torstai 31. heinäkuuta 2008

Suomettuminen ja sensuuri

Willy Brandtin idänpolitiikasta huolestunut Länsi-Saksan konservatiivilehdistö alkoi 1970-luvun alussa varoitusmielessä viljellä termiä ”Finnlandisierung”, jolla viitattiin Moskovan vaikutusvaltaan toisen maan sisäisissä asioissa. (Kuvassa Kekkonen ja Willy Brandt 1960-luvulla.) Suomessa politiikan historiasta kiinnostuneet ammattilaiset ja amatöörit ovat kirjoittaneet hyllymetreittäin suomettumisesta ja siihen liittyvästä itsesensuurista. Oikeistopoliitikot käyttävät sitä edelleen, jos tulee tarvetta kaivaa menneisyydestä varoittavia esimerkkejä. Itse en ole ollut alkuunkaan kiinnostunut pohtimaan aihetta pöhöttyneen äijäsivistyneistön kanssa.

Mistä tämä tuli mieleeni? Lukiessani Mikko Saarelan alkusanoja musiikkisensuuria käsittelevässä Marie Korpen toimittamassa teoksessa ”Ampukaa artisti!” jäin pohtimaan suomettumisen ja sensuurin suhdetta. Musiikkisensuuria on ollut ja on edelleen Suomessa, mutta suomettumisen aikaa, jolla viitataan suunnilleen vuosiin 1968–1982, pidetään erityisen sensuuriherkkänä kautena. Saarela kirjoittaa:

”Omat muistoni ajalta eivät kuitenkaan aina tue moista käsitystä. Pahimpaan suomettumisen aikaan kirjoitin mm. säeparin: ’On erehtymättömyyttä meillä melko valikoima / on YYA, UKK sekä Imatran voima’. Laulu soi suomettuneessa radiossamme melkein kyllästymiseen asti!”

Säepari on Eppu Normaalin kappaleesta Suomi-ilmiö. Siinä suomittiin erityisesti ydinvoimaan luottavaa politiikkaa, jonka mukaan riskit ovat kaikkialla muualla paitsi Suomessa. Huomatkaa muuten se, että radiolla Saarela tarkoittaa kansallista Yleisradiota eikä mitään kaupallisia kanavaformaatteja.

Suomettuminen on myös sivistyneiden ulkomaisten tiedossa. Oman käsitykseni mukaan ihmiset kuitenkin ymmärtävät sen vaikutusalan väärin. Todistusaineistoksi minulla on vain yksi anekdootti.

Eräässä konferenssissa Kööpenhaminassa illallistin saksalaisen professorin, Hartmut Lehmannin ja hänen vaimonsa kanssa. Sivumennen sanoen he ovat ainoat tapaamani ihmiset, jotka ovat olleet Saksassa ja vieläpä Berliinissä toisen maailmansodan aikaan. Se on kuitenkin toinen aihe.

Tapaksien maistelun lomassa Lehmann rinnasti Suomen ”suomettumisen” aikaisen tilanteen Baltian maihin. Hän ehdotti, että vaikka Suomi oli virallisesti itsenäinen, käytännössä, ainakaan julkisen ilmapiirin tasolla, tilanne ei paljoakaan poikennut Virosta, Latviasta ja Liettuasta.

Vastasin Hartmutille, että tutkiessani Helsingin Sanomia tällaiseen käsitykseen ei voi päätyä. Suomettuminen ilmeisesti rajoittui korkean tason poliitikkojen julkisiin lausuntoihin. Maan suurimman ja merkittävimmän sanomalehden pääkirjoitukset olivat täynnä avoimesti kommunismin ja Neuvostoliiton vastaisia lausuntoja. Tämä oli professorin ja hänen vaimonsa mielestä yllättävää ja kiinnostavaa.

