Vihreän
liiton touhuajana tunnetuksi tullut Oras Tynkkynen kirjoitti pääministeri Juha
Sipilän televisiomonologin aikaan Facebookissa seuraavaa:
”Pääministeri
Juha Sipilän tv-puheelle irvailtiin jo ennen kuin oli kuultu ensimmäistäkään
virkettä. […] Ongelmat eivät kuitenkaan irvailemalla ratkea. […] Jos
hallituksen linja ei kelpaa, kannattaa esittää parempia ratkaisuja. Se auttaa
Suomea leukailua enemmän.”
En
tiedä, miten Tynkkynen käyttää aikansa, mutta aika kuurosokea saa olla, jos ei
ole kuullut tai nähnyt vaihtoehtoja esimerkiksi itselleen tutun puolueensa
riveistä tai vasemmistoliiton toimijoilta tai lukuisilta professoreilta, jotka
ovat kommentoineet asiaa lehdissä. Ehkä asialla on jokin yhteys hänen
toimintaansa Sitran vanhempana neuvonantajana. Vaihtoehtoja on esitetty, mutta
niitä ei ole kuunneltu.
Myös
Tynkkysen kommentin toinen puoli – nupina irvailuun taipuvaisille – osoittaa
kapeakatseisuutta. Kerron lyhyesti miksi.
Jokin
aika sitten ostin vihdoin Anu Kantolan vuonna 2014 ilmestyneen teoksen Matala valta. Teos käsittelee vallan
mekanismien muutosta erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa.
Kantola
erottaa pakkovallan matalasta vallasta. Edelliseen kuuluu vaikkapa armeijat,
vankilat ja kellokortit. Jälkimmäinen on jotain pehmeämpää, ja sitä
luonnehtivat piirtoheittimet, diatykit ja powerpointit. No vastaavan jaottelun
teki esimerkiksi Louis Althusser puhuessaan ideologisista valtiokoneistoista
erottaen ne pakottavista ja repressiivisistä valtiokoneistoista. Ehkä parempi luonnehdinta
matalan vallan vastinpariksi ei ole suoranainen pakkovalta, vaan komentava ja
käskevä valta, josta puuttuu suora kyky pakottaa. Luonnehditaan sitä nyt vaikka
”korkeaksi”, jotta metaforat pysyvät verrannollisina.
Kantolan
teos tarkastelee ”matalaa valtaa” erilaisten esimerkkien ja teemojen kautta. Se
asettuu jonkinlaiseksi kontrastiksi myös vallan byrokraattiselle tyylille.
Kantola kirjoittaa päättäessään suomalaisten pääministerien ja
huippupoliitikkojen analyysin, että ”byrokraattinen tyyli onkin herättänyt myös
ankaraa vastustusta. […] Uusi aika kuopii maata nurkan takana malttamattomasti
odottaen, että vanhat peruukit väistyisivät.”
Vaikka
tarkoitukseni ei ole kritisoida Kantolan analyysia, on hyvä muistuttaa, että
vallan eri muodot limittyvät. Sipilän puhe ja sen pitopaikka on esimerkki
siitä, miten valta ei ole vain matalaa. Se on myös ”korkeaa”.
Sipilän
tapaus ei ole pakkovaltaa televisioidun puheen kontekstissa, mutta se ei ole
myöskään aidosti pehmeää ja neuvottelevaa valtaa. Siinä on joitakin matalan
tyylin elementtejä mukana – henkilökohtaisuutta ja vetoamista suomalaisiin. Ensisijaisesti
se on kuitenkin komentavaa, näkyvää ja kaiken neuvottelun ulkopuolella olevaa
yksinpuhelua. Kukaan ei pääse sitä kasvotusten haastamaan eikä kukaan pääse
ehdottamaan asiaan liittyviä näkökulmia tai teemoja (veroparatiisit,
pääomaverotus – anyone?).
Vähän
väliä vallan hegemonisen muodon ulkopuolelle jäävät muodot nostetaan
naftaliinista. Yleisesti voisi ehdottaa, että juuri kriisitietoisuuden
kasvaessa matala valta vaihtuu hetkellisesti korkeaan. Yksi hyvä esimerkki on
Yhdysvallat, joka poikkeustiloja säätämällä pitää vankileirejä, kiduttaa eikä
estä niitä koskevien kuvien levitystä.
Se,
että Sipilän televisiopuheen muodolle irvaillaan jo ennen sisällön kuulemista,
osoittaa, että ihmiset odottavat vallan matalaa tyyliä. Korkean vallan tyyli ei
pure kaikkiin. Kun vaihtoehtoja ei kuunnella, on irvailu ja leukailu Sipilän
televisiopuheelle jo ennen sen sisällön kuulemista varsin ymmärrettävä reaktio
poliittisesti eri linjoilla olevilta. Eikä Sipilän tyyliä pidä nykyaikaan
sopivana edes kaikki ne, jotka jakavat hänen ja hallituksen oikeistolaisen
ideologian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti