttää. Harmi vain, että pääosin maaseuduilla asuville amisheille julkiset puhelimet voivat olla kovin kaukana. Mutta hätä keinot keksii: amishit ovat pystyttäneet ”julkisia” puhelinkoppeja kotitalon aidan ulkopuolelle. Kaksi metriä toiseen suuntaan ja puhelin olisi ”yksityinen”, aidan väärällä puolella.

Esimerkki amisheista kohdentuu heidän omiin säädöksiinsä. Esimerkki Ranskan hautausmaista puolestaan käsittelee uskontojen ja muun yhteiskunnan suhdetta. Julkisilla alueilla ei saa lain mukaan olla uskonnollisia symboleja. Hautausmaat ovat julkisessa omistuksessa. No miten voisi laittaa ristin tai muun symbolin haudalle? Siten, että myydään pieni osa haudasta yksityiselle, vaikka hautausmaa muuten on julkisessa omistuksessa. Jos risti sattuisi kaatumaan, se koskettaisi julkista aluetta, jolloin kyse olisi lain rikkomisesta. Kekseliäs kompromissi tämäkin.

Turkissakin ollaan kekseliäitä hieman toisella tavalla. Kun kouluissa on kiellettyä pitää uskonnollisia symboleita, esimerkiksi huntua, täytyy huntu ottaa koulun portilla pois. Tai sitten ollaan nokkelia: moni nuori nainen menee kauppaan ja ostaa peruukin. Peruukki puetaan hunnun päälle, jolloin huntu ei ole näkyvissä. Peruukit ovat joskus tarkoituksellisen rumia ja epämuodikkaita. Se viestii, että käyttäjä haluaisi pukeutua näkyvään huntuun. Muodikas ja aidonnäköinen peruukki saattaisi hämätä muut luulemaan, ettei käyttäjällä olekaan huntua. (Kuvassa turkkilainen malli, jolla on huntu-peruukki -yhdistelmä)

Beckfordin ajatus käyttökelpoisuudesta tuntuu olevan kuten muutkin keskeiskäsitteet: se sopii joihinkin yhteyksiin hyvin, toisiin huonommin. Se on myös ajateltavissa yhdeksi osaksi laajempaa kamppailua maallisen ja uskonnollisen rajojen (myös julkisen ja yksityisen) määrittämisestä nykyisissä yhteiskunnissa. Se on mielestäni yksi kiinnostavimmista näkökulmista erityisesti uskontoa koskevaan keskusteluun. Silloin polttopisteessä ovat uskonnon ja maallisen käsitteet, joiden rajaamisella on käytännöllisiä seurauksia.