Sanomalehden tutkailu vastaa Mikko Saarelan käsitystä. Mutta silti suomettumista pidetään sensuuriherkkänä aikana ja silti luultavasti Lehmanninkin pitämät ennakko-oletukset ovat hyvin yleisiä. Suomettumisesta ei pitäisikään tehdä yhden ajan kattavaa termiä, mikäli se kohdentuu ensisijaisesti poliitikkojen itsesensuuriin. Todellisuus oli monimuotoisempi, vaikka Sleepy Sleepersien ”Karjala takaisin” muuttuikin muotoon ”Takaisin Karjalaan”.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heissan Teemu, ja terveiset Lontoosta, josta johtuu taa mun tekstin kirjoitusasu. Justiin viikolla kirjoittelin Karjala-takaisin teemasta, ja sanoisin, etta suomalaisen politiikan suomettuminen alkoi jo ennen Pariisin rauhansopimusta. Todisteena Paasikiven neuvottelut Tukholmassa jatkosodan aikana madame Kollontain (menikohan toi kirjoitusasu nyt sinnepainkaan, anyway) kanssa. Suomi oli ulkopolitiikassaan silloin niin sekaisin ja rahmallaan itaan kuin olla ja voi, vaikka kavi hyokkayssotaa - tai kaytetaan nyt sita suomettajien ulkopolitiikkaan tuomaa sanaa erillissota - itanaapuriaan vastaan. Mutta juu, lehdisto kylla eli jo tuolloin aika aktiivisesti ja kirjoitti.
Mutta siis, kiinnostavaa taa suomettuminen on, kerta kaikiaan. Odottelen itse huomista lentoa takaisin suomeen, et paasen lukemaan aiheesta vahan lisaa.

Koska muutes lentelet itse takaisin Leedsiin? Musta tais tulla jyvaskylalainen, silla sain jatkoja yliopistolla. Viikonlopuksi vaan kun paasis pois kaupungista, siella on suudenhulluusajot.

t. oufinger.blogspot.com

Juri kirjoitti...

Suomihan oli täynnä neuvostovastaista kamaa 70-80-luvuilla. Isotkin kustantajat julkaisivat paljon jännäreitä ja tietokirjojakin, joissa neuvostokommunistit olivat kaiken pahan alku ja juuri. Ne lehdet, jotka julkaisivat esim. APN:n kolumnistien (tai huomioitsijoiden, kuten muistan lehdissä lukeneen) tekstejä, olivat pieniä vasemmistolehtiä, joilla ei todennäköisesti ollut paljonkaan lukijoita, esim. Satakunnan Työ, porilainen lehti, jossa isäni oli töissä. Tarkoitan siis sitä, että neuvostonäkökulmalla ei aina oikeasti ollut kovin suurta painoarvoa.

Suomettuminen ei näkynyt myöskään koulunpihalla, jossa sai turpiinsa, jos tiedettiin, että on vasemmistolaisesta perheestä. Pari opettajaa kertoi ihan avoimesti juttuja, jotka olisi virallisella taholla leimattu neuvostovastaisiksi.

Jokin aika sitten katselin kirpparilla lukematonta kappaletta Brezhnevin suomennettuja muistelmia (nyt harmittaa etten ostanut), joihin esipuheen oli kirjoittanut Per Sundbäck... On ilmeisesti niin että suomettuminen koski vain huippupoliitikkoja.

Teemu Taira kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Näin kai tämä blogi parhaimmillaan toimii - saa jotain lisävalaistusta aiheisiin, joista osaa esittää vain arvailuja.

Ehkä tämä onkin aika mielenkiintoinen aihe. Ulkopolitiikasta minä en tiedä paljoakaan, mutta on hauskaa saada Helsingin Sanomia tutkimalla jonkinlainen tulokulma suomettumiseen.

Samalla muistui mieleen, että "Tintti neuvostojen maassa" vapautui sensuurista vasta 1986. Sensuuri taisi olla melko valikoivaa.

Outille onnea töiden jatkumisesta; näyttää töitä sinullekin jatkuvasti olevan, vaikka joskus niistä tietää viime hetkellä. Minä olen vielä pari päivää vaille kuukauden Suomessa ja sitten goodbye toistaiseksi. Saatan tulla takaisinkin joskus.

Jurille: arvelinkin, että vasemmistokasvatuksen saaneella kirjatoukalle voisi olla jotain valaistusta ja esimerkkejä. Hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on kaikkein huvittavinta, että Karjalan Liiton toimintakin näyttäytyi varsinki 1950-luvun kontekstissa suorastaan radikaalilta. Ne avoimesti hyökkäilivät suomettajia vastaan, kun omaa aatettaan kerran ajoivat. Siina sai kyytiä Paasikivi, Kekkonen ja moni moni muu. No, nyt vissiin radikaaleja ovat nää aluepaluttajat.
No, mä alan kattoa leffaa, et ei tän kummempaa tällä kertaa..
oufinger.blogspot.com