Miksi tieteilijät ovat vähemmän uskonnollisia?

Moni ateisti ihmettelee, miten tieteilijät voivat olla uskonnollisia. Teologit puolestaan ovat painottaneet, ettei tieteen ja uskon välillä ole ristiriitaa. Tällöin kysymys uskonnollisesta tieteilijästä on mielenkiintoinen, joskin monimutkainen. Ovatko tieteilijät edes keskimääräistä vähemmän uskonnollisia ja jos ovat, mistä syystä? Lisäksi, onko tieteenalalla merkitystä? 

Yhdysvaltalaisen National Academy of Sciencen ja brittiläisen Royal Societyn jäsenissä on enemmän ateisteja kuin maissa keskimäärin. Tilasto Derbystä, Englannista, osoittaa, että myös yliopisto-opiskelijat ovat vähemmän uskonnollisia kuin kaupungin tai maan asukkaat keskimäärin.

Vuosien 2006 ja 2009 yhdysvaltalaisten aineistojen mukaan 83 prosenttia uskoo Jumalaan, kun taas tieteilijöiden kohdalla luku on 33 prosenttia. Tämän mukaan uskominen on harvinaisempaa tieteilijöiden parissa, mutta silti yli puolet uskovat joko Jumalaan tai korkeampaan voimaan. Heistä alle puolet ovat uskonnollisen ryhmän jäseniä ja yhteensä 17 prosenttia identifioi itsensä ateistiksi. Vastaavat luvut koko populaatiossa ovat tässä otoksessa 83 prosenttia (uskonnollinen ryhmä) ja 2 prosenttia (ateistiksi identifioituminen). Vaikka yksittäisissä luvuissa olisikin tulkinnan varaa, suunta on selvä: tieteilijät ovat uskonnottomampia kuin muut, mutta tieteilijöiden uskonnollisuus on silti verrattain yleistä.

Miksi tieteilijät ovat vähemmän uskonnollisia? En usko minkään yksittäisen tekijän selittävän tilannetta, mutta jo muutama kognitiivinen tekijä tekee tieteilijän uskonnottomuudesta tai ateismista todennäköisempää.

Ensinnäkin, tieteessä aktiivisesti käytössä oleva reflektiivinen ajattelu tekee ateismista todennäköisempää, vaikka se ei sulje pois uskoa. Tämä ei tarkoita, että tieteilijät ovat älykkäitä tai rationaalisia ja muut tyhmiä tai irrationaalisia, vaan että perustavat intuitiiviset, ei-reflektiiviset ajatteluprosessit suosivat uskoa jumaliin ja henkiolentoihin, kun taas reflektiivinen ajattelu voi heikentää sitä. Intuitiivinen ajattelu pyrkii näkemään toimijuutta ympäristössä ja silloin kun sitä ei voida attribuoida ihmisille, henget ja jumalat ovat hyviä kandidaatteja. Tieteilijän toimi koostuu pitkälti intuitiivisen ajattelun työstämisestä reflektiiviseksi, mikä edesauttaa uskonnollisten ajatusten kyseenalaistamista.

Toiseksi, henkiolentojen toimijuudelle vaihtoehtoisten naturalististen selitysten etsiminen tukee ateismia, ja edellä mainittua reflektiivistä ajattelua, vaikka naturalistiset selitykset eivät automaattisesti tai millään välttämättömyydellä tee ihmisistä uskonnottomia.

Kolmanneksi, samanmielisten seura tukee uskonnottomuutta. Tätä voi perustella sosiokulttuurisilla tekijöillä, mutta myös inhimillisille ajatteluprosesseille on tyypillistä se, että mikäli uskovien todistukset jäävät kuulematta, niille on vähemmän mahdollisuuksia tarttua. Niin pitkään kuin tiedeyhteisö on vähemmän uskonnollista tai uskovaiset tieteilijät eivät todista uskostaan, tiede tukee tälläkin tavalla uskonnottomuutta.

Tieteenalojen välillä on kuitenkin mielenkiintoisia eroja. Yhdysvalloissa tutkijat ovat sitä uskonnollisempia mitä luonnontieteellisempi ala. Esimerkiksi matemaatikot ja fyysikot ovat merkittävästi uskonnollisempia kuin antropologit, psykologit ja sosiologit. Lisäksi luonnontieteilijät ovat uskonnollisesti yhteiskunta- ja ihmistieteilijöitä konservatiivisempia.

Ilmeisesti inhimillisen todellisuuden tutkiminen ja useisiin erilaisiin, ristiriitaisiin ja joustaviin käsitejärjestelmiin tutustuminen saa jumalat ja uskonnot näyttämään ihmisen tekemältä, kun taas luonnontieteessä aiheeseen ei useimmiten tarvitse puuttua, ainakaan ihmistieteiden tavalla.

Lisäksi luonnontieteellinen menettelytapa muistuttaa ihmis- ja yhteiskuntatieteitä enemmän eksaktiudesta ja pyrkimyksestä varmuuteen, jota myös uskonnolliset systeemit edustavat. Silti on toki todennäköistä, että moni tutkija on uskonnollinen jo ennen opintojensa aloittamista.

Näin voidaan päätellä, ettei ainakaan luonnontiede ole aikaisemmin mainituista kognitiivisista tekijöistä huolimatta todella vakava uhka jumalauskolle.

Uskonto voi olla – ja on historiallisesti tarkasteltuna usein ollutkin – luonnontieteellistä tutkimusta motivoiva katsomus. Esimerkiksi Newton pyrki tavoittamaan Jumalan mielen tutkimalla luonnon mekaniikkaa.

Lisäksi luonnontieteiden dokumentoima universumin ja elämän monimutkaisuus saa toiset näkemään suunnitelmallisuutta. Ja kun inhimillinen ajattelu on virittynyt havaitsemaan toimijuutta, siitä on vain lyhyt loikka käsitykseen kaiken suunnitelleesta Jumalasta. Humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa tällainen teismiä tukeva tekijä puuttuu.   

Nämä huomiot mutkistavat mutta eivät täysin kumoa populaaria käsitystä, jonka mukaan uskonnolliset tieteilijät olisivat harvinaisia poikkeustapauksia. Sille on kuitenkin syynsä, että tieteilijät ovat vähemmän uskonnollisia kuin ihmiset keskimäärin.

Mutta ero luonnontieteiden ja ihmistieteiden välillä on merkittävä. Ehkä skeptikkojen ja vapaa-ajattelullisten uskontokriitikoiden negatiivinen suhde liian ranskalaiseen kulttuuriteoriaan, naistutkimukseen ja sosiaaliseen konstruktionismiin on strategisesti virheellinen, sillä se helposti etäännyttää uskonnottomat ihmistieteilijät vapaa-ajattelijoista.