Jos
ajatellaan ateismia ja uskonnottomia koskevaa tutkimusta, niin kaikkein eniten
huomiota ovat saaneet amerikkalaiset. Suuri osa siitä, mitä ateisteista ja
uskonnottomista tiedetään, perustuu amerikkalaisiin tai tarkkaan ottaen yhdysvaltalaisiin.
Amerikkalaista
ateismia luonnehtii erityisesti se, että ateistit ovat halveksittu vähemmistö
kulttuurissa, jossa uskonnollisuus on oletusarvo. Siksi ei ole yllättävää, että
ateistien omakohtaisia kuvauksia kokoava Melanie E. Brewsterin toimittama Atheists in America (2014) sisältää
paljon esimerkkejä ongelmista ja vaikeuksista, mutta myös vahvoista
identiteetin ilmauksista.
Teoksessa
on 27 ateistien kirjoittamaa kuvausta omasta elämästä. Ne on jaettu
temaattisesti osioihin, kuten uskonnon jättäminen, ateismi ja ikääntyminen,
ateismi työpaikoilla, perhe-elämä ja parisuhde. Ateismia tutkinut psykologian
professori Brewster luo lyhyet katsaukset kaikkiin teemoihin. Lisäksi teoksessa
on johdanto, jossa tarjotaan yleiskatsaus yhdysvaltalaiseen ateismiin ja
ateisteihin.
Ateistien
kertomuksia voi lukea monesta eri näkökulmasta. Jos lukee yleisen kiinnostuksen
vuoksi, teos tarjoaa paljon sisältöä aihepiiristä kiinnostuneille. Jos lukee
kohdennetummin, anti riippuu näkökulmasta. Itse pidin silmällä erityisesti
kahta teemaa.
Ensiksi
yritin hahmottaa, onko medialla mitään asemaa ateistien kertomuksissa. Oletin,
että teema voi tulla esiin satunnaisesti, sillä median roolin pohdinta ei tavallisesti
kuulu kääntymiskertomuksiin. Näin kävikin. Ihmiset kyllä toivat esiin, miten
merkittävä rooli erilaisilla nettisivuilla, blogeilla ja kirjoilla oli heille.
Se ei ole ateistiksi tulemisen syy, mutta mediasisällöt tukevat prosessia.
Silti useimmat tarvitsevat tuttujen tukea tai ylipäätään kasvotusten tapahtuvia
kohtaamisia.
Toiseksi
pyrin selvittämään, millaisia ateismin muotoja ja inspiraation lähteitä
teksteistä löytyy. Halusin tietää, kuinka suuressa roolissa ns. uusateistit
ovat ja miten teksteissä kommentoidaan niitä. Lisäksi minua kiinnosti,
mainitaanko muita historian tuntemia ateisteja. Muutamille kirjoittajille
Richard Dawkins ja Sam Harris ovat olleet tärkeitä. Vastaavasti teoksessa on
esimerkki, joka kontrastoi Dawkinsin marxilaisittain orientoituneeseen
sosiaalista oikeudenmukaisuutta korostavaan ateismiin, ja asettuu kannattamaan
jälkimmäistä. Tällaiset löydökset heijastelevat sitä kuvaa, joka on syntynyt
muun kirjallisuuden perusteella: yksi keskeisistä jakolinjoista
amerikkalaisessa ateismissa on siinä, onko ateismi vain jumalauskon puutetta ja
uskontokritiikkiä vai pitäisikö ateismin kulkea käsi kädessä sosiaalisen
oikeudenmukaisuuden vaatimuksen kanssa.
Näiden
linssien ulkopuolelta teoksesta jäi mieleen kaksi koskettavaa piirrettä.
Ensinnäkin vanhusten kirjoittamat tekstit. Jos ikäihmisten sosiaaliset piirit
ovat niin vahvasti kytkeytyneet seurakuntien toimintaan, mitä tekee
yksinäisyyttä välttämään pyrkivä ihminen, joka kuitenkin haluaisi tavata
samanikäisiä neutraalimmassa kontekstissa? Toiseksi erityisesti yksi teksti
näyttää, miten hankalaa lasten kasvattamisesta voi tulla, jos (edelleen yhdessä
olevista) vanhemmista toinen on vakaumuksellinen ateisti ja toinen aktiivisesti
uskontoaan harjoittava mormoni.
Olisi
kiinnostavaa lukea vastaavia tekstejä suomalaisilta ateisteilta ja
uskonnottomilta. Näin voitaisiin vertailla kontekstien erilaisuutta. Toki
oletan, että tällaisia tekstejä kirjoitetaan myös strategisesti. Kirjoittajat
haluavat korostaa, miten marginalisoidussa ja paikon syrjityssä asemassa he
ovat. Tämä on keskeinen osa mitä tahansa identiteettipolitiikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti