Uskonnottomien keskinäiset erot Suomessa

Blogin kirjoittamisessa on ollut nyt noin kuukauden tauko. Tähän on kaksi syytä. Merkittävin niistä koskee työkiireitä. Opetusta on paljon tässä periodissa ja sen lisäksi on ollut paljon arviointitehtäviä. Toinen syy on vastaväittäjänä toimiminen Janne Kontalan väitöskirjassa Emerging Non-religious Worldview Prototypes: A Faith-Q-sort-study of Finnish Group-affiliates (2016). Se tarkastettiin Åbo Akademissa marraskuun lopulla.

Kontalan tutkimus käsittelee niitä suomalaisia uskonnottomia, joilla on jonkinlainen suhde uskonnottomien organisaatioihin, erityisesti vapaa-ajattelijoihin mutta myös muihin. Tutkimuksen 77 informanttia eivät ole kaikki jäseniä tai aktiiveja järjestöissä, mutta heillä on jokin side, esimerkiksi jäsenyys sähköpostilistoilla.

Työn ideana oli tutkia uskonnottomien maailmankuvallisia prototyyppejä käyttämällä uskonnollisuuden tutkimiseen kehitettyä faith-q-lajittelua. Menetelmä toimii niin, että osallistuja lajittelee 101 väittämää keskinäiseen järjestykseen (esimerkiksi -4 täysin epäsopiva ja +4 täysin sopiva). Samalla informantti haastatellaan, jotta saadaan selville, miten hän ymmärtää väittämät ja mitä muuta hänellä on sanottavana aiheesta.

Menetelmän avulla voidaan rakentaa vastaajista prototyyppejä. Yksikään yksilö ei välttämättä vastaa prototyyppejä täydellisesti, mutta vastausten avulla rakennetut prototyypit kertovat eroista koko vastaajajoukon sisällä.

Kontala rakentaa kolme prototyyppiä, joita hän kutsuu maailmankuva-prototyypeiksi. Ne kääntyvät huonosti suomeen kieleen, joten laitan englanninkieliset sulkeisiin. Ensimmäinen on nimeltään ”tyytyväinen altruisti” (”content altruist”), joka suhtautuu uskontoon maltillisen varauksellisesti ja pyrkii toiminnassaan rakentamaan kaikille parempaa maailmaa. Toinen on ”kokemuksellisesti henkinen” (”experientially spiritual”), etsijä, joka löytää innoitustaan esimerkiksi buddhalaisuudesta ja mietiskelystä. Kolmas on ”yhteisöllisesti uskonnonvastainen” (”communally irreligious”), joka hakeutuu uskontokriittiseen yhteisöön. Tutkimuksessa näitä kuvataan tietenkin paljon laajemmin.

Tulokset eivät koske koko uskonnottomuuden kenttää Suomessa, vaan järjestöihin sidoksissa olevia ihmisiä. Näistä piirtyy esiin eroja, mutta erot ovat varsin pieniä (yleensä 1 eli esim. -1 ja -2). Eroissa on kuitenkin systemaattisuutta: kun väittämissä on sana ”uskonnollinen” tai ”henkinen”, siihen suhtautuminen on järjestelmällisesti myönteisintä ”kokemuksellisesti henkisten” prototyypissä ja kielteisintä ”yhteisöllisesti uskonnonvastaisilla”.

Prototyyppien rakentamisen lisäksi tutkimus tarjoaa yleistä tietoa taustoista ja sosiaalisista muuttujista. Nämä tuovat vahvistusta sille, mikä suunnilleen on ollut tiedossa. Uskonnottomien järjestöihin osallistuvat ovat Suomessa enimmäkseen keski-ikäisiä, yli sadantuhannen asukkaan kaupungeissa asustelevia miehiä. Suurin osa tähän osallistuneista oli vapaa-ajattelijoita. Heidän joukossa ateisti oli suosituin nimike, kun taas humanistiliiton toimijat pitivät uskonnotonta kuvaavampana terminä.

Syitä aktivismille oli useita. Moni toisti järjestöjen virallista mantraa katsomusten tasa-arvoisuudesta sekä kirkon ja valtion selvemmän erottamisen tärkeydestä. Lisäksi oli persoonallisia kuvauksia vaikkapa Dawkinsin tai vaikkapa Valtaojan ja Enqvistin merkityksestä ja kesän 2009 bussikampanjasta. Muutamilla syynä olivat kaverit, joiden vanavedessä mentiin mukaan toimintaan. Järjestöjen välillä valinta oli joillekin helppo: pienemmillä paikkakunnilla ei aina ole muuta vaihtoehtoa kuin vapaa-ajattelijat.

