Uusmedian tarkastelu on noussut yhdeksi uskonnontutkimuksen trendiksi. Viime vuosina onkin ilmestynyt huomattavasti enemmän tutkimusta uskonnosta uusmediassa kuin perinteisessä valtavirtamediassa. Tähän lienee monia syitä. Yksi on oletettavasti yleinen hurmioituminen uudesta. Toinen on uusmedian perinteistä suorempi vaikutus uskonnollisiin ryhmiin. Yhteisöt voivat tuottaa sisältöä uusmediaan ja ne joutuvat reagoimaan kommunikaatioteknologian muutoksiin. Lisäksi on syntynyt ensisijaisesti netissä toimivia yhteisöjä.
Heidi Campbellin teos ”When Religion Meets New Media” on osa tätä tutkimusteollisuutta. Se on tuore yritys analysoida, miten uskonnolliset yhteisöt neuvottelevat uusmediasta. Lukuisat esimerkit ja tapaustutkimukset keskittyvät vain kristittyihin, juutalaisiin ja muslimeihin, mutta niistäkin saa irti kirjon erilaisia suhtautumisia.
Uskonnolliset yhteisöt kiinnittyvät toisinaan myönteisesti uusmediaan. Ensinnäkin, se mahdollistaa sanoman levittämisen uusilla tavoilla. Toiseksi, se helpottaa verkostoitumista ja yhteydenpitoa samanmielisten kanssa. Siten se lujittaa omaa identiteettiä. Kolmanneksi, teknologiasta voi tulla yhteisön ydinarvojen korostamisen väline. Neljänneksi, uusmediaan liittyvillä innovaatioilla pyritään uskonnon integroimiseen arkielämään. Näistä esimerkkeinä ovat vaikkapa YouTuben kristillinen versio, GodTube, tai virtuaalisen uskonnonharjoittamisen mahdollistava Second life -sivusto (kuvassa buddhalaista menoa).
Uusmedia luo myös jännitteitä. Ensinnäkin, uskonnolliset yhteisöt suhtautuvat varauksellisesti uusmedian tarjoamaan maalliseen sisältöön. Toiseksi, uusmedian notkeus ja nopeus vaikeuttaa kontrollointia ja pakottaa yhteisöt ohjeistamaan ja opastamaan jäseniään. Kolmanneksi, uusmedia horjuttaa erityisesti muusta yhteiskunnasta eristäytyvien yhteisöjen auktoriteettirakenteita, ja siksi johtajat joutuvat reagoimaan uusmediaan. Neljänneksi, uusmedia on mahdollistanut uudenlaisten äänien nousun ja siksi yhteisöjen identiteettipeli on käymistilassa. Hyvä esimerkki tästä on muslimien mediatähti Amr Khaled. Maallikkosaarnaajalla ei ole auktoriteettiasemaa muslimiyhteisöissä eikä hän keskity teologisiin hienouksiin, mutta hän puhuu yksinkertaista kieltä massoille, jotka tavoittavat hänet uusmedian avulla.
Campbell tarkastelee uskonnollisten ryhmien neuvottelua uusmedian kanssa. Kenties siksi valtasuhteet, kontrolli ja kapitalismi vilahtavat korkeintaan sivulauseissa. Yksi tapaustutkimuksista, ortodoksijuutalaisten kosher-puhelin, suorastaa kerjää näitä. Ensinnäkin, kosher-puhelin on mainio esimerkki siitä, miten yritykset suostuvat monenlaisiin tuotetta koskeviin rajoituksiin ja muutoksiin, kunhan se voidaan siten myydä yhä uusille ryhmille. Sama tapaus todistaa yhteisöjen johtajien halusta ja kyvystä kontrolloida ja rajoittaa ihmisten toimia teknologian avulla. Yritykset keräävät hyödyn siitä, että sapattina soittaminen on hinnoiteltu kymmenkertaiseksi. Neuvottelukehyksellä voidaan kuitenkin korostaa sitä, miten yhteisön tavikset omistavat kaksi puhelinta: yksi on kosher-logolla ja -ominaisuuksilla varustettu laite, toinen on ”tavallinen”. Jälkimmäinen voidaan ottaa käyttöön kahdella tavalla. Avoimesti, jos tehdään bisnestä, ja salaa, kun vieressä ei ole yhteisön muita jäseniä.
Neuvotteluihin keskittyminen siirtää katseen pois muistakin kiinnostavista teemoista. Otetaan esimerkiksi viimeaikaiset Pakistanin ja Bangladeshin päätökset sulkea Facebook rajalliseksi ajaksi. Nämä valtiot sulkivat sivuston, koska siellä järjestettiin toukokuussa 2010 ”Piirrä Muhammad” -tapahtuma. Neuvottelukehyksen mukaan aiheessa on olennaista loukkaavan sisällön rajoittaminen sulkemalla sivusto hetkeksi. Olisi kuitenkin yksinkertaistavaa väittää tämän olevan esimerkki uskontojen (neuvottelu)kyvystä kontrolloida uusmediaa. Pikemminkin esimerkki kertoo neuvottelun merkityksettömyydestä. Facebookin käyttäjät Pakistanissa ja Bangladeshissa ovat jo tietoisia tapahtumasta ja siitä, että maailmassa piirretään tuhansittain Muhammadin kuvia. Toisin sanoen, käärme on jo paratiisissa. Neuvottelukehys on tärkeä vaihtoehto esimerkiksi mediadeterminismiä kannattaville näkemyksille, mutta silläkin on rajoitteensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti