Mediatutkimusta kilokaupalla

Joulun ajan lukuprojektini oli seuraavanlainen. Kerätään hyllystä ja lattialta lukematta jääneitä suomalaista mediaa käsitteleviä kirjoja.

Ensimmäisenä listalla oli Anu Kantolan toimittama Hetken hallitsijat. Julkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa (2011). Teos käsittelee suomalaisia mediaskandaaleja, joiden keskiössä ovat yleensä poliitikot ja toisinaan talouseliitti. Ajatuksellisesti teosta jäsentää käsitys julkisuuden ja yhteiskunnan notkistumisesta. Tämä tarkoittaa muutosta kiinteästä modernista ja julkisuudesta uuteen tilanteeseen; se saa alkunsa 1960-luvun lopulla, ottaa vähän takapakkia 1970-luvulla ja vahvistuu taas 1980-luvulta alkaen saavuttaen hallitsevan tyylin aseman nykyaikana.

Notkeassa muodossa tai vaiheessa julkisuus muuttuu nopeammaksi, markkinavetoisemmaksi ja räväkämmäksi, eivätkä johtajat kykene enää kontrolloimaan omaa julkisuuskuvaansa. Yksityiselämä tulee keskiöön, eikä rajaa yksityisen ja julkisen välillä ole enää helppo tehdä – molemmista kirjoitetaan, jos se myy, ja molempia tarjotaan julkisuuteen, jos se toimii.

Skandaali on esimerkki notkeasta julkisuudesta. Suhde skandaaleihin on ambivalentti. Yhtäältä skandaalit osoittavat, että demokratia toimii, kun läpinäkyvyys kasvaa. Toisaalta skandaaleja etsitään aktiivisesti ja jopa luodaan, koska niillä myydään tuotetta. Teos käy läpi julkisuuden ja yhteiskunnankin muutosta skandaalien kautta, joten se toimii hyvänä sukelluksena suomalaisen yhteiskunnan menneisiin vuosikymmeniin.

Edellä sanottu koskee kirjan kahta ensimmäistä lukua. Sen jälkeen tulee vaalirahaskandaalia perusteellisemmin käsittelevä osio, jota seuraa politiikkojen haastatteluihin ankkuroituva kuvaus politiikan tai oikeastaan poliitikkojen muutoksista (korkean modernin poliitikoista notkean modernin nopeakäänteiseen ja mediatisoituneeseen tilanteeseen). Sen jälkeen keskitytään journalisteihin haastattelujen avulla ja lopussa vielä pohditaan kansalaisuutta.

Kokonaisuus on temaattisesti laaja, ehkä liiankin laaja, jotta vältyttäisiin lavealla pensselillä maalaamiselta. Samalla teos on erittäin hyödyllinen ja mielenkiintoinen katsaus viime vuosikymmenten julkisuuteen. Kaikkea pyritään jäsentämään kiinteän ja notkean modernin metaforien avulla. Väliin laitetaan useimmiten vielä notkistuva moderni. Jos jaotteluja ei ota aivan kirjaimellisesti, niin ne auttavat jäsentämään suuria linjoja.

Yksi asia ärsyttää lievästi. Kirjassa on haastateltu kymmeniä poliitikkoja ja toimittajia, mutta menetelmälliset pohdinnat loistavat poissaolollaan. Ehkä tämä on kustantajan toive tai ehkä kirjoittajat ovat itse ajatelleet, etteivät lukijat ansaitse tietää, miten esimerkiksi haastatteluaineisto on koottu, millä perusteella haastateltavat on valikoitu, ketä on haastateltu, mitä on kysytty, miten pitkään haastattelut kestivät, miten niitä on analysoitu ja niin edelleen. Lisäksi vaikuttaa siltä, että haastatteluaineisto on alikäytetty. Sen tuottama anti on melko vähäistä verrattuna siihen, mitä kuvittelen sen mahdollisuuksiksi. Nyt ne lähinnä elävöittävät ja tukevat muuten vahvaa ja oivaltavaa narratiivia julkisen elämän muutoksista.

Uskontotieteilijän kannalta on kiinnostavaa, että kirjassa on mainittu täsmälleen yksi uskontoaiheinen skandaali – ”Pettäjäpiispa”. Se tapahtui vuonna 2005 ja koski silloista Turun arkkihiippakunnan piispaa Ilkka Kantolaa. Sitäkään ei käsitellä. Ehkä Suomessa ei pahemmin ole uskontoaiheisia suuren mittakaavan skandaaleja, vaikka mediassa uutisoidaankin silloin tällöin humalassa toilailleista papeista.

En laskenut, mutta näyttää siltä, että poliitikkoihin kohdentuvien skandaalien keskiössä on todennäköisimmin keskustan tai kokoomuksen edustaja (hieman useammin kuin satunnaisesti myös SDP). Kukin voi miettiä, onko kyse ”punavihreän” median ajojahdista kunniallisia keskustalaisia ja kokoomuslaisia kohtaan vai siitä, että käsitys oikeasta toiminnasta on näiden puolueiden edustajilla muita todennäköisemmin omanlainen. Tai ehkä on vain niin, että eniten vallassa olleet puolueet näkyvät myös skandaaleissa. Tätäkin aihetta teoksessa oltaisiin voitu pohtia tai ainakin minä olisin ollut kiinnostunut tästä kysymyksestä.

Kirjoittelen muista jouluna pinotuista mediatutkimuksellisista teoksista myöhemmin, jos inspiroidun. Ensin pitää kuitenkin saada ne luettua, sillä joulu oli tänä vuonna lyhyt. Lisäksi hyvän projektin keskeytti joulupukin tuoma romaani.