Haastatteluista näkyy myös erityisesti vapaa-ajattelijoiden viime vuosien pyrkimys päästä pois vasemmistolaisesta leimasta. Se, missä määrin järjestöstä on tullut uskonnottomien oikeistolaisten insinöörien kokoontumispaikka, vai onko kyse ensisijaisesti uuden imagon rakentamisesta, jää tulevien tutkimusten vastattaviksi.

Yksi seikka uskonnottomien kirjossa ihmetyttää. Se liittyy kokemuksellisesti henkisten prototyyppiin. Miksi ihmiset, joita kiinnostaa buddhalaisuus ja mietiskely ja jotka ovat minimaalisesti kriittisiä monoteistisia uskontoinstituutioita kohtaan, tuntevat vetoa uskonnottomien järjestöihin? Eikö tässä ole suuri kognitiivisen dissonanssin vaara? Tutkimus ei vastaa tähän, mutta siitä käy ilmi, että prototyyppien mukaan jaoteltuna juuri kokemuksellisesti henkisiä oli vapaa-ajattelijoissa huomattavasti vähemmän kuin muiden prototyyppien mukaisia vastaajia. Ehkä he ovatkin vain sähköpostilistoilla ja halusivat olla mukana tutkimuksessa. Mene ja tiedä.

Kuten kaikista tutkimuksista, myös tästä voidaan nostaa esiin kriittisiä kysymyksiä. Mainitsen tässä kolme.

Ensinnäkin voidaan kysyä, tarvitaanko laajasti kommentoitua ja kritisoituakin maailmankatsomuksen käsitettä tässä, jos sen operationalisointi on suoraan riippuvainen fqs-menetelmän väittämistä. Ilmeisesti ei ole mitenkään tavallista kutsua q-menetelmän tuloksia maailmankatsomuksiksi. Toki näin voidaan tehdä, ja luoda siten mahdollisia keskusteluyhteyksiä maailmankatsomuksista käytävään keskusteluun. Samalla kuitenkin voidaan kysyä, eivätkö uskonnottomat ole jotain enemmän kuin fqs-menetelmän kautta muodostettuja katsomuksia. Voi olla, että uskonnottomista piirtyisi esiin toisenlaisia maailmankatsomuksia, jos q-menetelmän sijaan haastateltaisiin ja keskityttäisiin vaikkapa arvoihin eikä uskonnollisuutta koskeviin väittämiin.

Toiseksi voidaan kysyä, miten juuri uskonnollisuuden tarkasteluun kehitetty faith-q -lajitelma sopii uskonnottomuuden tarkasteluun. On totta, etteivät kaikki väittämät ole vain uskonnollisuutta mittaavia, mutta yksi informantti päätti jättää leikin kesken, koska väittämät keskittyivät uskontoon. Millaisia tuloksia saataisiin, jos väittämät rakennettaisiin nimenomaan uskonnottomuutta eikä uskonnollisuutta silmällä pitäen? Näin tietenkin olisi vähemmän suoraa vertailumahdollisuutta niihin tutkimuksiin, joissa on käytetty samoja väitteitä. Kontalan tutkimus ei kuitenkaan hyödynnä tätä vertailumahdollisuutta. Itse en osaa sanoa, olisiko se ollut käytännössä hyödyllistä tai edes mahdollista.

Kolmanneksi voidaan kysyä, miksi prototyypit ovat Suomessa sellaisia kuin ovat. Tähän kysymykseen Kontalan tutkimus ei vastaa. En usko, että vastaus olisi helppo ja vapaa kaikenlaisesta spekulaatiosta, mutta lukijana olisin ollut erittäin kiinnostunut myös tämän käsittelystä.

Kokonaisuutena Kontalan tutkimus on onnistunut ja erittäin tervetullut lisä suomalaisen uskonnottomuuden tutkimukseen, sillä sen avulla piirtyy esiin uskonnottomien yhtäläisyyksiä ja eroja Suomessa. Se on luettavissa ja ladattavissa verkosta, täältä:

http://www.doria.fi/handle/10024/125841