Uskontotieteilijöiden kokoontumisajot Bernissä

Kesän konferenssikausi tuli avattua Euroopan uskontotieteen järjestön vuosittaisella tapahtumalla. Se järjestettiin tällä kerralla Bernissä, Sveitsissä. Tapahtuma on kiertänyt maasta toiseen, mutta Sveitsin se on kiertänyt ennen tätä vuotta. Itsellenikin tämä oli ensimmäinen matkani käkikellojen, juuston, suklaan ja Nespresson maahan.

Konferenssin teemana oli Multiple Religious Identities. Kuitenkin tällaisissa yleiskonferensseissa teeman seuraaminen on aika väljää. Osa esityksistä kosketteli sitä läheisesti, osa ei ollenkaan. Järjestäjien mukaan konferenssissa oli 561 osallistujaa ja 538 akateemista alustusta.

Omalta osaltani konferenssi alkoi järjestövelvoitteilla. Kolmivuotinen kauteni järjestön johtokunnassa tarkoittaa tapahtuman aloittamista neljän ja puolen tunnin kokouksella, jossa päätetään järjestön asioista. Sitä seurasi avajaisluento, jonka piti Reinhard Schulze. Yksi kiinnostava näkemys jäi mieleen. Schulze argumentoi, ettei kysymys persoonallisesta identiteetistä ollut esimodernina aikana relevantti samalla tavalla kuin modernina aikana. Esimerkiksi kysymys siitä, kuka on muslimi (tai onko joku muslimi), liittyi pääosin lainsäädännön alueelle. Tämän jälkeen oli tarjolla purtavaa ja juotavaa.

Illalla Sveitsi pelasi avausottelunsa Brasiliaa vastaan. Kansaa oli kokoontunut aukioille ja terasseille katsomaan peliä. Yölliset autojen tööttäykset kertoivat, että paikalliset olivat tyytyväisiä tasapeliin.

Ensimmäinen täysi konferenssipäivä alkoi paneelillani, jossa käsiteltiin uskonnottomuutta Euroopassa. Yksi esitelmä pohti Viron tilannetta ja oma alustukseni käsitteli Suomea. Kirjoitan Suomen tilanteesta enemmän sitten, kun saamme kollegojen kanssa tekstin valmiiksi. Tämä oli ensimmäinen versio, jota tullaan kehittelemään kesän lopulla pidemmälle. Virossa uskonnottomat ovat enemmistö, mutta heillä on yllättävän paljon kaikenlaisia käsityksiä, jotka menevät instituutioiden ulkopuolisen uskonnollisuuden alaan. Selväksi kuitenkin tuli se olettamus, että kansalliset ja alueelliset historiat ovat merkittäviä tekijöitä, jos haluamme ymmärtää uskonnottomuuden variaatioita.

Iltapäivällä oli toinen sessio, jossa pohdittiin ensiksi Puolan uskonnottomien tilannetta. Siellä uskonnottomat ovat marginaaliasemassa. Usein heidän uskonnottomuutensa tarkoittaa ”en ole katolilainen”. Buddhalaisuus on puolalaisten uskonnottomien suosikkiuskonto. Uuspakanallisuus tulee hyvänä kakkosena. Lopuksi kuulimme vielä etnografisen analyysin brittiläisistä uskonnottomista, joista moni vierailee katedraaleissa ja sytyttelee kynttilöitäkin, ollen jotain kristillisten uskonnollisten vieraiden ja turistien välimaastosta.

Sessioiden välissä Grace Davie piti luennon, jonka osasia on tullut kuultua aikaisemminkin. Olennaisesti jäi mieleen slogan, jonka mukaan puhumme yhä enemmän siitä mistä tiedämme vähemmän. Tämä tarkoittaa, että uskonto on esillä julkisuudessa, mediassa ja puheissamme pitkälti kasvavan monimuotoisuuden vuoksi, mutta samalla maallistuminen etenee tehden meistä yhä vähemmän lukutaitoisia mitä uskontoon tulee. Monimuotoisuus ja uskonnollisuuden heikkeneminen ovat selkeitä eurooppalaisia trendejä, mutta en ole varma, että uskonnollinen identiteetti on tae uskontolukutaidosta, kuten Davie näyttää olettavan.

