Sekulaarin elämän käyttöohje

Vuonna 1978 julkaistiin Georges Perecin teos Elämä käyttöohje. En ole lukenut sitä, vaikka monesti olen sitä hypistellyt alelaarilla. Sen sijaan luin yhdenlaisen sekulaarin elämän käyttöohjeen. Siinä kerrotaan, miten uskonnottomat ihmiset jäsentävät elämän suuria ja pieniäkin kysymyksiä aina moraalista kuolemanpelkoon ja lasten kasvattamiseen Sen on kirjoittanut yhdysvaltalainen sosiologi Phil Zuckerman.

Olen kirjoittanut tällä foorumilla parista Zuckermanin aikaisemmasta akateemisesta teoksesta. Living the Secular Life: New Answers to Old Questions (2014) poikkeaa niistä kolmella merkittävällä tavalla. Vaikka aikaisemmatkin teokset ovat helppolukuisia, tämä on kirjoitettu laajalle yleisölle. Vaikka Zuckerman ei ole piilotellut aikaisemmissakaan teoksissa pro-sekulaaria kantaansa, tässä se on mukana eksplisiittisesti. Lisäksi Zuckerman kirjoittaa itsestään ja perheestään, heidän sekulaariudestaan tai uskonnottomuudestaan erittäin paljon enemmän kuin missään aikaisemmassa teoksessaan.

Teos ei ole uskonnonvastainen mutta se väittää, että uskonnoton, sekulaari elämä on paitsi mahdollinen myös monin osin parempi kuin uskonnollinen. Silti kyse ei ole provokatiivisesta pamfletista vaan monitahoisesti argumentoidusta populaaritieteellisestä teoksesta, joka syntetisoi erinomaisesti erityisesti yhdysvaltaista ateismia koskevan tutkimustiedon yksiin kansiin. Sen normatiivisen puolen oivallus on siinä, ettei uskontoa vastaan tarvitse argumentoida sen kummemmin, kun on mahdollista vyöryttää todistusaineistoa siitä, että ilman uskontoa pärjäilee elämässä hyvin – on kyse sitten moraalista, merkityksestä, yhteisöllisyydestä, koettelemuksista, kuolemanpelosta tai lasten kasvatuksesta.

Sekulaarin elämän kuvaus perustuu kahdenlaiseen aineistoon. Zuckerman on haastatellut uskonnottomia, joiden tarinat ja ratkaisut erilaisiin asioihin kerrotaan kirjassa. Tätä täydentää suuri määrä tilastotietoa, erityisesti yhdysvalloista. Edelliset toimivat hyvin, jos sietää Zuckermanin kirjoitustyyliä. Jälkimmäiset tarjoavat selkeän paketin siitä, mitä uskonnottomuudesta tiedetään sosiologisesti. Ilman niitä teos jäisi yksilöiden tarinoiden ja anekdoottien varaan. Nyt kokonaisuus on tasapainoinen. Välillä tosin harmittaa populaaritieteellisille teoksille tyypillinen kitsaus yksityiskohdissa: tilastoiden nyanssit pitää kaivaa esiin alkuperäislähteistä.

Zuckerman ei ole mikään korkealentoinen teoreetikko. Sen sijaan hän luottaa tilastollisiin korrelaatioihin. Riittää, että tilastot osoittavat sekulaarien ihmisten ja verrattain uskonnottomien yhteiskuntien pärjäilevän hyvin, lukuun ottamatta kahta seikkaa: uskonnottomat ihmiset ovat passiivisempia hyväntekeväisyyteen lahjoittamisessa; verrattain uskonnottomissa yhteiskunnissa on itsemurhat ovat yleisempiä. Kaikilla muilla yleisillä hyvinvoinnin mittareilla uskonnottomat menestyvät hyvin.

Silti Zuckerman ottaa kantaa muutamiinkin teoreettisempiin keskusteluihin. Hän esimerkiksi korostaa, että uskonnon myönteisten mielenterveysvaikutusten merkitys katoaa, kun uskonnollisesti aktiiviset ovat sekulaarissa elinpiirissä. Toisin sanoen ihmiset voivat paremmin silloin kun he toimivat ja ajattelevat samoin kuin muut ihmiset. 

Lisäksi Zuckerman kritisoi mielestäni oikeutetusti niitä tutkijoita, joiden mukaan uskonto (tai teismi) on jotenkin luonnollisempaa kuin uskonnottomuus (tai ateismi). Hän toteaa Geertziä ja Markússonia seuraten, että uskonto ja uskonnottomuus ovat luonnollisia. Ateismissa täytyy ehkä estää taipumustamme intuitionvastaiseen ajatteluun ja teismissä samaa taipumusta täytyy työstää pidemmälle, mutta tämä ei tee kummastakaan ”luonnotonta”.

Oikeastaan suurin vastalauseeni Zuckermanin teokseen on siinä, että hän nimittää  ohimennen Ayaan Hirsi Alin yhdeksi sekulaareista sankareistaan kuvatessaan, miten sekulaarius on hänen identiteetilleen tärkeä asia (useimmille uskonnottomuus on heidän identiteettinsä kannalta sivuseikka). Itse pidän Ayaan Hirsi Alia konservatiivisena oikeistopopulistina ja karkeana uskontokriitikkona – juuri sellaisena, jota vastaan Zuckerman itse kirjoittaa.

Zuckerman on minulle tuttu muutenkin kuin kirjoista. Hän vieraili vuonna 2012 Turussa Donner Instituutin avustuksella järjestämässäni ateismia käsittelevässä tapahtumassa. Hänen Suomen visiittinsä mainitaan yhdellä lauseella kirjassa, osana osiota, jossa hän käsittelee kuolemanpelkoa.

Tutkimusta Zuckerman on tehnyt myös Tanskassa ja Ruotsissa, mutta Living the Secular Life on kohdennettu ensisijaisesti amerikkalaiselle lukijalle. Muutkin saavat siitä paljon irti, vähintään vetäviä yksilötarinoita ja käsityksen siitä, mitä uskonnottomista tiedetään tilastojen avulla.

Mainostetaan vielä tuoretta Jyväskylän ylioppilaslehden ateismia ja uskonnottomuutta käsittelevää juttua, johon minua haastateltiin. Se löytyy täältä:

http://www.jylkkari.fi/2016/04/jumalaton-tarina/