Suomen nuoret jihadistit

Viime vuonna ilmestyi Kristiina Koivusen kirjoittama Suomen nuoret jihadistit (2016). Sen aihepiiri on niin tärkeä ja kiinnostava, että odotukset ja toiveet olivat korkealla, kun vihdoin päätin lukea sen. En halua lytätä teosta, mutta kohteliaasti sanottuna aihepiirissä on vielä paljon selvitettävää niille, jotka haluavat tehdä tutkimusta fokusoidusti ja ajan kanssa.

Koivunen on kokenut toimittaja, tietokirjailija ja sosiaalityöntekijä, joka on tuottanut paljon kiinnostavaa materiaalia. Lähtökohtien pitäisi siis olla kunnossa. Mielikuvani kirjasta oli se, että siinä olisi haastateltu suomalaisia nuoria, jotka ovat harkinneet liittymistä Isis-järjestöön, liittyneet siihen tai eronneet siitä. Tämä mielikuva oli täysin väärä; aineistona ei ole mitään näistä. Sen sijaan on haastateltu viranomaisia ja sekalaista joukkoa muslimeja Pohjoismaissa.

Takakansi lupaa paljon: ”Lähes 100 ihmistä on lähtenyt Suomesta Syyriaan taistelemaan Isisin riveissä. Keitä he ovat, ja miksi he lähtivät? Onko syynä se, että lähiössä asuvia maahanmuuttajia – ja heidän Suomessa syntyneitä lapsiaan – kohdellaan maassamme muukalaisina, toisen luokan kansalaisina.” Teos ei vastaa kunnolla yhteenkään näistä kysymyksistä. Sen sijaan se käsittelee aihepiiriä todella laajalla pensselillä. Teos sisältää pääasiallisen kohteensa lisäksi paljon pirstalemaista informaatiota islamista yleensä ja radikalisoitumisesta Euroopan eri maissa. Mieleeni hiipii Johnny Rottenin tunnettu lausahdus: ”Ever get the feeling you’ve been cheated?”

Kirjan lopussa tekijä kertoo, ettei tavoittanut Isisiin lähteneitä, sieltä palanneita tai heidän omaisia. Eikä kukaan muukaan suostunut myöntämään, että tuntisi ketään lähtenyttä. Minusta tämä olisi ollut parasta kertoa esipuheessa.

  

Se, että teos ei käsittele kuin pintapuolisesti sitä, mitä sen pitäisi käsitellä, on suurin ongelma. Sen lisäksi se on kasattu aivan liian nopeasti. Kieli on välillä yllättävän huonoa ja sisällössä on ristiriitaisuuksia. On ehkä vain kyseenlaista kutsua fatwaa kuolemantuomioksi tekstissä, vaikka se on sanastossa selitetty korrektimmin uskonoppineen kannanotoksi, mutta suoranainen virhe on se, että annetaan kaksi eri tietoa muslimien prosentuaalisesta määrästä Suomessa (0,8% s. 49 ja 1,3% s. 63). Teoksessa myös väitetään, että uskonnonopetus on Suomessa tunnustuksellista, mikä ei käsitteellisesti ja virallisesti pidä paikkaansa (se voi olla sitä joskus käytännössä). Tekijä peräänkuuluttaa käsitteellistä tarkkuutta esimerkiksi erotellessaan uusfasismin ja oikeistopopulismin, mutta kirjoittaa samalla sujuvasti suvakeista.

Pienet virheet eivät haittaa minua, jos teoksessa on muuten riittävän osaava ote. Se, mikä kuitenkin erottaa tämän tietokirjan tutkimuksellisesta tekstistä, tiivistyy haastattelujen käyttöön. Tekijä ei pohdi alkuunkaan, miksi haastateltavat puhuvat kuten puhuvat tai mikä osa on mahdollisesti totta. Nyt äänensä saavat kuuluviin erilaiset toimijat. Moni tuntuisi puhuvat lähinnä strategisesti omien intressiensä pohjalta, mutta tätä ulottuvuutta ei pohdita.

Kaikesta huolimatta teos kannattaa lukea. Siitä vain on poimittava kiinnostavat ja tärkeät huomiot itse. Jos ei muualta saa tietoa, niin ainakin tästä selviää se, että lähtijöitä Suomesta on ollut vuoden 2015 loppuun mennessä ainakin 70 – ehkä sata – aikuista. Suurin ikäryhmä on 21–25-vuotiaat. Lähtijöissä on myös perheitä, ja siksi lapsia. Noin viidennes on naisia. Osa lähtijöistä on kantasuomalaisia, mutta emme tiedä, kuinka suuri osa. Ainakin 20 lähtijää on palannut takaisin.

Radikalisoituminen tapahtuu usein netissä. Moskeijat eivät ole ensisijaisia, mutta niilläkin on osansa, jos moskeijoissa on radikaaleja saarnaajia. Ulkopuolisuuden tunne lisää kiinnostusta radikalisoitumiseen, samoin kuin objektiivinen yhteiskunnallinen ulkopuolisuus (esimerkiksi maahanmuuttajien korkea työttömyys). Tosin kaikki Isisiin liittyvät eivät ole syrjäytyneitä. Suomi ei ole syy kaikkeen; myös se, että toinen kotimaa on sodassa, saa jotkut lähtemään. Verrattain iso rooli saattaa olla myös sillä, että värväysstrategioissaan Isis hyödyntää toimintaelokuvien ja -pelien estetiikkaa ja saa näyttämään itsensä vahvemmalta kuin onkaan.

Isisiin liittyneistä ja sieltä lähteneistä on olemassa melko paljon erilaisia kansainvälisiä artikkeleita ja raportteja. Samoin värväysstrategioista on saatu palanneiden kertomusten lisäksi tietoa tutkivan journalismin avulla. Esimerkiksi ranskalaisen toimittajan Anna Erellen (salanimi) In the Skin of a Jihadist (2015) käsittelee aihetta. Sitä(kään) ei mainita Koivusen teoksessa.

Suomalaisista Isisiin lähteneistä ei tämän teoksen lukemalla saa paljoakaan tietoa. Se teos odottaa vielä kirjoittajaansa. Toistaiseksi informatiivisin Suomen tilannetta käsittelevä raportti on Karin Creutzin, Juha Saarisen ja Marko Juntusen Syrjintä, polarisaatio ja nuorten väkivaltainen radikalisoituminen (2015). Se löytyy ilmaiseksi netistä.

Harkitsin tässä käsitellyn kirjan ostamista käydessäni Akateemisessa kirjakaupassa. Sen hinta oli 26,90. Pantatessani ostopäätöstä pari päivää kävi niin, että lopulta hankintapaikaksi tuli (helsinkiläinen) Kurvin kirja. Siellä hinta oli 15 euroa.