Loppuillasta kuuntelin vielä neljä alustusta alkuperäiskansojen uskonnoista. Mieleen jäi erityisesti Bjørn Ola Tafjordin kommentti Väli-Amerikan Talamancoista, joille ”alkuperäisuskonto” tarkoitti heidän nykyistä Baha’i-uskontoaan. Heille tradiciones indigenas ei liittynyt mitenkään uskontoon. Tämän session jälkeen Milda Alisauskiene luennoi Itä-Euroopan ja Balkanin maiden uskontotilanteesta. Sitten oli aika siirtyä etiopialaiseen ravintolaan syömään ja sen jälkeen maistui tuoppi terassilla, jossa oli mahdollisuus katsoa Englannin peliä Tunisiaa vastaan.

Seuraavan aamun käytin lepäämiseen ja tuttujen tapaamiseen. Konferenssiohjelma jatkui mainiolla paneelilla, jossa käsiteltiin uskonnottomuutta ja ateismia muslimimaissa. Esitykset Indonesian, Turkin ja Egyptin tilanteista avasivat hienosti niitä vaaroja ja mahdollisuuksia, joita mediateknologiat tuovat mukanaan niille, jotka haluavat ilmaista julkisesti ateisminsa. Tästä sain paljon ideoita ja esimerkkejä ateismia ja internetiä käsittelevään artikkeliin, jonka olen luvannut kirjoittaa.

Päivä jatkui järjestön yleiskokouksella, johon tuli osallistuttua. Siellä esiteltiin tulevien vuosien konferenssipaikkoja. Ensi vuonna tapahtuma on Tartossa. Siitä siirryttiin opastetulle Bernin vanhan kaupungin kierrokselle. Sen jälkeen alkoi barbeque, josta halukkaat siirtyivät läheiseen baariin tanssimaan ja jatkamaan turisemista. Akateemiset eivät tarvitse paljon ohjelmaa – kunhan on seuraa, ruokaa, juomaa ja tila, jossa hengailla, niin ihmisillä ei tunnu käyvän aika pitkäksi.

Seuraava päivä alkoi osaltani henkisyys-paneelilla, jossa oli neljä alustusta. Siitä siirryin seuraavaan paneeliin, jossa Pew Research Centerin numeroidenmurskaaja Conrad Hackett löi lukuja tiskiin uskonnollisten tuplaidentiteettien harvinaisuudesta. Linda Woodhead käsitteli brittikontekstia valikoitujen kyselyaineistojen avulla, mutta se oli pääosin tuttua, joten kiinnostavin muistutus koski ”monouskonnollisia identiteettejä”. Woodhead painotti, etteivät monouskonnolliset identiteetit ole mitenkään luonnollisempia kuin muutkaan. Ne ovat relevantteja, koska yhteiskunta tukee niitä. Ne ovat siis käyttökelpoisia ihmisille. Tämä on Woodheadin mukaan rakoilemassa, mutta ei kadonnut.

Illan viimeisessä sessiossa käytiin läpi uskonnottomien käsityksiä useissa eri lokaatioissa ja erilaisten teoreettisten viitekehysten kautta. Jesse Bering alusti uskonnottomien kuolemanjälkeisyyteen liittyvistä käsityksistä psykologisesta näkökulmasta. Niitä on, uskokaa pois. Sara Rahmani kertoi mindfulness-etnografiastaan ja David Herbert johdatteli kuulijat tuoreen tutkimushankkeen pariin, jossa uskonnottomuutta tarkastellaan muistaakseni kuudessa eri maassa. Hän korosti, että uskonnon näkyvyydellä näyttäisi olevan jonkin verran vaikutusta uskonnottomuuden julkisten ilmausten voimistumiseen.

Viimeinen konferenssipäivä jäi väliin, koska lentokentälle tuli lähdettyä sen verran aikaisin. Tämänkertainen EASR-konferenssi koostui kolmesta elementistä: 1) järjestöasiat, 2) paneelien sisällöt ja 3) vapaa ajatustenvaihto kollegojen kanssa. Ensimmäinen on tavallaan velvollisuuteni tässä tilanteessa. Kokouksissakin oppii asioita, vaikka ne voivat olla myös puuduttavia. Toinen oli tällä kerralla yllättävänkin antoisaa, koska keskityin uskonnottomuuden teemaan. Sain ideoita tuleviin teksteihin. Kolmas kasvaa yhä suurempaan rooliin. Kyse ei ole vain tuttujen kanssa hengailusta, vaan monipuolisesta ajatustenvaihdosta – siitä, millaista uskontotiede on eri maissa ja yliopistoissa; siitä, mihin ala on menossa ja siitä, millaisia tutkimuksellisia ja opetuksellisia yhteistyömuotoja voitaisiin kehittää.