Klisee
tarkoittaa kulunutta tai latteaa ilmaisua. Kliseet eivät ole pelkästään sitä.
Viestinnässä niillä voi olla faattinen tehtävä. Toisin sanoen niillä ei
välitetä informaatiota vaan pidetään viestintäväyliä avoimina. Usein kliseet
ovat muutakin. Niillä ylläpidetään valtasuhteita. Siksi kyky analysoida
uskontoa koskevia kliseitä on yksi tärkeimmistä asioista, jonka
uskontotieteen opiskelijoiden haluaisin oppivan.
En
tosin ole koskaan opettanut kurssia, joka keskittyisi uskontokliseisiin. Eikä
sellaisiin keskittyviä kirjoja ole ollut pahemmin markkinoilla.
Nyt
tilanne on jossain määrin muuttunut. Kaksi pääosin yhdysvaltalaisten
tutkijoiden kontribuutioihin perustuvaa toimitettua teosta on ilmestynyt tämän
vuoden aikana: Stereotyping Religion:
Critiquing Clichés (toimittaneet Brad Stoddard ja Craig Martin 2017) ja Religion in Five Minutes (toimittaneet
Aaron W. Hughes ja Russell T. McCutcheon 2017). Teokset ovat keskenään
erilaisia, mutta niitä voi käyttää yhdessä.
Stereotyping erittelee ja kritisoi
kymmentä klisettä. Näitä ovat esimerkiksi ”uskonto on yksityisasia”, ”uskonnot
ovat väkivaltaisia”, ”ihmiset ovat moraalisia uskonnon ansiosta” ja ”kaikilla
on usko”.
Five minutes sisältää yli 80 lukua
(yhden luvun lukemiseen menee oletettavasti ”viisi minuuttia”). Ne perustuvat
(usein kliseiden avittamana muodostettuihin) kysymyksiin, joita yhdysvaltaiset
aloittelevat opiskelijat ovat esittäneet, joskin lopullinen kysymysten
valikointi on ollut toimittajien tehtävä. Kirjassa käsiteltäviä kysymyksiä ovat
esimerkiksi ”miten uskonto sai alkunsa?”, ”voiko urheilu olla uskonto?”, ”onko
kaikilla uskonnoilla pyhiä kirjoituksia?”, ”ovatko kaikki uskonnollisia?” ja
”voiko ihminen kuulua useampaan kuin yhteen uskontoon?”.
Poikkeuksellista
näissä on se, ettei lopultakaan ole tärkeää olla samaa mieltä kirjoittajien kaikkien
näkemysten kanssa. Vaikka olisikin eri mieltä, käsittely saa ajattelun liikkeelle.
Yhdessä
teokset pakottavat lukijansa pohtimaan, millaisia ennakkokäsityksiä uskontoon
ja uskonnon kategoriaan tulee liitettyä, mitkä niistä ovat kestäviä ja mitkä
kliseitä. Jonkin verran voi oppia myös siitä, ketkä erilaisista kliseistä
hyötyvät ja millä tavalla.
Olen
aina pitänyt tällaisia asioita kiinnostavampina ja tärkeämpinä kuin yksittäisen
uskontoperinteen opin, historian ja kehittymisen yksityiskohtien tuntemista.
Tällä en tarkoita, ettei molemmat olisi tärkeitä, mutta liian usein
uskontotieteellisestä osaamisesta tunnistetaan ja tunnustetaan vain
jälkimmäinen (erityisesti alan ulkopuolella).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti